HS: Kellojen siirtelyn lopettaminen ei välttämättä onnistukaan – EU:n jäsenmailla vaikeuksia päättää kesä- ja talviajan välillä

Enemmistö suomalaisista kannattaa pysyvää talviaikaa 2:08
Video: Enemmistö suomalaisista kannatti pysyvää talviaikaa.

Esitys kellojen siirtelyn lopettamisesta uhkaa vesittyä Euroopan unionissa, kertoo Helsingin Sanomat.

Tämänhetkisen aikataulun mukaan kellojen siirtäminen kesä- tai talviaikaan ei olisi pakollista vuoden 2021 jälkeen. Kesäaikapakosta luopumista on esittänyt Euroopan komissio.

Helsingin Sanomien mukaan lakipaketti on kuitenkin jumiutunut jäsenmaiden ministerien käsittelyyn. Lehden mukaan osalla jäsenmaista on vaikeuksia päättää, pitäisikö kellojen jäädä pysyvästi talvi- vai kesäaikaan. Esimerkiksi Irlannista on kuulunut vastalauseita koko esitykselle.

Suomessa viime vuonna järjestetyssä kansalaiskyselyssä verkossa enemmän kannatusta sai pysyvä talviaika.

Tämän vuoden keväällä Suomessa tehtiin kuitenkin kansalaisaloite kesäajan muuttamisesta pysyväksi, ja se keräsi parissa viikossa vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Tämä merkitsee, että kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn.

Suomi on vienyt kellojen siirtelystä luopumista voimakkaasti eteenpäin. Liikenneministeri Sanna Marin (sd.) kertoo Helsingin Sanomille, että Suomi yrittää EU-puheenjohtajana saada sovun aikaan ministerineuvoston joulukuun kokouksessa. Kellojen siirtely ei kuitenkaan ole Marinin mukaan Suomen puheenjohtajuuskauden prioriteetti.

Lue myös:

    Uusimmat