Suomalaiset ovat mieltyneet lasten nimissä varsinkin yhteen kirjaimeen
Suosituimmat suomalaiset etunimet ovat trendikkäitä nyt Euroopan laajuisesti.
MTV Uutiset kertoi aiemmin, että suomalaislasten suosituimmat etunimet vuonna 2022 olivat Olivia ja Leo.
Nimistötutkija Minna Saarelma-Paukkala vieraili Viiden jälkeen -lähetyksessä avaamassa ilmiöitä suosituimpien lasten nimien takana ja kertoi, millaiset asiat nimitrendeihin vaikuttavat.
Katso yllä olevalta videolta, mitä kirjainta vanhemmat suosivat tällä hetkellä erityisesti lasten nimissä. Koko keskustelun voit katsoa artikkelin alalaidasta löytyvältä videolta.
Suosituimmat nimet ovat menneet 10 vuodessa aika lailla uusiksi
Verrattuna viime vuoteen suosituimpien lasten nimien lista näyttää melko samanlaiselta.
– Mutta kun katsoo vaikka 10 vuotta taaksepäin, niiltä listoilta on jo tippunut pois nimiä, Saarelma-Paukkala kertoo.
Suosituimpien nimien listalta ovat pudonneet esimerkiksi Ronja, Samu ja Konsta.
Osa nimistä, kuten Mikko ja Lauri, ovat Saarelma-Paukkalan mukaan kuitenkin kestosuosikkeja.
– Ne ovat olleet käytössä meillä Suomessa ihan sieltä keskiajalta lähtien, kun kristinusko tuli Suomeen ja katolinen kirkko toi kristillisperäisiä nimiä. Ne ovat jatkuvasti jonkin verran suosittuja.
Suosituimmista tyttöjen nimistä Olivia ja poikien nimistä Oliver kumpuavat samasta latinankielisestä termistä oliivipuulle.
Olivia ja Oliver pyörivät Saarelma-Paukkalan mukaan monien eri Euroopan maiden suosituimpien nimien listoilla.
– Ne ovat tällä hetkellä trendikkäitä eurooppalaisia nimiä, Saarelma-Paukkala kertoo.
Katso alla olevalta videolta muiden suosituimpien nimien etymylogiat.
Katso myös: Tällaisia ovat Suomen suosituimmat lasten nimet
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää