Mainos

Suomalaisten suolansyöntiä halutaan vähentää

Suomalaisen ruuan suolapitoisuuksia haluttaisiin valvoa entistä tarkemmin. Lähes kolme neljäsosaa suomalaisten saamasta suolasta tulee teollisista elintarvikkeista.

Valtion ravitsemusneuvottelukuntavähentäisi suomalaisten suolansaantia. Keinona olisi alentaa voimakassuolaisiksi ilmoitettujen elintarvikkeiden suolarajaa. Lisäksi neuvottelukunta tahtoisi kaikkiin pakkauksiin pakollisen merkinnän siitä, kuinka paljon ruokasuolaa tuotteessa on.

Ravitsemusneuvottelukunta on tehnyt esityksensä kauppa- ja teollisuusministeriölle, jotta pakkausten merkintää koskevaa asetusta muutettaisiin.

Syynissä esimerkiksi puolivalmisteet

Muutos koskisi juustoja, liha- ja kalavalmisteita, leipiä, muroja, puolivalmisteita, valmisaterioita, keittoja, kastikkeita, liemiä ja niiden valmistukseen käytettäviä jauheita ja tiivisteitä.

Lähes kolme neljännestä suomalaisten saamasta suolasta tulee teollisista elintarvikkeista. Tämän takia neuvottelukunta esittää voimakassuolaisiksi ilmoitettujen elintarvikkeiden suolarajan laskemista 0,1 prosenttiyksiköllä.

Viime vuosikymmenellä suolarajaa laskettiin, mikä vähensi markkinoilta paljon voimakassuolaisiksi ilmoitettuja tuotteita. Nyt neuvottelukunta odottaa, että ns. normaalisuolaisten elintarvikkeiden suolapitoisuudet laskisivat ja suomalaisten suolansaanti vähenisi.

Suolan määrä on terveyden kannalta tärkeä, koska suolan vähentäminen ruoasta laskee myös verenpainearvoja.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.