Suomalaislegenda luopui aikeista hakea Venäjän kansalaisuutta – paluu leijonapaitaan kiinnostaa skismasta huolimatta

Jääkiekkolegenda Karoliina Rantamäki, 40, kypsytteli aiemmin ajatusta Venäjän kansalaisuuden hakemisesta. Venäjän liigan SKIF Nizhni Novgorodissa kaudesta 2007–2008 lähtien pelannut Rantamäki on kuitenkin nyttemmin luopunut näistä aikeista.

Videolla juttua Naisleijonista ja tyttökiekkoilun pelaajapolusta.

– Se on ilmeisesti aika monimutkainen juttu. Kaksoiskansalaisuutta ei hevillä saa, vaan pitäisi Suomen passista luopua. Se ei ole ajatuksissa kuitenkaan, Rantamäki sanoo MTV Sportille.

Venäjän perustuslaki mahdollistaa sen, että Venäjän kansalainen voi ottaa toisen maan kansalaisuuden tai useita kansalaisuuksia. Toisen maan, kuten Suomen, kansalainen ei voi kuitenkaan saada Venäjän kansalaisuutta, jos hän ei ensin luovu toisesta kansalaisuudestaan.

”Aina varmaan tulee kiinnostamaan”

Kahdeksan MM- ja kaksi olympiapronssia urallaan voittanut Rantamäki sysättiin Naisleijonista sivuun kaudella 2015–2016. Päävalmentaja Pasi Mustonen ei virallisen lausuntonsa mukaan nähnyt Rantamäkeä enää entiseen tapaan kärkiketjujen pelaajana, ja halusi ajaa nuoria sisään.

Rantamäki tosin kertoo Mustosen perustelleen päätöstä hänelle niin, ettei Rantamäki sovellu joukkueen toimintatapakulttuuriin. Tarkempia perusteluja Mustonen ei Rantamäen mukaan antanut.

Pitkään Venäjällä pelannut hyökkääjä kokee, että hänen tiensä takaisin Suomen maajoukkueeseen on tällä haavaa tukossa, vaikka leijonapaita edelleen kiinnostaakin.

– Tietysti se kiinnostaa, kysymys ei ole siitä. Aina se on kiinnostanut ja aina varmaan tulee kiinnostamaan. Mutta en tiedä, niin kauan kuin siellä on tämä valmennus, onko minulla minkään valtakunnan saumoja siihen joukkueeseen päästä. Näin minä vähän ymmärsin asian, Rantamäki sanoo.

”Auki, missä maassa pelit jatkuvat”

Vuonna 2016 Rantamäki spekuloi Ylelle mahdollisuudella pelata tulevaisuudessa Venäjän maajoukkueessa, mutta tätä ei siis tule tapahtumaan.

Jatkuuko urasi kuitenkin muutoin Venäjällä?

– Kyllä näillä näkymin joo.

Millainen tilanteesi tarkalleen on?

– Pelit jatkuvat, mutta missä maassa, se on vielä auki.

Viimeksi Rantamäki pelasi suomalaisessa seurajoukkueessa, Espoon Bluesissa, kaudella 2006–2007. Onko mahdollista, että palaisit Suomeen?

– Sekin on aina mahdollista, Rantamäki toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat