Suomalainen olympiavoittaja "ehti kyntää monella saralla" – uskoon tullut bisnesmies odottaa edelleen lupaamiaan mitalikahveja, kavallustuomiosta puhdas omatunto

Salomäki sanoo olevansa "liikkuvaa kalustoa". Elämästä ei ole puuttunut vauhtia, sitä huonoakaan. 

Vuonna 1990 Salomäki jäi kiinni hormonien salakuljetuksesta palatessaan kilpailumatkalta Virosta. Hän vannoi syyttömyyttään, mutta tuloksena oli sakkotuomio ja kahden vuoden kilpailukielto Suomen painiliitolta. 

Viime vuosina otsikoissa on ollut Salomäen saama puolentoista vuoden ehdollinen tuomio. Oikeuden päätöksen mukaan Salomäki kavalsi johtamansa kiinteistöyrityksen varallisuutta lähes 300 000 euroa ja käytti niistä merkittävän osan uhkapeleihin. 

Rahat korkoineen palauttanut Salomäki aikoi valittaa tuomiosta hovioikeuteen, mutta jätti lopulta asian sikseen. Hänen mielestään kyseessä oli osakaslaina, mutta yhtiökumppani ei tätä selitystä hyväksynyt.  

– Onhan se erikoinen juttu, että otin perustamastani yrityksestä keräämääni rahaa ja sain kavallustuomion. 

– En vain jaksanut riidellä asiasta. Elämäni on näin paljon helpompaa. Mutta puhdas omatunto siitä asiasta jäi, osuutensa yrityksestä myynyt Salomäki summaa. 

Painissa ei tunneta armoa

Painimatolla Salomäki oli armoton heittäjä. Pystypainin erikoismiehen ase oli myös raaka voima. 

– Jos kaveri tuli lähelle, olin turvassa. Olin heittomies. 

– Joskus kysyin isältäni, joka valmensi meitä, että miksi treenaamme voimaa niin paljon. Hän sanoi, että "sitten kun tulet pois matolta painittuasi täyden ajan ja sanot, että oli voimaa liikaa, niin lopetetaan", mestari naurahtaa. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Jouko Salomäki kukisti Ruotsin Roger Tallrothin kreikkalais-roomalaisen painin 74 kilon sarjan olympiafinaalissa Los Angelesissa vuonna 1984.

Uralta jäi käteen muun muassa olympiavoitto vuodelta 1984 ja kolme vuotta myöhemmin saavutettu MM-kulta. Ainoaksi harmitukseksi Salomäki nostaa tappion vuoden 1987 EM-finaalissa silloista Neuvostoliittoa edustaneelle Daulet Turlyhanoville. 

– Muistan sen tappion. Seuraavana maanantaina lähdin aamuviideltä nevalle juoksemaan ja mietin, että nähdään syksyllä uudestaan, Salomäki toteaa viitaten kultaisiin MM-kisoihin. 

Maailmanmestaruuden jälkeen motivaatio rapistui, vaikka ura jatkuikin vielä. Painissa tyytyväinen olo on urheilijan pahin vihollinen. 

– Huipulle pääsy vaatii älyttömän määrän töitä ja itsekuria. Luonnekin pitää olla sellainen, että osaa olla raaka itseään kohtaan. Ja paini on raaka laji: kaverille ei voi kuiskata korvaan, että "löysää vähän".   

– Ymmärrän esimerkiksi Petra Ollin ratkaisun päättää ura. Hän on pärjännyt hyvin, niin välillä on hyvä hengähtääkin. Hän on nuoresta asti treenannut lujaa. 

Olli olisi hyvin todennäköisesti ollut yksi Suomen kirkkaimpia mitalitoivoja Tokion olympialaisissa, jotka ovat nyt vaarassa koronaviruksen takia. Salomäki nostaa esiin myös raskaan sarjan nuoret jyrät Elias Kuosmasen ja Arvi Savolaisen. 

Salomäki on edellinen painin suomalainen olympiavoittaja. Odottelu alkaa käydä pitkäksi. 

– Olen luvannut mennä mitalikahveille, kun seuraava olympiakulta tulee. Muita mestaruuksia on tullut, mutta en ole mennyt vielä kahveille, kun olen luvannut sen tehdä olympiakullasta. Pohjalaisen pitää sanansa pitää.

Hiljattain Kuortaneella nuorten painileirillä vieraillut mestari uskoo lajin suomalaismenestykseen myös jatkossa. 

– Kysyin alussa noin 20 nuoren porukalta, että kuinka moni haluaa olympiavoittajaksi. Kolme kättä nousi ylös. Sitten kun olin jutellut heidän kanssaan kaksi tuntia ja kysyin uudestaan, niin kaikkien kädet nousivat. Kyllä siellä halua on, Salomäki summaa. 

Uskoon 90-luvun alussa, apua myös Matti Nykäselle

Bisnekset ja lapset ovat pitäneet Salomäen kiireisenä. Rauhoittavana vastapainona on usko, joka tuli Salomäen elämään painiuran jälkeen.

– Uskon niin, että kun urheilija lopettaa uransa, niin elämään tulee tyhjiö. Monella ei ole sen jälkeen mitään tehtävää, tausta-asiat ja jälkihoito ovat rehellisesti sanottuna retuperällä. Moni jää kuopimaan yksin uran jälkeisten ongelmien kanssa. 

– Olen kuitenkin aina sanonut, että hengelliset asiat ovat hyviä silloinkin, kun ei ole mitään ongelmia. 

Salomäki on kiertänyt myös puhujamatkoilla. Kai Merilän Luottotoimittaja-kirjassa mainitaan myös 2000-luvun alun herätyskokouksesta, jossa "Salomäki ja neljä muuta uskonveljeä" yrittivät ajaa viinanpirun pois Matti Nykäsestä. 

Helmikuussa 2019 kuollut Nykänen oli yksi niistä urheilijoista, jonka elämästä puuttui kontrolli uran päättymisen jälkeen. Salomäki yritti auttaa mäkihyppylegendaa.    

– Kerran Matti soitti minulle, ja kävin hakemassa hänet. Hän oli kolmisen viikkoa luonani. Kävimme pururadalla lenkkeilemässä. Matti oli tuolloin hyvässä kunnossa, perusluonteeltaan kiltiksi ja herkäksi Nykästä kuvaileva Salomäki kertoo. 

Aktiivisena kohti elämän seitsemättä vuosikymmentä

Salomäki on itse jättänyt alkoholin käytännössä kokonaan. "Viimeisten 5-6 vuoden aikana olen yhden kupin ottanut muutamana iltana", Salomäki sanoo. 

– Olen katsonut, että on minulle parempi pysyä siitä erossa. Näin on hienompi elää, pää pelaa paremmin. En kuitenkaan saarnaa kenellekään alkoholista tai tupakasta. 

Salomäelle tulee mittariin 60 vuotta reilun kahden vuoden kuluttua. Mitä olympiavoittaja haluaa elämänsä seitsemänneltä vuosikymmeneltä? 

– Kyllä minulla on sellainen haave, jonka aion myös toteuttaa, että rakennamme lisää omistamillemme maille ja käyn konekauppaa ja muuta bisnestä vielä seuraavat kymmenen vuotta. Ja toivotaan, että tässä pysyy terveenä. Isäni, joka sairasti syöpää ja kuoli, sanoi, että "jos menettää terveytensä, menettää kaiken".

Listalle mahtuu vielä yksi asia.  

– Ja odotellaan sitä seuraavaa olympiavoittajaa.