Suomalaiset suuntaavat tänä vuonna Euroopan lähikohteisiin – lähes jokainen aikoo lomailla kotimaassakin

7:22
Moni eroaa lomien jälkeen – odotetaanko suhteelta liikoja?

Suomalaiset suunnittelevat matkustavansa tänä vuonna kotimaassa ja Euroopan lähikohteissa, selviää Matkamessujen teettämästä Matkailututkimuksesta. Ulkomailla kiinnostavat erityisesti Euroopan kaupunkikohteet ja Baltian maat.

Tutkimuksen mukaan lähes jokainen suomalainen aikoo lomailla jollain tavoin kotimaassa tänä vuonna. Suurin osa kotimaanmatkoista suuntautuu sukulaisten tai tuttavien luokse, mutta myös automatkailu ja luontokohteet kiinnostavat.

– Suomalaiset suunnittelevat matkustavansa vuoden 2019 aikana enemmän kuin edellisenä vuotena, kertoo tutkimuksen toteuttaneen Kantar TNS:n tutkimuspäällikkö Anne Lahtinen tiedotteessa.

– Matkasuunnitelmien toteutumista puoltaa se, että useampi kuin kolme neljästä arvioi käyttävänsä rahaa matkailuun enemmän tai saman verran kuin edellisenä vuonna. Matkailuun aiempaa enemmän rahaa aikovat käyttää erityisesti 35–65-vuotiaat sekä edellisvuosina paljon matkustaneet.

Vastanneista vain kuusi prosenttia ei suunnitellut ulkomaanmatkaa tälle vuodelle.

Teemamatkat kiinnostavat

Lähes joka toinen ulkomaille matkustavista suunnittelee kaupunkilomaa. Kaupunkilomat ovat olleet suomalaisten suosituin lomatyyppi vuodesta 2013.

Lomamatkaennusteen mukaan myös rantakohteet ja Itämeren risteilyt siintävät suomalaisten matkasuunnitelmissa. Myös ulkomaille suuntautuvat kylpylälomat kiinnostavat aiempaa enemmän.

Vastaajista hieman alle kymmenes kertoi maksaneensa lentomatkoista hiilidioksidikompensaatioita.

Lisäksi yhä useammat suomalaiset suunnittelevat matkansa tietyn teeman, kuten historian, kulttuurin tai luonnon ympärille. Yksi kasvava kiinnostuksen kohde ovat ulkomaille suuntautuvat hiihtomatkat.

Reilu neljännes tutkimukseen vastanneista kertoi olevansa kiinnostunut liikunnallisista sekä extreme-lomista.

Suomalainen matkailija on vastuullinen

Matkalla suomalaisia kiinnostaa erityisesti paikallisen kulttuurin ja arjen kokeminen sekä rentoutuminen, ilmenee Matkailututkimuksesta. Paikalliset putiikit koetaan kiinnostavampina kuin suuret ostoskeskukset tai hotellien ostosmahdollisuudet.

Lähes kaksi kolmesta tutkimukseen vastanneesta kertoi suuntaavansa mieluummin vähemmän tunnettuihin kohteisiin kuin suosittuihin turistikohteisiin. Kolme neljäsosaa kertoi syövänsä matkalla mieluummin katukeittiöissä kuin kuuluisissa ravintoloissa.

Suuri osa suomalaisista matkustaa kohteisiin niiden kiireisimmän sesongin ulkopuolella. Tutkimuksen mukaan suomalainen matkailija on vastuullinen ja noudattaa paikallisen kulttuurin tapoja sekä ohjeita.

Vastaajista hieman alle kymmenes kertoi maksaneensa lentomatkoista hiilidioksidikompensaatioita. Tutkimuksen mukaan aiheesta tarvitaan lisää tietoa, sillä lähes viidesosa vastaajista ei tiennyt, ovatko he maksaneet kompensaatioita.

Matkamessujen tutkimuksen toteutti Kantar TNS, ja siihen vastasi reilut 1 200 henkilöä joulukuussa. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja