Suomi siirtyi yöllä takaisin talviaikaan – tarkista kellot

Ville kyllästyi kellojen siirtelyyn - kansalaisaloite keräsi tarvittavat kannattajat, mutta päätöksenteko EU:ssa jumittaa 6:28
Video: MTV Uutiset Live haastatteli Ville Niemelää, joka teki kansalaisaloitteen pysyvän kesäajan puolesta,

Suomi on siirtynyt yöllä takaisin normaali- eli talviaikaan. Kelloja käännettiin tunnilla taaksepäin kello neljä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Monet laitteet osaavat huomioida kesäajan päättymisen automaattisesti, mutta digitaalisten kellojen näyttämä aika on hyvä tarkistaa mekaanisten viisarien kääntämisen ohella.

Talviaika kestää noin viisi kuukautta, eli kellot siirretään takaisin kesäaikaan maaliskuun lopulla.

Aikarautoja on siirretty Suomessa yhtämittaisesti vuodesta 1981 alkaen.

Suomi ehdotti kellorumban lopettamista viime vuonna

Euroopan unionissa käsitellään suomalaislähtöistä aloitetta viisariveivauksen lopettamiseksi.

Yli 70 000 suomalaista kannatti kansalaisaloitetta, joka luovutettiin eduskunnalle kesäkuussa 2017. Aloite sai runsaasti kannatusta aiempana keväänä, kun tiukuja siirreltiin kesäajan alkamisen kunniaksi.

Eduskunta ei kuitenkaan voinut omin päin käytäntöä kumota, sillä kesäaikaan siirtymistä on vuodesta 2002 alkaen säädellyt EU-direktiivi. Silloinen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) lupasi edistää asiaa EU-tasolla.

Suomi teki viime vuonna EU:lle aloitteen kellojen siirtelyn lopettamiseksi. Euroopan komissio päätti selvittää EU-kansalaisten mielipidettä asiasta laajalla kyselyllä, joka keräsi 4,6 miljoonaa vastaajaa. Heistä yli neljä viidennestä kannatti siirtelyn siirtämistä historiaan.

Tänä keväänä europarlamentti hyväksyi esityksen, jonka mukaan viisareiden kääntely loppuisi vuonna 2021. Seuraavaksi asiasta pitää päättää jäsenmaiden vastuuministereistä koostuvasta ministerineuvostossa. EU-maissa on kuitenkin herännyt erimielisyyttä muun muassa siitä, tulisiko maiden jäädä pysyvästi kesä- vai talviaikaan.

Suomessa niukka enemmistö suosi talviaikaa liikenne- ja viestintäministeriön kyselyssä, mutta kesäajan kannattajat ovat keränneet kansalaisaloitteella yli 50 000 nimeä oman suosikkinsa valitsemiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat