Suomen Yrittäjät yrityskentästä koronan jälkeen: "Toisen lentävät ja toiset kyntävät" – vaativat tukisillan jatkumista rajoitusten päättymiseen asti

Suomen yrittäjien toimitusjohtaja arvioi, minkälainen yritysten avuntarve on koronakriisin loppusuoralla –"Pitää varmistaa, että silta jatkuu rannalle saakka" 1:17
Videolla Pentikäinen kertoo tarkemmin yrittäjien hallitukselta saamasta tuesta koronakriisissä ja miten sitä tulee jatkaa yritystoimintaa haittaavien koronarajoitusten loppuun.

Yrityskentän tilanne on hyvin kaksijakoinen koronan jäljiltä, arvioi Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Uutisaamussa.

Hänen mukaansa osalla yrityksistä liiketoiminta vetää suhdanteen myötä erinomaisesti, mutta samalla isolla osalla liiketoiminta on yhä laskussa.

Esimerkiksi kaupan alalla tilanne on erittäin kaksijakoinen. Siellä on yrityksiä jotka lentävät, pärjäävät todella hyvin ja sitten on yrityksiä jotka kyntävät, eli ovat suurissa vaikeuksissa.

Hänen mukaansa erityisesti pienet yritykset ovat ahtaalla.

Pentikäinen kertoo myös, että pelättyä konkurssiaaltoa ei nähty. Nyt hän toivoo, että yrittäjien saama tuki jatkuu koronarajoitusten yli.

– Nyt on sitten tärkeää, että silta kantaa virran yli, eikä katkea keskelle koskea.

Lue myös:

    Uusimmat