MTV-reportaasi luhistuneesta espoolaiskylästä: Evakkojen kodeista tuli huumeluolia

Nylundien valtakunta

Niin, Nylundit. He omistivat ja jälkeläisensä omistavat alueelta useita kiinteistöjä ja tontteja. Leonard Nylund rakennutti rintamamiestalon Laitmaninkatu 12:een. Jykevä talo seisoo nyt tyhjillään, mutta jämeränä.

– Taitava timpuri hän oli. Mutta ongelmana oli, ettei kukkulalla seisovaan taloon saanut mistään kunnolla vettä, Sahlstedt kertoo.

Laitmanintien talojen historiaa esitellään kattavasti Urbanex Ninja -sivustolla, joka on kuvannut hylätyistä taloista YouTube-videot, joista ensimmäisenä Leonard Nylundin talo Laitmanintie 12:ssa.

Talolle vedetyn vesiputken paine ei ilmeisesti ollut riittävä, sillä vettä valui välillä keskelle tietä, johon talvella muodostui iso jääröykkiö. Historiikissaan Sahlstedt kertoo isänsä riidelleen usein Leonard Nylundin kanssa esimerkiksi tien hoidosta ja aurauksesta.

– Isäni oli sitä mieltä, että naapuri ei osallistu tien hoitamiseen, eikä maksa riittävästi aurauksesta. Lennu vähätteli aina isäni tilaamien hoitotoimenpiteiden vaikutusta ja saattoi sanoa: "Hän oli tilannut traktorin, joka ei kunnolla pystynyt avaamaan tietä!". Sitten kun isäni oli ostanut oman traktorin, hän halusi, että tullaan auraamaan myös tienpätkää hänen talolleen. Isäni ei oikein innostunut ja saattoi vastata: "Sinähän sanoit, että minun lumilinkoni on leikkikalu, jolla ei tee mitään!", Sune Sahlstedt kirjoittaa alueen historiikissa.

Leonard Nylundin poika Per asui vaimonsa kanssa talossa vielä vuoteen 2000 asti, jolloin perikunta myi talon ja tontin rakennusyritys YIT:lle vuonna 2000. Sotien aikana tontilla oli Kapselo Oy:n ammusvarasto, jossa säilytettiin kranaatinheittimien perus- ja lisäpanoksia.

– Suomen rikkaimman miehen, Pojun (Chaim Zabludowicz) isähän teki suuren omaisuutensa myymällä sotien jälkeen KRH-tarvikkeita Israeliin, Sahlstedt muistelee.

Nyt pihalla kasvaa vain ruoho ja taustalla törröttää Leonard Nylundin puretun saunan savupiippu.

Ennen tarkoin varjeltu talo, nyt larppaajien puuhamaa?

Leonard Nylundin isä Albin oli yksi alueelle muuttaneista Porkkalan evakoista. Kuten poikansa, myös Albin Nylund piti yksityisyydestään tiukasti kiinni. Sune Sahlstedtin Holger-setä vinoili kuitenkin Nylundien ”yxitysalue”-kylteille.

– Tuleeko nyt kirveellä päähän, jos ajan omalla pellollani, Holger Sahlstedt oli Sunen mukaan tokaissut, kun yksi kylteistä oli asetettu niin, että myös Holgerin pelto voitiin tulkita yksityisalueeksi.

Kirvesviittaus liittyi puolestaan kyltin nimeen.

– Holger huomautti, että eihän suomen kielessä ole x:ää. Hän ymmärtää kyltin niin, että alueella lyödään kirveellä, koska yxa on suomeksi kirves, Sune Sahlstedt kirjoittaa.

Albin Nylundin talo Laitmanintie 8:ssa autioitui alueella ensimmäisenä. Albin kuoli 1970-luvulla ja hänen leskensä asui talossa vielä kymmenisen vuotta sen jälkeen. Heidän perillisensä pitivät tiukasti kiinni, ettei talossa majaillut ulkopuolisia senkään jälkeen. 1990-luvun puolivälissä tontin navettarakennukseen murtautui nuoria, jotka jäivät kiinni, ja yhden pojan isä pääsi ovenkorjaushommiin.

Urbanex Ninja -sivuston video Laitmanintie 8:sta:

Nyt taloon pääsee kuitenkin vapaasti kulkemaan. Ikkunat ja ovet ovat rikki, mutta rakennuksen sisällä tuntuu siirtyvänsä kymmeniä vuosia menneisyyteen. Lattia tuntuu pääosin kestävältä muutamasta aukosta huolimatta. Oven edessä on ikivanha hetekasänky, lattialla on lasinsiruja, humppaa sisältävien cd-levyjen koteloita ja epämääräistä roinaa.

Kun Nylundien valvova silmä on hellittänyt, on tontilla pidetty majaa ja erikoisempia performansseja useamminkin.

Sitä Sune Sahlstedt ei heti osaa selittää, miksi Nylundien pihalla on avonainen musta arkku.

– Kenties jotain saatananpalvontaa.

Jonkinlaista roolipeliä täällä on ainakin viime aikoina pelattu.

Sitkeä setä Holger

Hiekkatie kaartaa pohjoiseen. Oikealla on nyt koirapuisto, aiemmin mäen päältä siinsi Sunen syntymäkoti, Holger Sahlstedtin talo. Historiikissa Sune muistelee setäänsä miehenä, josta kenelläkään ei ollut pahaa sanottavaa.

– Pieni mies, mutta hän jaksoi kantaa raskaita kaurasäkkejä paremmin kuin moni muu. Kun hänestä tuli vanha ja sairas, niin siitäkin hän jaksoi heittää huulta.

Holgerin kuoltua talo rapistui hiljalleen, ja 1980-luvulla Espoon kaupunki lunasti kiinteistön ja vuokrasi talon Turkin suunnalta saapuneelle maahanmuuttajaperheelle. Keskellä autiokylää eläminen ei varmastikaan ollut herkkua. Huonokuntoinen talo purettiinkin jo 1990-luvulla siihen nousseen koirapuiston tieltä.

Juopporetku Nikun viihdekeskus

Mutta vielä 1960-luvulla ja 70-luvun alussa Laitmanintiellä riitti elämää. Holgerin talon yläpuolella Laitmanintie 4:ssä asusti Nikolai ”Niku” Nevanperä. Hänen talonsa oli aikoinaan kylän ”viihdekeskus”. Tilipäivinä miehiä tuli jonossa Nikun talolle ostamaan pimeitä viinapulloja.

– Ei ollut harvinaista, että tien laidassa makasi sammuneita miehiä, Sune Sahlstedt muistelee kansakouluvuosiaan.

Urbanex Ninja -sivuston video Laitmanintie 4:n edustalta.

Sahlstedtin vanhemmat käyttivät Nikusta vain yhtä nimeä: Fyllhund, suomeksi juopporetku. Mies huristeli pitkin metsiä mopollaan yhtenään kaatuillen. Niku vieraili myös Sahlstedtien talolla, ja erityisesti yksi helluntain visiitti jäi huvittamaan nuorta Sunea.

– Hän oli myymässä moottoripyöräänsä yhdelle tillinmäkeläiselle helluntailaiselle ja istui meillä naukkailemassa pullosta. Sitten helluntailainen tuli. He lähtivät koeajelulle moottoripyörän kanssa. Kävi niin köpelösti, että poliisi pysäytti. Niku oli juovuksissa ja helluntailainen ilman korttia, joten pääsin kertomaan kavereilleni, että helluntailainen jäi kiinni helluntaina, Sahlstedt naureskelee.

Junavaunusta junan alle

Nikua olisikin aikoinaan voinut käyttää alkoholin vaaroista varoittavissa mainoksissa. Nikun tarina päättyi kevättalvella 1971, kun hänet löydettiin metsästä kuolleena. Traaginen kohtalo iski myös Nikun lähipiiriin. Hänen naapuritontilleen tuodussa junanvaunussa asusti Eeva Hodju -niminen nainen. Sahlstedt arvioi, että Nikun kuolema masensi naisen perinpohjaisesti. Juuri ennen saman vuoden juhannusta nainen meni Kauklahden asemalle odottamaan pikajunaa, joka ei asemalla pysähtynyt.

– Kun pikajuna tuli, hän heittäytyi sen eteen. Joku tiesi kertoa, että hän oli itkenyt ja rukoillut juuri ennen junan tuloa, Sahlstedt kertoo historiikissaan.

Nevanperän talo oli pitkään autiona, mutta autioituneista kohteista kertovan Urbanex Ninja -sivuston mukaan taloon muutti hetkeksi aikaa nuori pari 1990-luvulla. Vuoteen 2003 asti asunnossa asuttiin ainakin kesäisin, minkä jälkeen talossa majailivat lähinnä asunnottomat alkoholistit sekä huumeiden käyttäjät.

Keväällä 2016 talolla syttyi kuitenkin tulipalo ja se paloi kiemurtelevaa savupiippua lukuunottamatta maan tasalle.

Osa kalusteista ehdittiin kantaa pihalle. Mennyttä aikaa kuvaa myös vuoden 2003 Keltaisten sivujen puhelinluettelo.

Myös Eeva Hodjun junavaunuasumus on pikku hiljaa hapertunut kasaan. Jäljellä on enää vaunun kulma. Maasta löytyy hämmentävän hyväkuntoinen Helsingin Sanomat vuodelta 1954.

Joku tai jokin lienee napannut sen vaunun seinämästä, jossa lehdet ovat toimineet eristeenä.

Mansardimansionista huumeluolaksi?

Laitmanintien varrella komeilee vielä yksi, kenties tien näyttävin asumus. Keltainen mansardikattoinen talo seisoo kukkulan päällä jylhästi – rappion erottaa vasta, kun katsoo lähempää talon sisälle.

Urbanex Ninja -sivusto kertoo, että taloa asutti ensin saksalainen Stiernan perhe, jonka jälkeen siihen muutti Bror Danielsson Doris-vaimoineen. Kun Bror kuoli, Doris asui vielä pari vuotta talossa yksin, kunnes muutti uuden ihastuksensa, Nylundien perheen Per-pojan kanssa Laitmanintie 12:een.

Urbanex Ninjan video Laitmanintie 2:sta.

Talossa asui sen jälkeen muun muassa muusikko, jonka keikat eivät kuitenkaan kannattaneet ja talo jäi tyhjilleen 2000-luvun alussa.

Kyseisestä talosta kiertää myös kummitustarinoita. Eräs niistä kertoo tytöstä, joka kuoli talon portaikossa lähellä yläkerran kaapistoa. Urbanex Ninja -sivusto kertoo talossa myöhemmin asuneesta perheenäidistä, joka oli puoliunessa ollessaan nähnyt tytön, joka johdatteli naisen kuolinpaikalleen. Ilmiöt ja näyt jatkuivat jatkumistaan, joten perhe joutui muuttamaan muualle.

Kun taloon astuu, ymmärtää hyvin, ettei täällä haluaisi viettää aikaa pimeän tullen. Lattialaudat narisevat, epämääräistä rojua, likaisia petauspatjoja ja valtavia sähköjohtoröykkiöitä on pitkin poikin alakertaa.

Äskeisestä tarinasta viisastuneena sekä talon kuntoa tarkasteltuani en lähde kiipeämään yläkertaan. Seinät on piirretty täyteen graffiteja, ja roskien perusteella näyttää, että talossa on pidetty majaa vielä ainakin viime talvena.

Kun katseeni löytää punaisella värillä seinään sutatun DEATH -kirjoituksen, on aika lähteä takaisin Laitmanintien toiseen päähän.

Kohtalokas öljy

Palaamme vielä Sunen kotitontille Laitmanintie 7:ään. Talo ja kasvihuone ovat tiessään, remonttiaitojen takana valetaan perustuksia tiiviille paritaloalueelle. Viereen Harmaaniitylle nousee uusi palvelutalo. Mitä Sahlstedtien talolle tapahtui?

Öljykriisi vuonna 1973 nosti polttoöljyn hinnan pilviin. Tämä huolestutti myös Albin Sahlstedtin kaltaisia pienviljelijoitä.

– Keväällä 1974 näytti siltä, että vuodesta tulee raskaasti tappiollinen, koska kurkuista saatu hinta oli pohjalukemissa, ja öljy kallista. Tästä vuodesta tuli sitten itse asiassa todella hyvä, koska heinä-elokuussa kurkusta saatu hinta nousi reippaasti, Sune Sahlstedt kirjoittaa historiikissa.

Monelta viljelijältä usko loppui ja he heittivät kurkkunsa pois, koska eivät halunneet polttaa kallista öljyä.

Kasvihuoneiden lämmitys Sahlstedtien tontillakin loppui 1980-luvun alussa.

– Isompien Närpiö-mallisten kasvihuoneiden rakentaminen tuntui uhkapeliltä. Lämmitysputket ja kattilat olisi pitänyt uusia. Rakennusmääräykset eivät antaneet selvää vastausta, mitä alueelle voi rakentaa, Sune Sahlstedt kirjoittaa.

Urbanex Ninjan video Laitmanintie 7:stä:

Alueelle suunniteltiin uutta teollisuutta, johon muun muassa Sunen isä Albin Sahlstedt myi maitaan, mutta lopulta mitään eri rakennettu, kun Suomi vaipui 1990-luvun lamaan. Kasvihuoneet purettiin ja Sune Sahlstedtin vanhemmat muuttivat Kivenlahteen kerrostaloon vuonna 1995.

– Ehdotin, että annetaan tämä maahanmuuttajaperheelle, mutta sitä vanhempani eivät halunneet, Sune Sahlstedt muistelee.

Näin toimien Espoon kaupunki olisi vastannut vuokran ja mahdollisten vahinkojen maksamisesta.

– Kaupunki on tarkka, eivät halua saada huonoa mainetta.

Sunen isä päätti kuitenkin vuokrata talon sitä tiedustelleelle rakennusurakoitsijalle. Hän valoi talon autotalliin vielä uuden lattian vuonna 1999, mutta sen jälkeen kaikki meni pahemman kerran pieleen. Talo vuokrattiin vuonna 1999 eteenpäin rakennusurakoitsijan työntekijälle, jolle sattui tapaturma. Hän ajoi kuorma-autonsa epätasaiseen maastoon, ja auton lavalta valui dieselöljyä maahan ja suoraan tontilla sijainneen kaivon päälle.

– Se oli tapaturma, mutta sen jälkeen alkoi vehkeily ja peittely, Sahlstedt kertoo.

Öljyvahinko selvisi Sune Sahlstedtille vasta pari kuukautta myöhemmin, kun hän kummasteli voimakasta öljyn hajua.

– Vuokralainen soitti paniikissa, että joku on käynyt pienellä kaivurilla kaivamassa kuoppia talon ympärille. Kyse oli urakoijan istuttamista puskista, jotka hän oli hakenut pois. Huomasin öljyn hajun ja kysyin, miksei hän hälyttänyt palokuntaa. Ei hän osannut vastata.

Öljyvahinko saatiin korjattua, kun kaupunki vei pois saastuneen maaperän, mutta vuokralaiselta ei saatu perittyä vahingonkorvauksia. Talo myytiin vielä vuonna 2002 nuorelle pariskunnalle, mutta Sahlstedtin mukaan he eivät saaneet aloitettua tarpeellista talon peruskorjausta. Muutamaa vuotta myöhemmin tämäkin tontti myytiin YIT:lle.

Kiistoja, valituksia, suhmurointia

Kun Helsingissä on jatkuva puhe tonttipulasta ja asuntojen hinnat vain jatkavat nousemistaan, on ihmeteltävä, miten tätä hylättyä kylänpätkää ei ole voitu uudisrakentaa aiemmin? Nytkin vain lähinnä Harmaaniitylle rakennetaan ja Nylundien omistamat vanhat talonrangat törröttävät vuosien jälkeen paikoillaan.

Sune Sahlstedt kertoo, että Nylundin perikunnalla on ollut niin kovia riitoja, että päättivät antaa välitysmiehen hoitaa tonttien myymisen. Tonteille on myös isketty niin tuhdit hinnat (yli 200 000 euroa), että osa turhautuneista, mahdollisista ostajaehdokkaista on käynyt heittelemässä myyntikylttejä ojaan. Leonard Nylundin vanhan talon taakse nousee sentään yksi hulppea omakotitalo.

Teollisuusrakentamisen kariuduttua alueen uusi asemakaava uusine asuntoineen esiteltiin jo vuonna 1998.

– Kun olin tekemisissä virkamiesten ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenten kanssa, korostin sitä, että pahinta tässä kehityksessä on ollut jatkuva epävarmuus. Jos itse on suunnitellut jotakin, niin ei ole saanut selvää vastausta, mitä saa tehdä ja mitä ei, Sahlstedt kirjoittaa historiikissaan.

Sahlstedtin mukaan Espoon kaupunki oli aluksi erittäin nihkeänä yksityisiä maanomistajia kohtaan. Rakennusoikeutta myönnettiin kaupungin omistamille kiinteistöille ja tonteille. Kaavojen toteuttaminen myös viivästyi lukuisten valitusten vuoksi.

– Mekanismit valituksissa ovat valittajan puolella. Kun kaava viedään vaikkapa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, niin 200 euroa tällainen valitus. Se viivyttää melkein kaksi vuotta kaavaa, Sahlstedt kertoo.

Historiikissaan Sahlstedt syyttää valittajia myös suoranaisesta valehtelusta huomautuksista, jotka koskivat Harmaaniityn aluetta.

– Näistä ajoista minua on jäänyt harmittamaan, että koko kaavaprosessin aikana muistutuksen tai valituksen tehnyt ei ole velvollinen pysymään totuudessa samalla tavalla kuin todistaja tai asianomistaja tavallisessa oikeudenkäynnissä.

"Syy kaupungin, ei rakennusfirmojen"

Osansa Sahlstedtin turhautumisesta saa myös taannoinen Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko, joka tuomittiin lahjusten vastaanottamisesta.

– Samaan aikaan kun hän matkusti ja lomaili näiden (rakennusfirmojen) laskuun, Loukon alaiset painostivat aika kovilla keinoilla myymään tonttejaan samoille rakennusfirmoille. Se ei anna kovin hyvää kuvaa niin sanotusta Suomesta, joka on kuulemma korruptiovapaa.

Sahlstedt ei kuitenkaan syytä tästä YIT:tä ja kumppaneita, vaan ennen kaikkea Espoon kaupunkia.

– Kaupunki lähetti maankäyttömaksun yhteydessä vaatimuksiaan vakuuksista ja isoista summista, ja samaan aikaan YIT:n välittäjä tuli tekemään tarjouksen, että tehkää esisopimus meidän kanssamme, niin vastaamme tästä. Täytyy sanoa, että YIT on toiminut välittäjänä korrektisti, mutta sitä samaa ei voida sanoa Loukosta, Espoon kaupungin virkamiehistä ja valtuuston sekä kaupunkisuunnitteluviraston jäsenistä. He eivät olleet oikein perillä siitä, mitä tapahtuu.

Rappioromantiikka haihtuu täältäkin

Mutta nyt menneet ovat menneitä. Rakennustyömaalla käy jatkuva vilinä, kunnes palvelutalo avaa ovensa syksyllä ja uusiin Harmaaniityn paritaloihin muuttaa väkeä kesällä 2018.

Rappioromantiikka haihtuu Laitmanintieltäkin talo kerrallaan. Tilalle noussee uusi ”kyläyhteisö”, kunhan ostajilla on vähintään puolen miljoonan euron laina takataskussa. Niissä taloissa tuskin kerrotaan eteenpäin tarinaa Nikolai Nevanperän viinanhuuruisista päivistä tai Nylundien ja Sahlstedtien aurauskinoista.

Porkkalan evakoiden ajoista on tultu kauas.

Täydennetty 5.6. klo 18.15 jutun YouTube-videoihin tieto lähteestä, videot peräisin Urbanex Ninja -sivustolta.