Kulttuuri- ja taiteilijakonkarilta julkaistiin syyskuun lopulla muistelmien neljäs ja viimeinen osa.
Kuten kirjan takakannessa todetaan, Mauri Antero Numminen veti ensihenkäyksensä Somerolla päivää ennen talvisodan päättymistä, maaliskuussa 1940.
Keppostelua ja kulttuuria -muistelmateos (WSOY, 2024) kertoo myös tarinaa siitä, miten Mauri Anterosta tuli huikean uran musiikin ja ylipäätään kulttuurin parissa tehnyt M. A. Numminen.
– Olin lapsuudessani aika lapsellinen ja tein paljon kepposia ja sain rangaistuksia vaarallisimmista tempuistani. Mutta sitten jostakin syystä minun mieleni ja asenteeni maailmaa kohtaan muuttui, kun menin lukioon, hän muistelee.
– Siellä yhtäkkiä avautui toisenlainen ajattelutapa ja voidaan sanoa, että lukioajasta alkaen M. A. Numminen alkoi kehittyä M. A. Nummiseksi, vaikka mies varsinaisesti tulikin julkisuuteen kahdeksan vuotta myöhemmin.
Lue myös: Skandaaleja lauluillaan 50 vuotta sitten aiheuttanut M.A. Numminen: "Ymmärrän hyvin Sannin musiikkivideosta nousseen kohun"
Ajat olivat M. A. Nummisen lapsuudessa ja nuoruudessa toiset verrattuna nykypäivään. Leikeissä oli mukana jopa vaaran tuntua.
– Somero oli aivan valtavan vilkasliikenteinen paikka, koska siihen aikaan Helsinki–Pori-valtatie kulki Someron ja Loimaan kautta. Se toi sinne paljon liikennettä. Varsinkin pikkupojille oli hyvin tärkeää tuntea kaikki automerkit ja niin edespäin, Numminen jatkaa muistelua.
– Harrastin vaarallisia leikkejä. Nykyajasta tarkastellen tuntuu uskomattomalta, että pikkupojat voivat mennä tietyömaalle, nähdä siellä dynamiittia, laittaa sitä taskuunsa ja lähteä tekemään kepposia. Samoin sodan jälkeiseltä ajalta oli täysin helposti saatavilla sotilaskiväärien panoksia, joista sitten ruuvattiin luoti irti, kaadettiin ruuti talteen, pantiin sytytyslankaa sisään, kiristettiin pää, laitettiin sytytyslanka palamaan ja ihasteltiin, kun multaa lensi ympäriinsä.
Lue lisää: M. A. Numminen saa kunniatohtorin arvon
Jo varhaisessa vaiheessa oli nähtävissä viitteitä siitä, että kulttuuri tulisi olemaan merkittävässä roolissa M. A. Nummisen myöhemmässä elämässä.
– Minä jo noin kuusivuotiaana keksin omatekoisia vieraita kieliä. Minulla on ollut vatsaongelmia syntymästäni asti. Oli erilaisia lääkkeitä, kuten maksalääke ”Hepator Extra”. Se oli niin hieno ilmaisu, että sitä piti toistella naapurin pojille. Minä ja sisareni toistelimme sitä. Se oli hienoa, mies muistelee nauraen.
– Joululaulu Jingle Bellsin sanoitin myös uudestaan "bideo goggoo bideo goggoo masse kommaree…" ja niin edespäin. Se oli täysin uskottavaa ulkomaankieltä, ainakin toisten lasten mielestä.
M. A. Nummisen mukaan muistelmat on nyt Kulttuuria ja keppostelua -teoksen jälkeen muisteltu.
– Tämä on tässä. Kun nyt tämä muistelmateos alkaa vuodesta 1940 ja viimeinen osa päättyy vuoteen 2020. Kyllä minä luulen, ettei minun kannata vanhuusmuistelmia ruveta kirjoittamaan, hän toteaa.
"En laula enää"
Maaliskuussa 2020 Mauri Antero Numminen täytti tasan 80 vuotta. Merkittävän vuosimerkkipaalun saavuttamisen lisäksi samana vuonna tapahtui myös muuta merkittävää: musiikki jäi. Numminen lopetti esiintymisen.
– En laula enää. Kun täytin 80 maaliskuun 12. vuonna 2020 ja Riku Niemi oli koonnut suuren klassispohjaisen viihdeorkesterin minun säestäjäkseni, minä halusin, että hän pyytää minun laulujeni avuksi viisi muuta laulajaa, jotka tulkitsevat minun laulujani, jotta, paitsi että itse selvisin helpommalla, yleisö sai kuulla, miltä M. A. Nummisen laulut kuulostavat, kun joku muu laulaa ne, Numminen sanoo.
– Ja kyllä he lauloivat tosi hyvin. Siellä oli Aija Puurtinen, siellä oli Kyösti Mäkimattila, Markus Allan ja niin edespäin. Kyllä kuulosti komealta.
Lue myös: M. A. Numminen saa kunniatohtorin arvon
Laulut lähtivät elämään omaa elämäänsä eteenpäin.
– Niissä oli toinen sävy vallan. Vaikka juuri sinä päivänä hallitus oli antanut määräyksen, ettei saa olla enempää kuin 500 ihmistä konserteissa tai muissa suurissa tapahtumissa, Kulttuuritalo oli käytännössä katsoen täynnä, siellä oli vähän enemmän kuin 500 ihmistä. Yleisö tuntui tyytyväiseltä. Oli oikein mainiota.
Onko M. A. Numminen tullut toisiin ajatuksiin ja katumapäälle? Onko herännyt minkäänlaista kaipuuta takaisin lavalle?
– Ei. Tämä kirjoittamisen vimma on niin suuri, että minä kehittelen koko ajan uudenlaisia kirjallisia ilmaisuja mielessäni. Yksi huvittavimpia juttuja, jonka voin tässä nyt sinulle paljastaa, kun kukaan muu ei kuule, on kirja kielivirheistä, Numminen sanoo pilke silmäkulmassa.
– Minulla on harrastuksenani lukea netistä noin kymmentä sanomalehteä ympäri Suomea. Kun olen kumartuneena pöydän ääreen, vaimo kysyy, että etsinkö taas kielivirheitä. Vastaan, että niitä etsin. Ja niitä on paljon.
9:07
"Emme kertaakaan riidelleet"
M. A. Numminen ja itsenäisyyspäivänä 2023 kuollut Pedro Hietanen tekivät yhteistyötä 43 vuotta. Mukaan mahtui vuosia lastenmusiikkiduo Gommina ja Pommina sekä valtavasti muuta.
Elokuussa julkaistusta, Janne Flinkkilän kirjoittamasta Pedro Hietasen elämäkerrasta Pedro (Otava, 2024) jää päällimmäiseksi mieleen yksi asia. Jos ihminen voi olla hyväntahtoinen, Pedro Hietanen oli juuri sitä.
– Emme kertaakaan riidelleet. Ehkä se sanoo tarpeeksi paljon siitä, kuinka hyvin tulimme toimeen keskenämme, Numminen muistelee lämmöllä.
Syyskuun puolivälissä Numminen nousi Helsingin Tavastia-klubin lavalle Pedro Hietasen muistokonsertissa.
– Kyllä. Minä pidin juhlapuheen Pedron muistoksi ja sitten esitin esiräpin. Runon vuodelta 1970: ”Ihmisellä kaikkein tärkeintä on dägä dägä dägä dägä dägä dägä…” Kuusi säkeistöä tällaista menoa, Numminen jatkaa hymyillen.
Lue lisäksi: Kommentti: Musiikin suvereeni ja lämmin moniosaaja on poissa – nämä kolme asiaa Pedro Hietasesta tulen muistamaan aina
Kun Hietasesta tuli M. A. Nummisen vakituinen säestäjä, Numminen oli ollut suosittu esiintyjä Ruotsissa jo kymmenen vuotta.
– Usein meidän esiintymisten jälkeen ruotsalaiset järjestäjät panivat pystyyn hienot juhlat. Ja tietysti kaikki puhuimme ruotsia. Pedro ei millään, oli kulunut jo kauan hänen kouluajoistaan. Tosin ruotsalaiset muistivat, että ”ai niin, täällähän on ulkomaalainen” ja puhuivat vähän aikaa englantia Pedrolle, sitten taas unohtivat ja puhuivat ruotsia keskenään ja minun kanssani, Numminen kertoo.
– Pedro teki päätöksen opetella ruotsin kieli. Noin puolessatoista vuodessa hän oppi ruotsin kielen niin hyvin, että pystyi seurustelemaan. Se oli kova näyttö 30-vuotiaalta ihmiseltä.
"Kulttuurin uudistusta ei ole tullut"
M. A. Nummisella on takana huikea ura muusikkona ja kulttuurin monipuolisena tekijänä eri kulttuurin aloilla. Hän seuraa paljon nykykulttuuria ja on erittäin kiinnostunut, miten sitä uudistetaan – tai ainakin yritetään uudistaa.
– Jos lievän kriittisesti sanon jotakin, totean, että monissa uusissa teoksissa ilmenee 1960-luvun piirteet. Niitä on sävellyksissä, niitä on teksteissä. 1900-luvulla oli kaksi merkittävää vuosikymmentä, jotka uudistivat kulttuuria: ensin 1920-luku, sitten 1960-luku. Minä aloin odottaa vuosituhannen vaihteessa, että nyt vuonna 2000 alkaa valtava uudistus jälleen.
Numminen toteaa, että sitä ei ole tullut.
– Minulta kysyttiin muutama päivä sitten, että kuka on lempisäveltäjäni. Kysyjä oli aika hämmästynyt, kun vastasin, että oopperasäveltäjä Richard Wagner. Hän kysyi, mikä on mielikappaleesi. Vastasin, että Isolden lemmenkuolo Richard Wagnerin oopperasta Tristan ja Isolde. Tämä kai kuvaa minun asennettani.
Lopuksi on pakko kysyä se kaikista tärkein kysymys. Kuinka sen kookospähkinän oikein saisi rikki?
– Kookospähkinän fyysinen rikkominen on kohtalaisen helppoa, mutta jos kookospähkinä on henkistä laatua, se vaatii paljon.