Helsinki-Vantaan kiitoradoilla viime vuonna seitsemän vaaratilannetta – lennonjohdon virheet harvinaisia

Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitoteillä oli viime vuonna yhteensä seitsemän vaaratilannetta. Niistä yksi aiheutui lennonjohtajan ja kuusi ohjaamomiehistön toiminnasta, kertoo Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.

Trafi kertoo, että ongelmia lentokenttien kiitoteillä esiintyy samassa suhteessa kuin ilmailun yleinen turvallisuus kussakin maassa on. Suomessa ilmailun yleinen turvallisuus on korkealla tasolla, ja esimerkiksi Finnair kuuluu maailman turvallisimpiin lentoyhtiöihin.

– Maailmanlaajuisesti kiitotieturvallisuuteen liittyvät tapahtumat olivat ilmailussa suurin onnettomuuskategoria vuonna 2016, ja ovat sitä varmasti edelleen, sanoo Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu.

Suomessa asia nousi tällä viikolla esiin, kun Helsinki-Vantaalla tapahtui peräjälkeen kaksi vaaratilannetta. Tiistaina Riikaan matkalla ollut matkustajakone sai lennonjohdolta lähtöluvan, vaikka samaan aikaan alueella oli työkoneita. Keskiviikkona liikesuihkukone rullasi ilman lupaa kiitotielle luvan saaneen matkustajakoneen lähestyessä.

Hentun mukaan oleellista keskiviikon vaaratilanteessa oli, että suojajärjestelmä toimi. Lennonjohtaja havaitsi tilanteen ja reagoi siihen oikein.

Hänen mukaansa Helsingissä lennonjohdon aiheuttamien vaaratilanteiden määrä on pysynyt tasaisen pienenä viime vuosina, mutta suojatekijöitä on edelleen haettava. Lentokoneiden miehistön aiheuttamat poikkeavat tilanteet ovat yleisempiä kuin lennonjohdon virheet.

Viime vuonna poikkeavia tilanteita Helsinki-Vantaan kiitoteillä oli yhteensä seitsemän, joista yksi aiheutui lennonjohtajan ja kuusi ohjaamomiehistön toiminnasta.

Useita turvallisuussuosituksia

Onnettomuustutkintakeskus Otkesin viestintäpäällikkö Sakari Lauriala kertoo, että keskuksella on käynnissä seitsemän tutkintaa ja kaksi alustavaa tutkintaa, jotka koskevat vaaratilanteita kiitoteillä.

Tutkinnassa on ollut muun muassa lokakuussa 2016 Helsinki-Vantaalla tapahtunut vakava vaaratilanne, joka syntyi, kun lennonjohto antoi matkustajakoneelle luvan ylittää kiitotie, vaikka samaan aikaan kiitotielle oli laskeutumassa toinen matkustajakone.

Kiitotietä kohti rullaavan koneen miehistö huomasi tilanteen, ja onnettomuudelta vältyttiin. Otkes antoi lennonjohtoon liittyviä suosituksia.

– Olemme antaneet ilmailuun liittyen useita turvallisuussuosituksia viime vuosien aikana, ja seuraamme suositusten toteutumista, Lauriala painottaa.

Myös Otkesin mukaan kiitotieturvallisuus on yksi keskeisimmistä kysymyksistä kansainvälisesti. Tietoa turvallisuusasioista liikkuu eri maiden tutkintavirastojen sekä Euroopan lentoturvallisuusviraston ja Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön välillä.

Maa-ajoneuvojen aiheuttamien kiitotiepoikkeamien määrä on ollut koholla vuoden 2015 kiitotieremontin vuoksi. Vuonna 2016 syinä ovat olleet muun muassa ajo väärää yhdystietä käyttäen, ja lento-onnettomuusvaaran yhteydessä hälytysajoneuvojen virheellinen toiminta.

Maailmalla myös kiitoteitä koskevia teknisiä varoitusjärjestelmiä on kehitetty. Tavoitteena ovat sellaiset turvaverkot, ettei vaaratilanteita pääse syntymään. 

Lue myös:

    Uusimmat