Suomessa on todettu liki 8 400 uutta koronatartuntaa – tartunnoissa valtava kasvu viimeisten kahden viikon aikana

Miehet päätyvät koronan vuoksi naisia useammin sairaalaan:"Tänäkään päivänä ei vielä tiedetä, mistä tämä näinkin selkeä ero oikeasti johtuu" 0:38
Miehet päätyvät koronan vuoksi naisia useammin sairaalaan: "Tänäkään päivänä ei vielä tiedetä, mistä tämä näinkin selkeä ero oikeasti johtuu"

Omikronvirus leviää Suomessakin vauhdilla. Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu noin 113 000.

Suomessa on raportoitu 8 382 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveydenja hyvinvoinnin laitos (THL).

Viimeksi kuluneen kahden viikon aikana koronavirustartuntoja on raportoitu valtava määrä:, noin 113 000 tartuntaa.

Koronapandemian aikana Suomessa on todettu kaikkiaan 407 711 tautitapausta, eli viimeisten kahden viikon aikana todettujen tartuntojen osuus kokonaisluvusta on yli neljännes. 

Luku on melkein 47 000 enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.

On kuitenkin huomioitava, että nykypäivänä raportoidut luvut eivät ole suoraan verrannollisia toisiinsa. Omikronmuunnos on ruuhkauttanut koronatestauksen Suomessa, minkä myötä siitä myös on osin luovuttu. Käytännössä lieväoireisia perusterveitä ei enää testata entiseen malliin.

Kahden viime viikon aikana raportoitujen tapausten ilmaantuvuusluku on noin 2 000 sataatuhatta asukasta kohti. Aiemmalla kahden viikon jaksolla luku oli noin 1 200.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 718, heistä 64 saa tehohoitoa.

Omikron valtaa alaa nopeasti myös Suomessa

Koronaviruksen omikronmuunnos on levinnyt nopeasti myös Suomessa.

Esimerkiksi 90 prosenttia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella joulun jälkeen todetuista koronavirustartunnoista oli jo omikronia.

– Tämän jälkeen on vielä hieman kirinyt eli ollaan tultu lähellä 100 prosenttia, HUSin ylilääkäri Asko Järvinen kertasi tilannetta tänään.

Vaikka luvut ovat olleet HUS-alueella jyrkässä kasvussa, pahin huippu on ollut kääntymään päin. On ennustettu, että tautihuippu koetaan Suomessa tammi- ja helmikuun vaihteessa, minkä vuoksi Sanna Marinin (sd.) hallitus aikoo jatkaa rajoituksia todennäköisesti helmikuun puoliväliin saakka, vaikkakaan niillä ei ole taudin leviämisen kannalta suurta merkitystä.

Juttu päivittyy.

Lue myös:

    Uusimmat