Suomalaistutkija: Mahdollisia motiiveja Navalnyin tappamiselle ei tarvitse kaukaa hakea

Navalny boikotoi presidentinvaaleja 1:59
Aleksei Navalnyi boikotoi presidentinvaaleja joulukuussa 2017.

Venäjän opposition näkyvin hahmo on aiheuttanut valtapuolueen jäsenille vaikeuksia korruptiopaljastuksilla ja "älykkäällä äänestyksellä", kertoo Jussi Lassila UPIsta.

Mahdollisia motiiveja halulle siirtää Aleksei Navalnyi syrjään, tai jopa tappaa hänet, ei tarvitse kaukaa hakea, sanoo vanhempi tutkija Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista. Opposition ehdottomasti näkyvimpään hahmoon suhtaudutaan hänen mukaansa karsaasti Kremlissä, mutta toistaiseksi vahvistamattomassa myrkytyksessä ei silti tarvitse olla kyse presidentti Vladimir Putinin hallinnon mahtikäskystä.

– Myös alemmille tasoille on kertynyt matkan varrella huomattavakin määrä henkilöitä, jotka ovat kärsineet Navalnyin toimista joko korruptiopaljastusten tai miksei tämän älykkään äänestämisen takia, Lassila kertoo.

Juuri älykäs äänestäminen on se projekti, jonka tiimoilta Navalnyi oli parhaillaan liikkeellä Siperiassa. Lassilan mukaan kyse on yksinkertaistettuna tietokoneohjelmasta, joka vihjaa asuinpaikkansa osoitteen naputelleelle kansalaiselle siitä, ketä äänestää, jotta valtapuolue Yhtenäisen Venäjän ehdokkaan valinta varmimmin estettäisiin.

Kyseessä on suora vastaveto valtapuolueen strategialle, jossa äänet pyritään hajauttamaan niin tehokkaasti hallintoa myötäilevien oppositiopuolueiden kesken, että Yhtenäinen Venäjä pysyy vallassa suhteellisen vähäisenkin äänimäärän turvin.

Paikallisvaalit tulossa

Lassilan mukaan Navalnyin projekti on tuottanut tulosta. Esimerkiksi kommunistipuolueen tai räyhänationalistina tunnetun Vladimir Zhirinovskin liberaalidemokraattien riveistä on äänet keskittämällä tullut valituksi henkilöitä, jotka ovat sitten ajaneet osin ihan aitoa oppositiohenkistä politiikkaa. Näkyvin esimerkki tästä oli Habarovskin kuvernööri Sergei Furgal, jonka pidätys ja erottaminen viime kuussa laukaisi laajoja protesteja.

– Taustalta löytyy arkkitehtinä Navalnyi, jolla on sosiaalisen median ja netin kautta erittäin laaja yleisö. Hänen viikoittaiset videolähetyksensä keräävät aivan huimia katsojamääriä, Lassila kertoo.

Hänen mukaansa voi olla, että Navalnyin menestyskulkua haluttiin hillitä vain kuukauden päässä olevissa paikallisvaaleissa.

Lassila pitää epäuskottavana, että Navalnyin äkillisen sairastumisen syy olisi jokin muu kuin tahallinen myrkytys.
– Onhan näitä nähty. Oppositiopolitiikassa toimiminen on Venäjällä vaarallista, se on selvää, hän toteaa.

Kreml toivotti pikaista paranemista

Navalnyi ehätti viime päivinä myös ottaa kantaa Valko-Venäjän tilanteeseen ja asettua siinä vaalivilppiä vastustavan opposition puolelle. Lassilan mukaan Navalnyin myrkyttäminen ei kuitenkaan välttämättä liity ylätason politiikkaan.

– En sulkisi pois sitä, että joku Tomskissa on ollut käärmeissään Navalnyin toimista ja päättänyt toimia, hän toteaa.

Navalnyin avustajan mukaan myrkky oli mitä ilmeisimmin teekupposessa, jonka Navalnyi joi Tomskin lentokentällä ennen lähtöä kohti Moskovaa.

Kremlin edustaja on toivottanut Navalnyille pikaista paranemista.

Dmitri Peskovin mukaan Kreml on selvillä siitä, että Navalnyin tila on vakava. Peskovin mukaan hallinto toivoo hänelle, "kuten kaikille muillekin Venäjän kansalaisille", pikaista paranemista.

Lue myös:

    Uusimmat