Maaliskuinen päivä 1917 oli suomalaisuuden juhlaa, kun Venäjän Siperiassa maapaossa ollut valtiopäivämies, tuomari Pehr Evind Svinhufvud pääsi vallankumouksen turvin palaamaan Suomeen.
Aikalaistietojen mukaan vastaantullut väkijoukko Helsingin tuolloin vielä keskeneräisellä uudella rautatieasemalla ja keskustassa oli kymmentuhatpäinen. Svinhufvudin matka Tomskin kuvernementistä 4 500 kilometrin päästä huipentui, kun vastaanottajina asemalla oli juhlallinen komitea: musiikkia ja juhlapuheita kuultiin ja ylioppilaat olivat järjestäneet lippukujan.
Svinhufvudin paluu osui aikaan, jolloin Suomessa tiedostettiin, että Venäjä oli romahtamassa ja mahdollisuus itsenäisyyteen oli lähempänä kuin koskaan. Kun Svinhufvud oli ollut vuosisadan alkuvuosina merkittävä hahmo omiin lakeihinsa nojaavan Suomen perusteiden laadinnassa ja Venäjä oli vanginnut hänet omalta kannaltaan häirikkönä ja ilmeisen tarkoitushakuisesti, Svinhufvudista tuli sankari. Häneen tiivistyi koko itsenäisyyshanke.
Niinpä hänet valittiin itsenäisyyssenaatin puheenjohtajaksi ja hän oli se henkilö, joka antoi itsenäisyysjulistuksen eduskunnalle 4.6.1917. Julistus hyväksyttiin kaksi päivää myöhemmin.
Tämä ei riittänyt: Svinhufvud myös haki julistukselle pikaisesti hyväksynnän Venäjän vallankumousjohtaja Vladimir I. Leniniltä ja sai sen Pietarissa joulukuun 31. päivä 1917.