Suomalaisilla on viinaralli, mutta osataan hamstraaminen Norjassakin: Makeisveroa nostettiin rankasti, nyt norjalaiset ajavat "suklaarallia" Ruotsiin

Norjassa pidetään makeisista, mutta niiden hinnat ovat suolaiset. Tämän vuoksi norjalaiset ajavat itänaapurinsa Ruotsin puolelle hakemaan karkkinsa edullisemmin, kertoo The Guardian.

Guardianin mukaan norjalaisia ajaa maan itärajan yli Ruotsin puolelle ostamaan makeisia, joiden hinnat ovat Norjan tasoa tuntuvasti alhaisemmat.

Lehden mukaan maiden välistä rajaa reunustaa noin 30 makeisia ja virvoitusjuomia myyvää liikettä, joissa norjalaiset käyvät asioimassa karkkihammasta kolottaessa. Ruotsissa makeisten hinnat ovat noin puolet siitä, mitä norjalaiset joutuvat kotimaassaan herkuistaan pulittamaan.

Mistään pikkupuodeista ei ole kyse. Esimerkiksi Ruotsin Charlottenbergissä vain muutaman kilometrin päässä Norjan rajasta sijaitsee 3 500 neliömetrin kokoinen karkkikauppa, jossa myydään tuhansia erilaisia makeisia. Oslosta karkkiostoksille hurauttaa noin puolessatoista tunnissa.

Rankka verotus laskenut sokerin kulutusta

Kuten halvempi alkoholi ajaa suomalaisia ostosmatkoille Viroon, myös norjalaiset ovat tottuneet hakemaan Ruotsista halvempaa olutta ja tupakkaa.

Silti etenkin "suklaarallilla" saavutettava hyöty houkuttelee, sillä viime vuoden alussa suklaan ja makeisten verotusta nostettiin Norjassa 83 prosentilla edellisvuodesta.

Rankka verotus on kuitenkin tuottanut tuloksia. Lehden mukaan norjalaisten sokerinkulutus oli viime vuonna 24 kiloa henkilöä kohden, kun vuonna 2000 vastaava määrä oli 43 kiloa. Viimeisen vuosikymmenen aikana kulutus on tippunut 27 prosentilla.

Herkuttelun hintavuus ei kiukuta pelkästään kuluttajaa. Sillä on ollut myös negatiivisia vaikutuksia maassa toimivien makeisyrittäjien liikevaihtoon, mikä on joissain tapauksissa johtanut työntekijöiden vähentämisiin.

Norjassa sokerivero esiteltiin jo vuonna 1922.

Lue myös:

    Uusimmat