Suomalaisen musiikin hillitön hämmentäjä täyttää 80 vuotta – M. A. Numminen laulaa ja luo yhä, haaveitakin löytyy: Seikkailuelokuva

Mauri Antero Numminen on pystynyt hämmästyttävällä tavalla olemaan kielitaitoa ja sivistystä ylistävä elitisti ja kansan rakastama viihdyttäjä. Hänen elitisminsä ei ole lainkaan ylenkatsovaa. Hyvistä tavoista ja hyvästä kielestä on syytä pitää huolta.

Ja kun Nummisesta tuli suosittu myös Ruotsissa ja Saksassa, hän opetteli puhumaan ruotsia ja saksaa.  Filosofiaa ja historiaa hän on rakastanut aina.

Opetelkaa historia ja kieli

– Historiasta puhun aina mielelläni. Se on hyvin tärkeää. On kolme tärkeää asiaa: pitää osata historia, maantiede ja äidinkieli. Siinä on sivistystä maailmalle.

Numminen on aina tehnyt mitä huvittaa, hän kuvaa itseään purskahtelevaksi. Somerosta, keskiluokan kodista hän lähti Helsingin yliopistoon opiskelemaan kielitieteitä ja filosofiaa. Hän ehti soittaa rumpuja tangolegenda Unto Monosen orkesterissa, mutta komppi meni liian jatsiksi. Hänellä oli aina tapana kokeilla sitä, mitä ei sopinut tehdä - varsinkaan 60-luvulla.

Niinpä Numminen häädettiin Jyväskylän kesän festivaalilta, koska hän lauloi kirjastosta löytämänsä sukupuolielämän oppaan tekstiä. Jotkut hänen levyttämänsä laulut joutuivat Yleisradiossa soittokieltoon, yleisimmin niiden "seksuaalisen vihjailevuuden takia".

Koko Suomi alkoi nauraa Nummisen kiekaisevalle laulutyylille, kun radiosta raikasivat 1970-luvulla Kotiharjun päällä tai Helga-neiti kylvyssä. Siis nuo laulut soivat radiossa! Ja se tarina miehestä, joka sohlasi linnunpesien kanssa, mutta "munat jäivät vetoketjun väliin".  Tämäkös kansaa nauratti.

Ja siekailematta Numminen tarttui koko kansan pop-hitteihin Yes sir, I can boogie tai Hit me with your rhythm stick. Niistä hän teki versioita kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja saksaksi.

Puuduttavien joululaulujenkin joukkoon mahtui vielä 1980-luvulla radiosoittoon Nummisen hyvin anarkistinen joululevy Joulupukin juhannusyö. Tänään sitä ei juuri radiosta kuule.

Numminen on keskittänyt julkaisutoimintansa ja luomisvimmansa viime ajat kirjallisuuteen.

Kaikkea ei ole vielä kysytty – eikä kerrottu

Hän vakuuttaa, että kaikkea toimittajat eivät ole häneltä vielä kysyneet - siis kaikkeen ei ole vastattu.

– Niinpä minulta ilmestyy ensi syksynä muistelmateos Kaukana väijyy ystäviä. Se on runsaat 500-sivuinen teos, en viitsinyt julkaista tuhat-sivuista. Se keskittyy vain vuosiin 1965–1989.

Vain? Mutta miksi juuri tämä ajanjakso?

– Koska siitä alkoi uusi ajanjakso. Sävelsin vuodesta 1990 eteenpäin klassista musiikkia ja lisää filosofisia teoksia. Julkaisin tango-romaanin, joka sai suuren suosion Saksassa. Se oli vauhdikasta aikaa, hymyilee Numminen.

80-vuotiaan elämän ja liki 60 vuotta kestäneen julkisen uran kirjaaminen ei jää tuohon yhteen teokseen. Osa kaksi on jo työn alla.

– No viime vuosina olen jo pitänyt lomaakin enkä jaksa matkustaa enää ulkomaille. Keikkailukaan ei enää juuri kiinnosta, koska olen kolunnut kaikki paikat. Esiinnyn enää vain konserttisaleissa.

Mutta miten M.A. Numminen lepää?

– Olen mökillä ja haistelen metsää. Yksi kuukausi riittää kerrallaan, sitten tulee jo palo palata Helsinkiin.

Ohjelmistoa riittäisi vaikka viikoksi

Torstaina 12.maaliskuuta 2020, täsmälleen syntymäpäivänään Mauri Antero Numminen nousee Helsingin Kulttuuritalon lavalle Riku Niemen ison orkesterin säestyksellä. Ohjelmistossa oli pähkäilemistä.

– Tuotantoni on sen verran laaja, että olisin voinut konsertoida viikon verran, mutta päädyimme tuttuun ohjelmistoon. Helga-neiti vilahtaa ja Kotiharjun päällä ollaan.

Kielletyistä lauluista tarjolla on Mitä nuoren aviomiehen tulee tietää (teksti suoraan 60-luvun sukupuolioppaasta) sekä Kasvoton kuolema Suomen Talvisota-yhtyeen klassikkoalbumilta.

– Päästämme yleisön aika helpolla, hymyilee Numminen.

Haave Koskenkorvasta – miksei elokuvasäätio tue?

Vielä olisi haaveitakin. 

– Minulla on useiden avantgarde-elokuvien suunnitelmia pöydälläni. Ehkä kansantajuisin on elokuva nimeltään 013. Sehän on Alkon antama tunnusnumero Koskenkorvalle. Se olisi seikkailuelokuva, joka tapahtuu Turussa. Tosin olen suunnitellut elokuviani niin kauan, että monet näyttelijät ovat jo kuolleet.

– Jos vain saisin tukea. Olen anonut sitä jo 30 vuotta, mutta Elokuvasäätiö aina antanut pakit, Numminen nauraa.