Suomalaispariskunnan Yhdysvaltoihin aikoinaan rakentaman saunan paikka on nyt miljoonien arvoinen

Sauna-Timo: Sauna on suomalaisen temppeli 0:43
Video: Sauna-Timo: Sauna on suomalaisen temppeli

Ikivanhat valtavat punapuut reunustavat tietä Larkspuriin. Mount Tamalpais nousee korkeuksiin Golden Gate -sillan pohjoispuolella.

Eläkkeelle jäänyt Deltan lentokapteeni, intohimoinen löytökissojen pelastaja-aktivisti Kent Jeffrey, 75, avaa oven. Hänen isovanhempansa, Ullavalta ja Kalajoelta tulleet Sandra ja Matti Finnilä perustivat San Franciscoon legendaarisen, 90 vuotta kaupungin asukkaita palvelleen Finnilän saunan vuonna 1910.

Muhkeat nahkakantiset valokuva-albumit kertovat elämästä viime vuosisadan alun Amerikassa. Lämmitämme lattekahvia liedellä, sillä ensin pitää katsoa video kissapelastusoperaatiosta.

Sateenkaarilipun juurella

Vuonna 1848 alkanut kultakuume sai sadat suomalaiset merimiehet hylkäämään laivat San Franciscossa. Suomalaisia saapui länsirannikolle myös Yhdysvaltojen sisällissodan päätyttyä. Vuonna 1890 San Franciscossa asui enemmän merimiehiä kuin missään muualla Yhdysvalloissa. Heistä 11 prosenttia oli suomalaisia.

Nykyinen Castron alue tunnettiin silloin Finntown nimellä. Pitkälti suomenkielisellä alueella oli suomalaisten haali, koulu ja kirkko. San Francisco kasvoi ja vuoden 1906 suuren maanjäristyksen jälkiä korjattiin. Suomalaiset olivat ahkeria tekemään töitä.

– Suomalaiset halusivat käydä Sandran ja Matin kotona saunomassa. Kieltolain aikana naapurissa poltettiin viinaa, jota Matti osti ja tarjosi saunalla. Hiljalleen he alkoivat veloittaa käynneistä. Lopulta vieraita oli niin paljon, että piti rakentaa aina vaan isompi sauna, Jeffrey kertoo taustoja.

Uusi toimitila löytyi Castro-kadun kainalosta, San Franciscon 17th Streetiltä. Siinä osoitteessa loppui toiminta 1919 eli tarkalleen sata vuotta sitten.

Vuonna 1932 nousi Yhdysvaltojen uudenaikaisin ja suurin höyrysauna San Franciscon pääkadulle Market Streetille, jossa se toimi 53 vuoden ajan.

Saunan lämmitysjärjestelmä oli ainutlaatuinen. Aamukuudelta sytytettiin luonnonkaasulla toimivat, saunojen kiukaat kuumentaneet valtavat metalliputket. Naiset ja miehet saunoivat erillään ja lisäksi oli vielä perhesauna. Henkilöstöä oli parhaimmillaan 65, joista 40 oli hierojia.

– Keskellä saunarakennusta oli pyykkitila, jossa pyyhkeet keitettiin. Saunan pyörittäminen oli ankaraa työtä. Iltaisin oltiin rättiväsyneitä, Jeffrey kertoo.

Humalaisten poliisien loppu

Matti ja Sandra saivat kaksi lasta, joiden nimeksi tulivat Alfred ja Edna. Pariskunta erosi, ja Sandra meni vielä kahdesti naimisiin, suomalaisten miesten kanssa. Englantia hän ei oikein koskaan oppinut. Viimeiset elinvuotensa Sandra asui saunarakennuksen yläkerran asuintiloissa.

Myös Matti avioitui uudestaan ja muutti eläkkeelle jäätyään Mendocinon viinialueelle, Ukiahista ostamalleen tilalle.

1970-luvulla Finnilän saunan alue alkoi vetää puoleensa oikeuksiensa puolesta kamppailevia seksuaalivähemmistöjä ja kaupunginosaa alettiin kutsua Castroksi kulmakunnan komean elokuvateatterin mukaan.

Vuonna 1981 alkoi alueella ilmetä omituista tautia, johon liittyi kuumetta ja jonka seurauksena imusolmukkeet suurenivat ja vartaloon ilmaantui pieniä punertavia näppyjä. Ensimmäiset HIV-taudin tapaukset todettiin mieshomoseksuaaleilla, jotka joutuivat syrjityiksi ja eristetyiksi. Jopa raamatun apokalyptisten ennustusten arveltiin olevan toteutumassa.

Saunomista alettiin pelätä, eikä Finnilän liiketoiminta enää menestynyt.

Viimeinen pisara taisi kuitenkin olla skandaali, jossa kaksi poliisia nautti omia eväitä saunassa. Molemmat pyörtyivät kuumuudessa ja toinen menehtyi. Saunaa syytettiin lehtiotsikoissa myrkkykaasuvuodosta. Vaikka väärä tieto oikaistiin seuraavana päivänä pienessä sivulauseessa, epäilykset jäivät, eikä liiketoiminta enää toipunut. Vuonna 1985 toiminta loppui.

Sauna purettiin ja tilalle rakennettiin liikekiinteistö, joka on tontteineen edelleen suvun omistuksessa. Sen nykyarvo on noin 33 miljoonaa dollaria.

Hiljalleen Castro muuttui iloisen suvaitsevaiseksi yöelämän keskukseksi ja jättimäisen sateenkaarilipun maailmankodiksi. Finnilän sauna sijaitsi kivenheiton päässä maailman ikonisimpiin kuuluvista symboleista.

Yksi askel pelasti

Finnilän suku jätti monella tapaa jälkensä San Franciscon kaupunkiin.

Kun aikansa mestarillisinta insinööriurakkaa, 2,7 kilometriä pitkää Golden Gate -siltaa rakennettiin 1932–1937, Matin ja Sandran Alfred-pojalla oli tärkeä vastuualue.

Alkuun Alfred hoiti sillan rakennuksen aikataulukirjaa, mutta hänet ylennettiin pian vastaamaan sillan kaikista rautatöistä. Hänen vastuullaan oli myös Bridge Round House -ympyräkahvilan suunnittelu, jossa sijaitsee nyt maailman kuuluisimman sillan lahjatavarakauppa. Lisäksi hän suunnitteli sillan kauniit lyhtypylväät.

– Töitä tehtiin siltarakenteen alla kiskoilla liikkuneessa kopissa. Alfred oli juuri astunut kopista ulos, kun se irtosi raiteista ja putosi suojaverkon läpi mereen. Turmassa menehtyi monta ihmistä. Alfred hämmästeli aina, että yksi askel pelasti hänet ja harmitteli, että siinä rytäkässä katosi isä-Matilta saatu taskunauris, Jeffrey kertoo.

Tähtihetkiä elettiin, kun vuoden 1971 Dirty Harry -elokuvan viimeiset kohtaukset tapahtuvat Alfred Finnilän omistamalla Larkspur Landing -alueella Kaliforniassa. Koko kuvausryhmä, näyttelijä Clint Eastwood mukaan lukien vieraili elokuvan tekemisen aikana Finnilän saunassa kylpemässä ja hierottavana.

Valokuvamalli ja lentäjä-ässä

Matin ja Sandran Edna-tytär oli urheilullinen kaunotar ja valokuvamalli, joka meni naimisiin hävittäjä-ässän kanssa. Edna työskenteli jo nelivuotiaana Finnilän saunassa. Tarinan mukaan pieni hahmo hädin tuskin näkyi tiskin takaa.

– Edna oppi ensin puhumaan suomea, sitten vasta englantia. 1972 vein äitini Suomeen ja kävimme Näsinneulassa Tampereella. Kaikki sanoivat, että hän puhuu vanhaa, vuosisadan vaihteen suomea, Kent Jeffrey muistelee äitiään.

Edna ja Arthur Jeffrey erosivat, kun pojat olivat aikuisia. Kent Jeffreyn veli Brian menehtyi traagisesti nuorena aikuisena lento-onnettomuudessa.

Vaikka Edna vieraili Suomessa vain kerran, hän mielsi itsensä aina suomalaiseksi, säilytti salkoon vedettävää Suomen lippua ja puhui selvää suomea vielä liki satavuotiaana.

Jeffreyt ovat pitkäikäistä sukua. Hävittäjä-ässä Arthur Jeffrey kuoli 95-vuotiaana ja Edna 98-vuotiaana vuonna 2014.

– Isäni oli yksi niistä, jotka moukaroivat Atlantin vallin asemia 6.6.1944, kun liittoutuneiden maihinnousualukset rantautuivat Normandiaan. Hän ampui alas 14 viholliskonetta ja sai ansioistaan korkeimman mahdollisen tunnustuksen", Kent Jeffrey kertoo.

”Sinulle jää miljoonien arvoinen kissakenneli”

Terveitä elämäntapoja arvostanut Edna joi lasin viiniä päivässä. Suomalaiset pannukakut Sandran reseptillä ja viili säilyivät suvuissa perinneherkkuina.

Ednan huumorintajua osoittaa 90-kymppisenä Kent-pojalle käsin kirjoitettu lappu.

– Taloudellinen tilanteesi tulee olemaan turvattu. Sinulle jää kaksi useamman miljoonan arvoista rakennusta, joista toinen on miljoonien arvoinen kissakenneli. Putsaa se kunnolla, ennen kuin edes ajattelet myymistä, Edna-äiti veisteli kirjeessään pojalleen, jonka hoivissa on parhaimmillaan asunut kymmeniä kodittomia kissoja.

Itsepäinen ja määrätietoinen Edna-rouva antoi viimeisinä vuosinaan ainakin 10 apulaiselle lähtöpassit.

Poikansa mukaan Edna oli aina täydellisen elegantti viimeiseen asti, nousi sängystä joka päivä, laittoi meikit ja kauniit vaatteet päälle. Vielä 80-vuotiaana hän rakensi valtavan talon Kalifornian Larkspuriin ja nautti puutarhanhoidosta. Rakastamiaan kolibri-lintuja varten hän ripusti juoma-astian keittiön ikkunan ulkopuolelle.

Lue myös:

    Uusimmat