Näpistykset tulevat kaupoille kalliiksi – nämä tuotteet kiinnostavat myymälävarkaita

Varashälytin nakkipaketissa? Näin helsinkiläis-Alepassa ehkäistään myymälävarkauksia 2:26
Katso myös: Varashälytin nakkipaketissa? Näin helsinkiläis-Alepassa ehkäistään myymälävarkauksia.

Kaupoista varastelu tulee kaupoille kalliiksi. Varastettujen tuotteiden arvo on vuosittain noin puoli miljardia euroa ja varastelun estäminen maksaa toisen mokoman, kertoo Kaupan liiton johtava asiantuntija Terhi Kuljukka-Rabb.

– Myymälävarkaudet ovat lisääntyneet jo useamman vuoden ajan. Koronan aikana tapahtui piikkimäinen nousu, mutta kasvua oli ennen sitäkin, Terhi Kuljukka-Rabb sanoo STT:lle.

Varastamista yritetään torjua muun muassa valvontakameroilla, porteilla, tuotesuojauksella ja vartioinnilla. Kuljukka-Rabbin mukaan ihmiset ovat kekseliäitä.

– Vain mielikuvitus on rajana, mitä joku keksii yrittää.

Kaupoista varastaminen nousi keskusteluun, kun näyttelijä Amanda Palokertoi Helsingin Sanomissa, ettei puuttuisi siihen, jos näkisi jonkun varastavan ruokaa. Aiemmin kauppiaat ovat kertoneet useissa haastatteluissa, että näpistelyä tehdään erityisesti itsepalvelukassojen kautta.

Voroja kiinnostavat alkoholi ja tupakka

Myös SOK:n riskienhallinnan päällikkö Janne Ahtoniemi kertoo, että myymälävarkauksien määrä on ollut S-ryhmän kaupoissa tasaisessa kasvussa vuoden 2022 alkupuolelta lähtien. Ahtoniemi vastasi STT:n kysymyksiin sähköpostitse.

– Taloudellisesti tiukkoina ja epävarmoina aikoina myymälävarkauksien määrä kasvaa entisestään, Ahtoniemi sanoo.

Ahtoniemen mukaan varkaita kiinnostavat kaikenlaiset tuotteet, mutta varkaiden matkaan lähtee erityisesti alkoholi- ja tupakkatuotteita.

Viime aikoina on käyty keskustelua itsepalvelukassoilla varastamisesta. Ahtoniemi vahvistaa, että pikakassojen yleistyessä myös varkauksien ja niiden yritysten määrä on kasvanut.

– Pikakassojen kautta varastetaan vähemmän kuin muilla keinoilla, mutta suhteutettuna asiakasmääriin pikakassavarkauksia havaitaan lähes saman verran kuin muitakin varkauksia.

Ahtoniemen mukaan varkauksia ehkäistään esimerkiksi kameravalvonnalla sekä kuittidataa ja tuotteiden skannausta rinnakkain seuraamalla ja porteilla, jotka vaativat avautuakseen kassakuittia.

Lidlistä varastetaan ammattimaisesti

Lidlissä varkauksien kohteeksi puolestaan joutuvat usein kilohinnaltaan arvokkaat tuotteet, kuten juusto, liha ja kala, kertoo STT:lle sähköpostitse Lidlin myynnin ja tavaranhallinnan johtaja Akseli Mäkisalo. Myös alkoholi kelpaa varkaille.

– Ihan viime aikoina emme ole havainneet muutosta varkauksien määrässä, mutta ne ovat muuttuneet entistä ammattimaisemmiksi, Mäkisalo kertoo.

Ammattimaisuus näkyy niin, että tuotteita viedään aiempaa isompia määriä. Se kertoo Mäkisalon mukaan siitä, että tuotteet eivät tule omaan käyttöön, vaan niitä myydään eteenpäin.

Myymälävarkaudet viime vuosina selvässä kasvussa

Keskossa yritysturvallisuustoimintaa vetävällä Petri Käyhköllä on toive kaupoissa asioiville.

– Minun pyyntöni on, että henkilö, joka näkee toisen henkilön varastavan tuotteen, ilmoittaisi siitä kaupan henkilökunnalle tai vartijalle. Ja toki niin, että havainnosta on oltava varma, hän sanoo STT:lle.

Käyhkö kertoo, että kauppiasyrittäjiltä tulleet tiedot kertovat, että myymälävarkaudet ovat kasvussa ja kasvu on jatkunut jo jonkin aikaa.

– Jos puhutaan kolmesta viime vuodesta, niin ne ovat olleet selvässä kasvussa.

Pitkäkyntisten mukaan päätyvät tuoteryhmät ovat Käyhkön mukaan pysyneet melko muuttumattomina. Sellaisina hän mainitsee esimerkiksi merkkivaatteet ja -kosmetiikan ja laadukkaat työvaatteet.

– Elektroniikassa bluetooth-kaiuttimet ja stereokuulokkeet, Käyhkö lisää.

Elintarvikepuolella varkaita kiinnostavat muun muassa juusto, liha, kala, pikakahvi, luontais- ja vitamiinituotteet ja alkoholi.

Myymälävarkauksia tekevät voidaan Käyhkön mukaan jakaa eri ryhmiin. On ammattimaisesti toimivia varkaita, rajat ylittäviä ammattimaisesti toimivia rikollisryhmiä, ensikertalaisia ja tilaisuuden tullen varastavia.

Varkauksien vähentämiseksi useita ratkaisuja

Valtaosa varkauksista tehdään Käyhkön mukaan muuten kuin itsepalvelukassojen kautta.

– Sanoisin niin, että itsepalvelukassojen kautta tapahtuvissa näpistyksissä tai myymälävarkauksissa on vaihtelua ja voi olla vaihtelua alueesta tai kauppatyypistä riippuen. Yleisellä tasolla painotan sitä, että valtaosa kuitenkin tehdään muuten kuin itsepalvelukassojen kautta.

Näpistysten ja myymälävarkauksien vähentämiseksi ja paljastamiseksi kaupalla on Käyhkön mukaan useita eri ratkaisuja.

– Kyse on ehkä enemmänkin näiden yhteisvaikutuksen käyttämisestä. Erittäin tärkeätä on, että henkilökuntaa valmennetaan ja koulutetaan eri tilanteisiin. Näin varmistetaan, että heillä on paras mahdollinen osaaminen ja suorituskyky näihin asioihin.

Turvallisuusratkaisuista Käyhkö mainitsee muun muassa tuotesuojajärjestelmän ja kameravalvonnan hyödyntämisen.

– Sitten voivat olla myymäläympäristön ratkaisut eli kalusteiden sijoittelu ja kalusteiden malli. Lisäksi ehkä tuotteiden sijoittelu siten, että varkaushävikille alttiit tuotteet sijoitetaan helpommin havaittavaan paikkaan.

Kyse on Käyhkön mukaan siten useiden asioiden summasta.

"Tilanteet eskaloituvat hurjiksi"

Varastaminen ei ole vain ongelma kauppojen taloudelle vaan myös työntekijöiden turvallisuudelle. Tilanteisiin, joissa näpistelijä jää kiinni, liittyy kaupan henkilökunnan näkökulmasta väkivallan uhka.

– Vaikka olisi kyse pienemmästä näpistyksestä, tilanteet eskaloituvat joskus hurjiksi. Työpaikallaan ei pitäisi joutua väkivallan tai uhkailun alaiseksi, Kuljukka-Rabb sanoo.

Kuljukka-Rabb ei halua ohjeistaa asiakkaita, jotka näkevät jonkun varastavan. Tilanteissa jokaisen kannattaa aina miettiä omaa turvallisuuttaan. Mutta:

– Varastaminen tai pienikään näpistäminen ei ole oikeutettua mistään syystä.

Lue myös:

    Uusimmat