Suomeen palannut Wilma Murto raotti hilpeää viestinvaihtoaan Tero Pitkämäen kanssa: "Tuon akkavoimaa"

Wilma Murto saapui Suomeen upeassa kunniakujassa – kertoi tuntemukset MM-pronssisaavutuksestaan 9:14
Wilma Murto saapui Suomeen upeassa kunniakujassa – kertoi tuntemukset MM-pronssisaavutuksestaan.

Pronssia Budapestin MM-kisoissa voittanut seiväshyppääjä Wilma Murto palasi Suomeen perjantaina iltapäivällä. Murto päätyi heti lentoaseman ovista käveltyään toimittajajoukon piirittämäksi.

Voit katsoa Wilma Murron juhlavan saapumisen Helsinki-Vantaalle ja koko haastattelun pääkuvan paikalla olevalta videolta. 

Murtoa oli vastassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla myös sankka joukko kannattajia, muun muassa nuoria yleisurheilijoita Murron omasta seurasta Salon Vilppaasta. Juniorit muodostivat hyppytähdelle kunniakujan tämän saapuessa ovista kansan eteen.

Murto kertoi reilun kahden tunnin lennon Budapestissa olleen mukava hengähdyshetki. Keskiviikon mitalijuhlien jälkeen yöunet ovat jääneet vähäisiksi.

Hyvin on mennyt. Toki aika mielellään tuossa istui muutaman tunnin ihan paikallaan, Murto naurahti ja totesi odottelevansa jo pääsyä kotiin.

Hyvä lepohetki tuollainen lento.

Kovin pitkään Murto ei kotonaan ehdi hengähtää. Viikonloppuna ohjelmassa ovat hyppäjän veljen häät ja jo ensi viikolla Murto suuntaa Zürichin Timanttiliigan kilpailuun, joka käydään torstaina. Zürichin jälkeen edessä on Suomi-Ruotsi-maaottelu Tukholmassa seuraavana viikonloppuna.

Onhan tämä aika tiviistä,  ja tiedettiin etukäteen, että tulee olemaan tiivis kaksiviikkoinen, Murto sanoi.

Yritetään levätä aina kun on mahdollisuus ja katsotaan, mihin se riittää.

Murto kertoi aiemmin saaneensa mitalinsa jälkeen lukemattomia onnitteliviestejä ja viestejä on tullut vain lisää. Viestien läpi kahlaamisessa menee vielä hyvä tovi aikaa.

Yhden hauskimmista viesteistä Murto kertoi saaneensa entiseltä keihäänheittäjältä, vuoden 2007 MM-kultamitalistilta Tero Pitkämäeltä, joka toivotti heti pronssimitalin varmistuttua Murron mukaan (MM-mitalistien) kerhoon.

Murto paljasti lentoasemalla käyneensä Pitkämäen kanssa viestinvaihtoa jo aiemmin kesällä muun muassa Timanttiliigan osakilpailun voittonsa yhteydessä.

Käytiin vähän samankaltainen keskustelu. Olen sanonut, että on vähän ukkovaltaisia olleet nämä kerhot. Minä tuon vähän akkavaltaa kerhoin, Murto naureskeli ja paljasti Pitkämäen olevan yksi hänen urheilu-uransa esikuvista. 

– Kyllä Pitkämäen Teroa olen koko pienen ikäni ja urani seurannut tiiviisti ja ihaillut paljon. Kyllä hän on yksi urheilu-urani isoista nimistä.

Voit katsoa koko Wilma Murron haastattelun pääkuvan paikalla olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat