Suomalaisia asiantuntijoita syanidialueelle

Suomalaista asiantuntemusta saatetaan tarvita Unkarin Tisza-joella.

YK on pyytänyt Suomea selvittämään, voisiko vaarallisten aineiden asiantuntijoita lähettää Unkarin Tisza-joelle. Virallista avunpyyntöä ei vielä ole saatu, mutta Unkari on ilmoittanut avunpyyntöaikeestaan YK:lle.

Virallisen kutsun tultua Suomi on valmis lähettämään Unkariin asiantuntijaryhmän jo samana päivänä, kerrotaan sisäministeriön pelastusosastolta. Tutkijoiden mukaan kaksi viikkoa sitten romanialaiseslta kultasulattamolta vesistöön päässyt syanidi on tappanut kaikki orgaaniset eliöt Tisza-joesta.

Australialaisyhtiö kiistää saastuttaneensa Tonavan

Tisza-joen kalastajia

Tonavan saastuttamisesta syytetty australialainen kultakaivosyhtiö kiistää syyllisyytensä.

Esmeralda Exploration -yhtiö lähettää asiantuntijaryhmän Romaniaan todistamaan syyttömyytensä. Yhtiö on osakkaana romanialaisessa kultatehtaassa. Tonavasta löydettiin eilen tuhansia kuolleita kaloja saasteiden levitessä sinne Tiszajoesta.

Australialaisyhtiön edustaja totesi, että televisiossa näytetyissä kaloissa näkyi vielä liikettä.
-Ne olisivat olleet kuolleita, jos syynä olisi syanidi. Ja jos Unkarissa on kuolleita kaloja, niin miksi ei ole ilmoitettu kuolleista kaloista Romaniassa, joka on paljon lähempänä jätepatoa?, hän kysyi.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat