"Suomalaisten Venäjä-suhde yllättävän mutkaton"

Dosentti Arto Luukkanen, renvall-instituutti

Dosentti Arto Luukkanen pitää suomalaisten Venäjä-kuvaa historian valossa yllättävän hyvänä.

- On mielenkiintoista, että vaikka Suomi on käynyt kaksi sotaa Venäjää vastaan, meidän suhtautumisemme Venäjään ei iole sen vihamielisempi. Suhtautuminen on asiallinen ja myös kiinnostunut ja utelias, mutta tietty etäisyys halutaan säilyttää, Luukkanen arvioi.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Luukkanen pyrkii tutkijana luonnollisesti objektiivisuuteen, mutta myöntää henkilökohtaisella tasolla näkevänsä Venäjällä monet kasvot - kauniit ja rumat.

Luukkasen yksi asia, mikä suomalaisille on erityisen vaikea ymmärtää venäläisessä yhteiskunnassa, on korruptio

- Korruptio on Venäjällä vähän niin kuin maan tapa. Sillä on vahvat historialliset juuret. Venäläisten mielestä se on kuin vanhaan koneeseen laitettaisiin öljyä, sitten alkaa pyöriä vähän paremmin, Luukkanen selittää.

Venäläisten aktiivisuus suomalaisilla kiinteistö- ja asuntomarkkinoilla on lisännyt suomalaisten epäluuloja. Luukkanen uskoo kuitenkin, että asunnonostajista valtaosa on liikkeellä täysin puhtain ajatuksin.

- 99 prosenttia kiinteistöjä ostavista venäläisistä ostaa niitä sen takia, että on tykästynyt suomalaiseen yhteiskuntaan, että he voivat jättää rahansa kesämökin pöydälle, eikä kukaan ole vienyt niitä kun he lähtevät kauppaan. Tämä on tietyllä tavalla rakkauden osoitus suomalaista yhteiskuntaa ja suomalaisia ihmisiä kohtaan, Luukkanen hehkuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat