Mainos

Suomeen julistettiin joulurauha

Suomen Turku julisti perinteiseen tapaan joulurauhan puolenpäivän aikaan Brinkkalan talon parvekkeelta. Turun Vanhalle Suurtorille oli tälläkin kertaa kokoontunut tuhansia ihmisiä.

Lyhyen seremonian aluksi Laivaston soittokunta esitti virren Jumala ompi linnamme, johon yleisö yhtyi. Kun Turun tuomiokirkon tornikellot olivat kumahtaneet puolenpäivän lyöntinsä, Turun kaupungin kansliapäällikkö Paavo Heinonen luki pergamentille kirjoitetun joulurauhan julistuksen suomeksi ja ruotsiksi. Sitten kajahti yhteen ääneen laulettu Maamme-laulu, ja tilaisuus päättyi soittokunnan esittämään Porilaisten marssiin.

Turku on ainoa kaupunki, jossa joulurauhan julistus on jatkunut lähes katkeamattomana perinteenä keskiajalta näihin päiviin saakka. Julistuksen sanakäänteet ja sisältö ovat aikojen kuluessa muuttuneet, mutta perussävy on säilynyt. Joulurauhan julistus televisioitiin Suomen lisäksi moniin Euroopan maihin.

Lähetyksen yhteydessä esitettiin Turun tuomiokirkossa nauhoitettu Suomen eri uskontokuntien johtajien ekumeeninen vetoomus maailmanrauhan puolesta. Vetoomuksen esittivät Suomen evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma, ortodoksisen kirkon arkkipiispa Johannes, katolisen kirkon asiainhoitaja Jan Aarts ja vapaakirkon kirkonjohtaja Jorma Kuusinen.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.