Suomessa todettu viisi uutta koronatartuntaa – yksi tartunnoista lapsella

Tämä kaikki tiedetään Pirkanmaan ja Hämeen koronatartunnoista – hämeenlinnalaisella lapsella oireita paluumatkalla Italiasta 6:00
MTV Uutiset Live: Viisi uutta koronatartuntaa Suomessa.

Suomessa on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL. 

Kolme tapausta on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, yksi tapaus Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä ja yksi tapaus Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä. 

Tähän mennessä Suomessa on todettu yhteensä 12 koronavirustartuntaa. 

Hämeenlinnassa tartunta lapsella

Kanta-Hämeen tartunta on todettu Hämeenlinnassa lapsella. Perhe oli matkaillut Pohjois-Italiassa ja kotiutunut matkaltaan tiistaina. 

Perhe oli oma-aloitteisesti yhteydessä terveydenhuoltoon, ja perheen oireita kokeneet jäsenet saapuivat sovitusti ilman muita kontakteja näytteenottoon Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Yhden testatun näyte oli positiivinen, ja ainoat tiedossa olevat altistuneet ovat muita perheenjäseniä.

Perhe oli ollut vapaaehtoisessa kotikaranteenissa, eivätkä lapset ole osallistuneet esimerkiksi kouluopetukseen.

Koronavirustartunnan saanut lapsi on hyväkuntoinen.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä todettu tartunta on saatu myös Pohjois-Italiasta. 

44-vuotias potilas on kotona eristyksessä ja hyväkuntoinen. Tartunnalle on altistunut kolme lähikontaktia.

Kaikki uudet tartunnat liittyvät Pohjois-Italiaan

Eniten uusia tartuntoja todettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa tapauksia on kolme.

Yksi tartunnan saaneista on työikäinen nainen ja hänen tartuntansa liittyy aiemmin todettuihin tartuntoihin. Lisäksi tartunnan ovat saaneet kaksi työikäistä miestä, joiden tartunnat ovat peräisin Pohjois-Italiasta.

Kaikki tartunnan saaneet ovat hyväkuntoisia ja he ovat kotiutuneet näytteenoton jälkeen. Heidät on ohjeistettu pysymään eristyksissä kotona. Tartunnan saaneiden lähipiiriin on oltu yhteydessä. HUSissa on todettu yhteensä 9 koronavirustartuntaa.

Lue myös:

    Uusimmat