Suomessa riittää tiesuolaa

Tiesuolasta ei ole pulaa Suomessa. Ruotsin radion mukaan naapurimaassa suolasta tulee olemaan pulaa, ja siellä onkin ruvettu jakamaan teitä tärkeysjärjestykseen. Ankara talvi on ajanut suolantoimittajat vaikeuksiin, sillä Keski-Euroopan maiden suolantarve on lisääntynyt rajusti.

– Suomessa ei ole suolapulaa, sillä suolaa on periaatteessa kulutettu vain etelärannikolla. Salpausselän pohjoispuolella on niin kylmää, että suolaa on mennyt vähän, kertoo Destian teiden suolauksesta vastaava johtaja Kalevi Katko.

Katkon mukaan Suomessa saattaa lähinnä tulla ongelmia siitä, että suola on väärässä kaupungissa varastossa, ja sitä joudutaan kuljettamaan pitkiä matkoja.

Tiesuola tulee Suomeen samoista maista kuin muuallekin. Tarkempia toimittajamaita Katko ei halua kertoa.

– Viime talvena Keski-Euroopasta tiedusteltiin, voisiko Suomesta saada suolaa heille. Meidän käyttömäärämme ovat kuitenkin niin pieniä, että sillä lisämäärällä ei olisi heille merkitystä. Ei meilläkään sitä suolaa niin ylenpalttisesti ole, Katko sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat