M.A. Numminen on suomalaisen musiikin ihmemies. Tänään torstaina hän on juhlinut ison orkesterin kanssa 80-vuotispäiväänsä Helsingin Kulttuuritalon lavalla. Nummisen uusrahvaanomainen jatsijalka väpättää yhä täysillä. Hänen musiikillinen karttansa on ainutlaatuisen värikäs: soittokieltoon päätyneistä sukupuolioppaista lastenmusiikkiin.
Mauri Antero Numminen on pystynyt hämmästyttävällä tavalla olemaan kielitaitoa ja sivistystä ylistävä elitisti ja kansan rakastama viihdyttäjä. Hänen elitisminsä ei ole lainkaan ylenkatsovaa. Hyvistä tavoista ja hyvästä kielestä on syytä pitää huolta.
Ja kun Nummisesta tuli suosittu myös Ruotsissa ja Saksassa, hän opetteli puhumaan ruotsia ja saksaa. Filosofiaa ja historiaa hän on rakastanut aina.
Opetelkaa historia ja kieli
– Historiasta puhun aina mielelläni. Se on hyvin tärkeää. On kolme tärkeää asiaa: pitää osata historia, maantiede ja äidinkieli. Siinä on sivistystä maailmalle.
Numminen on aina tehnyt mitä huvittaa, hän kuvaa itseään purskahtelevaksi. Somerosta, keskiluokan kodista hän lähti Helsingin yliopistoon opiskelemaan kielitieteitä ja filosofiaa. Hän ehti soittaa rumpuja tangolegenda Unto Monosen orkesterissa, mutta komppi meni liian jatsiksi. Hänellä oli aina tapana kokeilla sitä, mitä ei sopinut tehdä - varsinkaan 60-luvulla.
Niinpä Numminen häädettiin Jyväskylän kesän festivaalilta, koska hän lauloi kirjastosta löytämänsä sukupuolielämän oppaan tekstiä. Jotkut hänen levyttämänsä laulut joutuivat Yleisradiossa soittokieltoon, yleisimmin niiden "seksuaalisen vihjailevuuden takia".
Koko Suomi alkoi nauraa Nummisen kiekaisevalle laulutyylille, kun radiosta raikasivat 1970-luvulla Kotiharjun päällä tai Helga-neiti kylvyssä. Siis nuo laulut soivat radiossa! Ja se tarina miehestä, joka sohlasi linnunpesien kanssa, mutta "munat jäivät vetoketjun väliin". Tämäkös kansaa nauratti.
