MTV Urheilun ralliasiantuntija Riku Tahko tunnusti yllättyneensä kartanlukija Janne Fermin lopettamispäätöksestä. Kuumana kysymyksenä on, millainen on Esapekka Lapin tulevaisuus.
Fermin ja Lapin 15-vuotinen yhteistyö päättyi viikonloppuna käytyyn Chilen MM-ralliin. Suomen ja Euroopan mestaruuksien lisäksi WRC2-mestaruuden voittanut kaksikko oli kilpaillut WRC-luokassa vuodesta 2017 lähtien ja voittanut kaksi osakilpailua, yhden Toyotalla Suomessa 2017 ja yhden Hyundailla tänä vuonna Ruotsissa.
LUE MYÖS: "Ei olisi halunnut tämän päättyvän näin" – MM-ralliuransa lopettava Janne Ferm pyyhki silmäkulmiaan
Asiantuntija Riku Tahko luonnehti Fermin, 44, olleen Lapille, 33, isoveljen asemassa kaksikon yhteisellä matkalla. Hän kuvaili Fermin luoneen autoon hurttia huumoria ja tsemppiä ja vieneen varmasti Lappia eteenpäin kuljettajan uralla.
– Janne on ollut iso influensseri Esapekan kanssa, Tahko sanoi.
Asiantuntija ei kuitenkaan odottanut, että Ferm ilmottaisi lopettamisestaan Lappia ennen.



