Suomen mäkimiehet hiljentyivät tiedolle Matti Nykäsen kuolemasta

Janne Ahonen muistelee esikuvaansa: Haaveilin samanlaisista hypyistä ja tuuletuksista kuin Matti 12:59
Videolla Janne Ahonen keskustelee Antero Mertarannan kanssa Matti Nykäsestä.

Suomen mäkihypyn ykköstähti Antti Aalto on luottavainen omasta iskukyvystään Salpausselän kisojen alla, kun myös puolentoista viikon kuluttua käynnistyvät Seefeldin MM-kisat kolkuttelevat ovelle.

– Ihan hyvältä tuntuu tällä hetkellä. Perustekeminen on kuitenkin nyt aika hyvällä tasolla. Voi varmasti ihan hyvillä mielin lähteä hyppäämään, Aalto sanailee MTV Urheilulle.

Aalto loikki edellisessä maailmancupin kisassaan Saksan Oberstdorfissa 20. sijalle. Maailmancupin 10-kärjessäkin Aalto on muutamina kertoina tänä talvena nähty, parhaimmillaan kuudentena.

Enemmän kuin sijoitusta, Aalto miettii kuitenkin myös Salpausselän alla optimaalisen kilpailusuorituksen aikaansaamista.

– Sijoituksellisesti tähtäimessä on samoja sijoja, mitä olen pystynyt tänä talvena esittämään. Mutta jos tulee parempi sijoitus, totta kai se kelpaa.

Ennen sunnuntain suurmäen henkilökohtaista kilpailua Salpausselässä hypätään lauantaina joukkuemäki.

– Nyt kun ei olla kaikkien jäsenten kanssa tällä viikolla treenattu yhdessä, on vaikea sanoa, mikä on miesten kunto. Se voi vaihdella päivittäin. Mutta varmasti hyvänä päivänä ollaan kohtuukorkealla, Aalto sanoo.

Realistisena suomalaistavoitteena voidaan joukkuemäessä pitää paikkaa toisella kierroksella kahdeksan parhaan joukossa.

Nykästä kunnioitetaan

Salpausselän kisoissa kunnioitetaan maanantain vastaisena yönä kuollutta mäkilegenda Matti Nykästä muistohetkellä joukkuemäen ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä. Muistohetken lisäksi suurmäen alastulorinteen lähellä on perjantaista eteenpäin Nykäsen kuvalla varustettu erillinen muistopaikka, johon voi tuoda kynttilöitä tai kukkia.

Uutinen 55-vuotiaan Nykäsen kuolemasta oli pysäyttänyt myös Aallon, 23.

– Olihan se melkoinen yllätys, että näin kävi. Ikävä homma. Hän lähti aika aikaisin minun mielestäni.

Aalto sanoo käyneensä Suomen mäkimiesten kanssa nopean keskustelun Nykäsen poismenosta. 

– Kun kuultiin, yllätyttiin, että näin on käynyt. Ei sen kummemmin keskusteltu, vaan jätettiin sitten taka-alalle se asia. Mutta harmi homma.

Aalto ei koskaan ollut tavannut Nykästä, eikä hän ollut vielä syntynyt, kun nelinkertainen olympiavoittaja teki mahtitekojaan mäessä. 

– Olen luonut sen perusteella kuvan hänestä, mitä vanhempi polvi on kertonut, Aalto sanoo maailman kaikkien aikojen parhaiden mäkimiesten joukkoon arvotetusta Nykäsestä.

Lue myös:

    Uusimmat