Suomen koronastrategian muuttamiseksi laadittiin asiantuntijoiden toimintaesitys – lue se tästä: "Viruksesta vapaa maa olisi terveempi, turvallisempi"

Katso hätkähdyttävä video! Näin laajasti koronavirus leviää aivastuksesta Aalto yliopiston tekemän mallinnuksen mukaan 0:49
Video näyttää: Näin korona leviää aivastuksen jälkeen

Yli 50 asiantuntijan joukko julkaisi viime viikolla avoimen kirjeen, jossa Suomen kehotetaan kääntämään koronastrategiansa hidastamisesta tukahduttamiseen. Nyt ryhmä on tehnyt työstään muistion ja toimittanut sen pääministerille sekä puoluejohtajille. 

Eri alojen asiantuntijat perustelevat ehdotustaan niin terveydellisillä kuin taloudellisillakin seikoilla. Tiedotteessaan ryhmä “rohkaisee hallitusta päättäväisiin toimiin koronavirusepidemian tukahduttamiseksi Suomessa.”
– Epidemian tukahduttaminen tarkoittaa tartuntojen nopeaa ja määrätietoista ajamista nollan tuntumaan ja pitämistä siinä. Muistiossa perustellaan, miksi epidemian tukahduttaminen on realistinen tie ulos yhteiskunnan ja talouden pysähdystilasta, asiantuntijaryhmän tiedotteessa kerrotaan.

Toisin kuin viime viikolla julkaistussa avoimessa kirjeessä, muistiossa esitellään myös toimia epidemian tukahduttamiseen.

22-sivuisen, riippumattomien tutkijoiden ja asiantuntijoiden laatiman muistion mukaan viruksesta  vapaa maa olisi terveempi, turvallisempi ja taloudellisesti vahvempi.

Mahdollisimman vähän haittaa

Muistiossa on esitelty tukahduttumisen keinoja niin lääketieteen, talouden, oikeustieteen kuin pandemian maailmanlaajuisen tilanteen näkökulmasta. 

Epidemian tukahduttamisen strategiassa on muistion mukaan kaksi vaihetta. Ensimmäisenä uusien tartuntojen ajaminen määrätietoisesti ja suhteellisen nopeasti nollan tuntumaan, ja toisena tartunnat pidetään hyvin matalalla tasolla niin, että tartuntaketjut ovat tiedossa ja yhteiskunnan toiminta häiriintyy mahdollisimman vähän. 

– Epidemian tukahduttaminen ei siis tarkoita, että siinä kerran onnistuttuamme toimet voidaan lopettaa. Ne voidaan kuitenkin mitoittaa niin, että yhteiskunnan toiminta häiriintyy vain vähän, ja taloudellinen toimeliaisuus ei vähene.

Suomi pyrkii kukistamaan koronaviruksen niin sanotulla hybridistrategialla, jossa yhteiskunnallisia rajoituksia höllennetään hiljalleen, tartuntamäärät pyritään pitämään maltillisina ja lopulta rajoitukset voitaisiin poistaa.

Kansliapäällikkö Martti Hetemäen koronatyöryhmän raportissa esimerkiksi sanotaan, ettei taudin kokonaisvaltainen tukahdutus ole Suomelle realistinen vaihtoehto. Asiantuntijaryhmä on kuitenkin toista mieltä, ja myös THL on kallistumassa samalle kannalle toistaiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat