Tutkimus paljastaa: Synkkä mieliala jyllää työelämässä – potkupelko pysyy

Pitkään jatkunut epävarma talous- ja työmarkkinatilanne näkyy suomalaisten suhtautumisessa työhönsä sekä odotuksiin työmarkkinoilla.

Työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrin tulosten mukaan viime vuonna runsas kolmannes suomalaisista työntekijöistä uskoi työllisyystilanteen huononevan ja noin 15 prosenttia palkansaajista uskoi sen paranevan.

Tilanne on kehittynyt viime vuodesta jonkin verran myönteiseen suuntaan, mutta pidemmässä tarkastelussa työllisyyden on uskottu kulkevan negatiivisempaan suuntaan jo viiden perättäisen vuoden ajan.

Synkimmät näkemykset yleisen työllisyystilanteen kehittymisestä olivat kuntien ja yksityisten palveluiden palkansaajilla. Teollisuudessa noin kolmannes ja valtiolla 30 prosenttia palkansaajista uskoi työllisyystilanteen heikkenevän.

Naiset suhtautuvat työllisyystilanteeseen miehiä pessimistisemmin, sillä naisista 39 prosenttia uskoi tilanteen heikkenevän, kun miesten keskuudessa vastaavaan uskoi kolmannes vastaajista.

Samoin myös vanhemmat ikäluokat ajattelivat työllisyystilannetta negatiivisemmin kuin nuoremmat ikäryhmät.

Potkupelko pysyy

Palkansaajien usko oman työsuhteen irtisanomiseen on pysynyt lähes samalla tasolla nyt neljän vuoden ajan.

Vuonna 2015 kaksi prosenttia palkansaajista uskoi saavansa varmasti lopputilin ja mahdollisena sitä piti seitsemän prosenttia vastaajista. Pienintä irtisanomisen uhkaa koettiin kuntien työntekijöiden keskuudessa.

Lomautusten uhka pieneni palkansaajien keskuudessa toista vuotta peräkkäin. Kun vielä 2013 omaan lomautukseen uskoi yli 20 prosenttia vastaajista, oli vastaava luku viime vuonna 16 prosenttia.

Sekä lomautuksissa että irtisanomisissa miehet uskovat saavansa niitä todennäköisemmin kuin naiset. Eteenkin lomautusten suhteen miehet ovat pessimistisempiä. Miehistä omaan lomautukseen seuraavan vuoden aikana uskoi viidennes vastaajista ja naisissa 13 prosenttia.

Työolobarometrissa on vuodesta 1992 lähtien seurattu työelämän laadun kehittymistä palkansaajien näkökulmasta. Tiedot kerätään Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen yhteydessä puhelinhaastatteluina ja tiedot vastaavat työssä olevien palkansaajien tietoja Suomessa.

Vuoden 2015 barometria varten haastateltiin 1741 palkansaajaa.

Lue myös:

    Uusimmat