Suomen vesilinnuilla ei mene hyvin.
Laskentojen mukaan useimmat vesilintulajit ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä. Syynä ovat muun muassa vesistöjen rehevöityminen ja tummuminen. Lintukantojen muutoksia seurataan pääosin vapaaehtoisvoimin tehtävillä vuosittaisilla lintulaskennoilla. Parhaillaan on menossa 40. vesilintujen laskentavuosi.
Heidi Björklund laskee vesilintuja Espoon Hannusjärvellä.
– Tässä on telkkiä, yleensä myös taveja ja sinisorsia ja oli myös harmaasorsa laskentakierroksella, kertoo projektikoordinaattori Heidi Björklund Luonnontieteellisestä keskusmuseosta (Luomus).

Sadat vapaaehtoiset laskevat lintuja
Menossa on 40. vesilintujen laskentavuosi. Laskennat tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin.
– Laskentapaikkoja on ympäri Suomen noin parisen tuhatta, vähän vaihtelee vuosittain ja satoja laskijoita vapaaehtoistyönä tekee näitä laskentoja, sanoo Björklund.
Tulokset kertovat karua kieltä: 16:sta seuratusta vesilintulajista vain kahdella, sinisorsalla ja laulujoutsenella kannat ovat kasvaneet. Eniten ovat vähentyneet punasotkat, mustakurkku-uikut ja tukkasotkat.
– Lintukannat ovat vähentyneet erityisesti rehevillä lintuvesillä. Arvellaan, että se johtuu vesistöjen rehevöitymisestä ja värin muuttumisesta metsäojitusten myötä ja paikallisesti myös pienpedoilla on osuutta asiaan, tietää Björklund.


