Suomalaisten matkailu Etelä-Eurooppaan palasi pandemiaa edeltävälle tasolle – Ruotsin- ja Viron-matkailun elpyminen on yhä kesken

Kesän lomamatkoja varataan kovaa kyytiä - vieläkö kotimaa kiinnostaa? 8:44
Kesän lomamatkoja varataan kovaa kyytiä - vieläkö kotimaa kiinnostaa?

Kotimaan vapaa-ajan matkojen määrä väheni syksyllä, mutta työmatkailu tuplaantui edellisvuodesta.

Suomalaisten vapaa-ajanmatkailu Etelä-Eurooppaan palasi syksyllä koronapandemiaa edeltävälle tasolle, kertoo Tilastokeskus.

Syys-joulukuussa tehtiin yhteensä kaksi miljoonaa ulkomaan vapaa-ajanmatkaa, mikä on 60 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, jolloin koronarajoitukset vaikuttivat vielä merkittävästi matkailuun Euroopassa. Ulkomaanmatkoihin liittyviä yöpymisiä tilastoitiin peräti 70 prosenttia enemmän kuin syksyllä 2021.

Ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin yhä viidenneksen vähemmän kuin syksyllä 2019 ennen pandemiaa. Etelä-Euroopan lämpö kuitenkin houkutti, sillä Espanjan ja Italian matkojen osalta noustiin jo suunnilleen pandemiaa edeltäneelle tasolle. Kaikkiaan kolmannes yöpymisen sisältäneistä ulkomaan vapaa-ajanmatkoista suuntautui Etelä-Eurooppaan.

Lähimaiden Viron ja Ruotsin osalta sen sijaan oltiin syksyllä vielä jonkin verran matalammalla tasolla kuin ennen pandemiaa.

Kotimaan yöpymisen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja puolestaan tehtiin syksyllä 13 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Vapaa-ajan yöpymisten määrä väheni kaikissa muissa maakunnissa paitsi Lapissa, Etelä-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaassa ja Kymenlaaksossa.

Maksullisen majoituksen sisältäneiden kotimaan vapaa-ajanmatkojen määrä pysyi edellisvuoden tasolla, mutta ilmaismajoituksen sisältäneet matkat vähenivät selvästi. Ilmaismajoitusmatkoihin kuuluvat esimerkiksi matkat omille mökeille ja sukulaisten luokse.

Kotimaan työmatkailu elpyi työmatkailun osalta

Tilastokeskus kertoo kotimaan työmatkailun palanneen syksyllä lähelle pandemiaa edeltävää tasoa. Yöpymisen sisältäneiden kotimaan työmatkojen määrä kaksinkertaistui edellisvuodesta 1,3 miljoonaan ja oli 15 prosenttia alempi kuin ennen pandemiaa. Kotimaan työmatkoihin liittyvien yöpymisten määrä oli kuitenkin jo lähes samalla tasolla kuin 2019.

Ulkomaan työmatkailun elpyminen sen sijaan on ollut selvästi hitaampaa. Ulkomaan työmatkoja yön yli tilastoitiin 0,5 miljoonaa, mikä on lähes kolminkertainen määrä syksyyn 2021 verrattuna, mutta yli 40 prosenttia vähemmän kuin syksyllä 2019.


Huomenta Suomi Inarissa: Miten Lapin matkailu elpyy koronasta? 8:11

Lue myös:

    Uusimmat