Jouko Salomäki on luvannut saapua mitalikahveille, kun Suomeen saadaan seuraava painin olympiavoittaja hänen vuonna 1984 saavuttamansa kultamitalin jälkeen. Sitä odotellessa hän toteuttaa urheilu-uraltaan tuttua ohjenuoraa bisneksissään.
Esittelen itseni ja ehdotan Jouko Salomäelle pientä juttutuokiota olympiavoittajan urasta ja elämästä.
– Miksi ei. Ei kai siinä, lyhyt vastaus Etelä-Pohjanmaalta kuuluu.
Se onkin haastattelun ainoa lyhyt vastaus, sillä tarinankertoja pääsee nopeasti vauhtiin ja juttua riittää 45 minuutin edestä.
– Aamulla herätään varhain ja illalla mennään myöhään nukkumaan. Urheilijana totuin tekemään niin, että aamulla herättiin klo 5, sitten mentiin nevalle juoksemaan ja viimeiset treenit loppuivat illalla yhdeksältä. En osaa olla paikallaan, kun olen tottunut tuohon. Veto on jäänyt päälle, 57-vuotias Salomäki kertoo päivärutiineistaan.
Työnkuva on nykyään maansiirtokoneiden myynti, ja ollut sitä jo viimeisten 25 vuoden ajan. Mukana bisneksessä on myös yrityksen omistavan Salomäen veljeksiä ja suvun jälkikasvua.
– Vanhin poikani sanoi viidentoista vanhana, ettei ikinä sekaannu maansiirtokoneisiin, kun menette yötä päivää (hommissa). Näköjään se kumminkin sekaantui.
Vaikka painimuistelot vyöryvät jo päälle, heti haastattelun alkuun käsitellään myös maailman merkittävintä uutisaihetta, koronavirusta.
– Vaimollani on perheyritys, pakkausalan tehdas. Siellä tehtaalla on 25 työntekijää, ja jos yksikin saa tartunnan, niin koko tehdas on stopissa. Vakava juttu tämä on kaikille, ja toivottavasti se saadaan kuriin, varovaisuutta asian suhteen korostava Salomäki sanoo.
– Joudun liikkumaan työn puitteissa ja käymään asiakkaiden luona, joten ei voi ihan stoppia laittaa kuitenkaan päälle.
Puhdas omatunto
Salomäen vastaukset kumpuavat elämänkokemuksesta. Kokemaansa hän jakaa eteenpäin yhdeksänlapsiselle uusioperheelle. Salomäellä itsellään on kuusi poikaa.
– Sanon aina heille, että "älkää tehkö niin kuin minä tein, vaan niin kuin minä sanon". Kaveritkin soittelevat usein minulle murheistaan, kun he tietävät, että olen kyntänyt tuolla monella saralla.
Salomäki sanoo olevansa "liikkuvaa kalustoa". Elämästä ei ole puuttunut vauhtia, sitä huonoakaan.
Vuonna 1990 Salomäki jäi kiinni hormonien salakuljetuksesta palatessaan kilpailumatkalta Virosta. Hän vannoi syyttömyyttään, mutta tuloksena oli sakkotuomio ja kahden vuoden kilpailukielto Suomen painiliitolta.
Viime vuosina otsikoissa on ollut Salomäen saama puolentoista vuoden ehdollinen tuomio. Oikeuden päätöksen mukaan Salomäki kavalsi johtamansa kiinteistöyrityksen varallisuutta lähes 300 000 euroa ja käytti niistä merkittävän osan uhkapeleihin.
Rahat korkoineen palauttanut Salomäki aikoi valittaa tuomiosta hovioikeuteen, mutta jätti lopulta asian sikseen. Hänen mielestään kyseessä oli osakaslaina, mutta yhtiökumppani ei tätä selitystä hyväksynyt.
– Onhan se erikoinen juttu, että otin perustamastani yrityksestä keräämääni rahaa ja sain kavallustuomion.
– En vain jaksanut riidellä asiasta. Elämäni on näin paljon helpompaa. Mutta puhdas omatunto siitä asiasta jäi, osuutensa yrityksestä myynyt Salomäki summaa.
Painissa ei tunneta armoa
Painimatolla Salomäki oli armoton heittäjä. Pystypainin erikoismiehen ase oli myös raaka voima.
– Jos kaveri tuli lähelle, olin turvassa. Olin heittomies.
– Joskus kysyin isältäni, joka valmensi meitä, että miksi treenaamme voimaa niin paljon. Hän sanoi, että "sitten kun tulet pois matolta painittuasi täyden ajan ja sanot, että oli voimaa liikaa, niin lopetetaan", mestari naurahtaa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Uralta jäi käteen muun muassa olympiavoitto vuodelta 1984 ja kolme vuotta myöhemmin saavutettu MM-kulta. Ainoaksi harmitukseksi Salomäki nostaa tappion vuoden 1987 EM-finaalissa silloista Neuvostoliittoa edustaneelle Daulet Turlyhanoville.
– Muistan sen tappion. Seuraavana maanantaina lähdin aamuviideltä nevalle juoksemaan ja mietin, että nähdään syksyllä uudestaan, Salomäki toteaa viitaten kultaisiin MM-kisoihin.
Maailmanmestaruuden jälkeen motivaatio rapistui, vaikka ura jatkuikin vielä. Painissa tyytyväinen olo on urheilijan pahin vihollinen.
– Huipulle pääsy vaatii älyttömän määrän töitä ja itsekuria. Luonnekin pitää olla sellainen, että osaa olla raaka itseään kohtaan. Ja paini on raaka laji: kaverille ei voi kuiskata korvaan, että "löysää vähän".
– Ymmärrän esimerkiksi Petra Ollin ratkaisun päättää ura. Hän on pärjännyt hyvin, niin välillä on hyvä hengähtääkin. Hän on nuoresta asti treenannut lujaa.
Olli olisi hyvin todennäköisesti ollut yksi Suomen kirkkaimpia mitalitoivoja Tokion olympialaisissa, jotka ovat nyt vaarassa koronaviruksen takia. Salomäki nostaa esiin myös raskaan sarjan nuoret jyrät Elias Kuosmasen ja Arvi Savolaisen.
Salomäki on edellinen painin suomalainen olympiavoittaja. Odottelu alkaa käydä pitkäksi.
– Olen luvannut mennä mitalikahveille, kun seuraava olympiakulta tulee. Muita mestaruuksia on tullut, mutta en ole mennyt vielä kahveille, kun olen luvannut sen tehdä olympiakullasta. Pohjalaisen pitää sanansa pitää.
Hiljattain Kuortaneella nuorten painileirillä vieraillut mestari uskoo lajin suomalaismenestykseen myös jatkossa.
– Kysyin alussa noin 20 nuoren porukalta, että kuinka moni haluaa olympiavoittajaksi. Kolme kättä nousi ylös. Sitten kun olin jutellut heidän kanssaan kaksi tuntia ja kysyin uudestaan, niin kaikkien kädet nousivat. Kyllä siellä halua on, Salomäki summaa.
Uskoon 90-luvun alussa, apua myös Matti Nykäselle
Bisnekset ja lapset ovat pitäneet Salomäen kiireisenä. Rauhoittavana vastapainona on usko, joka tuli Salomäen elämään painiuran jälkeen.
– Uskon niin, että kun urheilija lopettaa uransa, niin elämään tulee tyhjiö. Monella ei ole sen jälkeen mitään tehtävää, tausta-asiat ja jälkihoito ovat rehellisesti sanottuna retuperällä. Moni jää kuopimaan yksin uran jälkeisten ongelmien kanssa.
– Olen kuitenkin aina sanonut, että hengelliset asiat ovat hyviä silloinkin, kun ei ole mitään ongelmia.
Salomäki on kiertänyt myös puhujamatkoilla. Kai Merilän Luottotoimittaja-kirjassa mainitaan myös 2000-luvun alun herätyskokouksesta, jossa "Salomäki ja neljä muuta uskonveljeä" yrittivät ajaa viinanpirun pois Matti Nykäsestä.
Helmikuussa 2019 kuollut Nykänen oli yksi niistä urheilijoista, jonka elämästä puuttui kontrolli uran päättymisen jälkeen. Salomäki yritti auttaa mäkihyppylegendaa.
– Kerran Matti soitti minulle, ja kävin hakemassa hänet. Hän oli kolmisen viikkoa luonani. Kävimme pururadalla lenkkeilemässä. Matti oli tuolloin hyvässä kunnossa, perusluonteeltaan kiltiksi ja herkäksi Nykästä kuvaileva Salomäki kertoo.
Aktiivisena kohti elämän seitsemättä vuosikymmentä
Salomäki on itse jättänyt alkoholin käytännössä kokonaan. "Viimeisten 5-6 vuoden aikana olen yhden kupin ottanut muutamana iltana", Salomäki sanoo.
– Olen katsonut, että on minulle parempi pysyä siitä erossa. Näin on hienompi elää, pää pelaa paremmin. En kuitenkaan saarnaa kenellekään alkoholista tai tupakasta.
Salomäelle tulee mittariin 60 vuotta reilun kahden vuoden kuluttua. Mitä olympiavoittaja haluaa elämänsä seitsemänneltä vuosikymmeneltä?
– Kyllä minulla on sellainen haave, jonka aion myös toteuttaa, että rakennamme lisää omistamillemme maille ja käyn konekauppaa ja muuta bisnestä vielä seuraavat kymmenen vuotta. Ja toivotaan, että tässä pysyy terveenä. Isäni, joka sairasti syöpää ja kuoli, sanoi, että "jos menettää terveytensä, menettää kaiken".
Listalle mahtuu vielä yksi asia.
– Ja odotellaan sitä seuraavaa olympiavoittajaa.