Entinen huippujuoksija Tuija Helander sai keuhkonsiirron 20 vuotta sitten. Nyt pelkkä hengittäminen on ilonaihe.
Tuija Helander, 59, valmentaa nykyään nuoria juoksijoita, joille hän pystyy treeniohjelman lisäksi antamaan opastusta henkisellä puolella siinä, miten isoista pettymyksistä jatketaan eteenpäin.
Helanderin ura juoksijana alkoi lupaavasti 1980-luvulla. Hän pärjäsi sekä päälajissaan 400 metrin aitajuoksussa että 400 metrin juoksussa. 400 metrin aitajuoksussa hän oli seitsemäs Los Angelesin kesäolympialaisissa vuonna 1984 ja viides yleisurheilun MM-kisoissa Roomassa vuonna 1987.
400 metrin aidoissa hän voitti Suomen mestaruuden kymmenen kertaa, ja hänen Roomassa juoksemansa ennätysaika 54.62 vuodelta 1987 on yhä Suomen ennätys.
Ura alkoi kuitenkin hiipua sairasteluun 1980-luvun lopulla. Hengitys vaikeutui ja tahti hiipui pikku hiljaa. Aluksi hänellä epäiltiin olevan keuhkolaajentuma, mutta keväällä 1992 tuli diagnoosi: harvinainen keuhkosairaus lymfangioleiomyomatosis eli LAM.
– Aluksi muistin lääkärin sanoneen: ”Kuolemaan johtava sairaus, elinaikaa viidestä vuodesta…”Päähäni jäi vain se viisi. Yksi viikonloppu meni omia hautajaisia suunnitellessa. Muutaman päivän kuluttua muistin, että lääkäri oli jatkanut lausetta: ”…ellei tehdä keuhkonsiirtoa”. Siitä tuli minulle henkinen pelastusrengas – ajatuksesta, että keuhkonsiirto tehdään sitten joskus.
Noin kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2000, Helander lopulta sai keuhkosiirrännäisen.
– Se oli yhden yön ihme. Leikkaus tehtiin yöllä ja kun minut herätettiin puolentoista vuorokauden jälkeen leikkauksesta, pystyin jälkeen hengittämään ilman tunnetta tukehtumisesta.
– Oli mahtavaa, kun siirryin teholta tavalliselle osastolle, ja jumppari sanoi, että mennäänkin kävellen kolme kerrosta portaita. Ennen keuhkonsiirtoa ahdistus iski jo muutaman portaan jälkeen, enkä uskonut kykeneväni nousemaan monta rappusta kerralla. Mutta pystyinkin ja sen jälkeen olin rappusissa joka päivä –iloitsemassa itseni hengästyttämistä ilman pelkoa happivajeesta ja ahdistuksesta.
