Suomen suurin luontotapahtuma Pihabongaus tuottaa tärkeää tietoa linnuston muutoksista – viikonlopun keväisin bongaus oli västäräkki

Suomen suurin luontotapahtuma Pihabongaus tuottaa tärkeää tietoa linnuston muutoksista 2:04
Tänä viikonloppuna on järjestetty Suomen suurin luontotapahtuma Pihabongaus. Tietojen avulla seurataan Suomen linnustossa tapahtuvia muutoksia.

Viikonloppuna järjestetyssä Suomen suurimmassa luontotapahtumassa Pihabongauksessa tarkkailtiin jälleen tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai jossain muualla. Jo 15. kerran järjestettyyn tapahtumaan osallistui yli 20 000 ihmistä. Tietojen avulla seurataan Suomen linnustossa tapahtuvia muutoksia.

Närhi ilahdutti bongaustapahtuman osallistujia Villa Elfvikin pihalla Espoossa. Tänä talvena Etelä-Suomessa pihabongauksen lintuhavaintojen määrä saattaa jäädä tavallista pienemmäksi.

– Kun maa on sula eikä ole jäätä ja lunta, linnut löytävät ravintoa tuolta metsistä ja pelloilta ja ne eivät välttämättä löydä sinne ruokinnoille. Linnut ovat levittäytyneinä maastoon ja se vähän vaikeuttaa havainnointia, BirdLife Suomen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa toteaa.

Havaintoja noin 100 lajista

Yleisimmät pihahavainnot ovat talitiainen, sinitiainen ja harakka. Havaintoja kertyy noin 100 lintulajista.

Nyt 15. kertaa järjestetystä pihabongauksesta on kehittynyt Suomen suurin luontotapahtuma. Osanottajia on yli 20 000, ja määrä kasvaa joka vuosi. Lintuhavainnot tuottavat tärkeää tietoa Suomen linnustossa tapahtuvista muutoksista.

– Vähentyneitä lajeja on metsätiaiset. Yksi ennen yleisistä lajeista hömötiainen on tätä nykyä erittäin uhanalainen, ja sen alamäki näkyy selvästi pihabongauksessa. Myös lapintiaisen kanta on laskenut kovasti samoin kuin muillakin metsästä riippuvaisilla lajeilla, Arkiomaa kertoo.

Yleistyneitä lajeja puolestaan ovat mustarastaat, tiklit ja pikkuvarpuset.

Lintuharrastuksen suosio kasvaa

Lintuharrastuksen suosio on kasvussa ja Espoossakin riitti viikonloppuna innokkaita linturetkeläisiä.

– Me näimme pari päivää sitten kotipihassa västäräkin. Niitä oli kaksi kappaletta. Asiantuntija sanoi tuossa, että aika harvinaista tähän aikaan. Kesä on lähellä: västäräkistä vähäsen, muistelee Jorma Jokinen vanhaa sanontaa.

– Aika innokkaasti tarkkailemme lintuja kotipihalla. Meillä on lintulautoja kaksi kappaletta ja ruokitaan lintuja talvisin, Ulla Jokinen selittää.

Kaikki havainnot ovat tärkeitä

Tieto pihabongauksessa havaituista lajeista lähetetään lintujärjestö BirdLifelle. Kaikki tiedot ovat tärkeitä, myös se, jos pihalla ei näy yhtään lintua.

– Jokainen havainto on tärkeä. Meille kelpaavat mieluusti myös negatiiviset havainnot. Myös se, ettei ole lintuja, kertoo jotain, Arkiomaa huomauttaa.

Lue myös:

    Uusimmat