Suomeen saapuvilta risteilymatkustajilta odotetaan nyt koronatodistusta – "Ohjeistukset ovat keskenään ristiriitaisia ja sekavia"

Suomeen saapuvilta halutaan negatiivinen koronatesti – kirjeenvaihtaja raportoi Tallinnasta 6:21
MTV Uutiset Live: Suomeen saapuvilta halutaan negatiivinen koronatesti – kirjeenvaihtaja raportoi Tallinnasta.

Suomeen saapuvilta edellytetään tästä päivästä lähtien negatiivista koronatestitulosta. Tallinnassa tämä on hämmentänyt ja herättänyt kysymyksiä siitä, eivätkö Suomen kansalaiset saakaan palata Suomeen, kertoo MTV Uutisten Viron kirjeenvaihtaja Petri Saraste.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että kaikki henkilömatkustajia kuljettavat kuljetusyhtiöt ja varustamot edellyttävät negatiivista koronatestitulosta jokaiselta ulkomailta Suomeen tulevalta matkustajalta.

Asia on herättänyt hämmennystä Suomeen Virosta ja Ruotsista pyrkivissä laivamatkustajissa.

"Nämä ohjeistukset, joita Suomesta on tullut, ovat ristiriitaisia keskenään"

 MTV Uutisten Viron kirjeenvaihtaja Petri Saraste kertoo, että Tallinkille on tullut valtavasti viestejä siitä, milloin rajoituksen astuvat voimaan ja mitä kaivataan.

– Kun on Suomen kansalainen, on oikeus palata Suomeen. Erityisesti siis se kysymys on ilmassa, voiko laivayhtiön sääntö mennä Suomen perustuslain yli. Sitä Tallinkin edustajat joutuvat nyt selvittämään ja selittämään, Saraste kertoo. 

Vaikka Suomen kansalaisella onkin perustuslaillinen oikeus palata Suomeen, yksityistä yritystä ei velvoiteta kuljettamaan häntä ilman testiä. Esimerkiksi Finnair on vaatinut Suomeen matkustavilta asiakkailta koronavirustodistuksen jo kuukauden ajan.

Tilanne on kuitenkin tukala erityisesti niille, joilla matkalippu oli ostettuna jo ennen, kuin rajoituksista oli tietoa.

– Tallinkin edustajat ovat kyllä suoraan sanoneet, että nämä ohjeistukset, joita Suomesta on tullut, ovat hyvin ristiriitaisia keskenään ja sekavia.

Osalta ihmisistä testejä ei edellytetä. Näihin poikkeusryhmiin kuuluvat esimerkiksi kuljetus- ja logistiikkahenkilöstö, alle 13-vuotiaat ja ne risteilymatkustajat, jotka eivät poistu laivasta.

"Tummanpunainen piste Euroopan kartalla"

Virossa on tällä hetkellä paljon enemmän koronavirustartuntoja kuin Suomessa väkilukuun nähden. Tämän vuorokauden aikana tartuntoja on ollut 829, vaikka väkiluku on vain noin neljännes Suomen väkiluvusta.

– Kyllä tämä hyvin tummanpunainen piste on tällä hetkellä Euroopan kartalla. Ainoastaan Tšekki on vielä pahempi tilastojen valossa sataa tuhatta ihmistä kohden.

Lue myös: 

Lue myös:

    Uusimmat