Mikko Alatalon elämäkerta on karu tarina levottomasta miehestä, joka yritti parantaa maailman, mutta hukkasi ihmisen

7:01
Mitä Alatalo kaipaa politiikasta ja millaista elämää ensi vuonna 70-vuotta täyttävä monitoimimies elää? Katso tästä Mikko Alatalon Uutisaamun haastattelu kokonaisuudessaan.

Mikko Alatalon elämäkerta on merkittävä osa suomalaista lauluntekijöiden historiaa. Yhtä lailla se on kiusallista ja karmivaa luettavaa loputtoman levottomasta miehestä, joka hymyilee kirjan kannessa, mutta on kansien välissä jotain aivan muuta.

Arvion elämäkerrasta on kirjoittanut MTV Uutisten kulttuuritoimittaja Kari Pyrhönen, joka on seurannut Alatalon uraa 1970-luvulta lähtien.

Fingerporin sarjakuvassa Mikko Alatalo istuu YYA-neuvottelupöydässä. Neuvostoliiton neuvottelija kysyy, mitä tuo mies tekee täällä. Hän on suomalaisten tunteiden tulkki, vastaa finski-delegaatio.

Mutta mitä nuo tunteet sitten ovat? Nuoruuden tiukkaa vasemmistorunoutta. Kolmekymppisen uhoa, jossa Lapin jätkä heiluu puukko vyöllä. Sitten tulee kiusallista huumorivenkoilua, jossa heitetään mummo seinään kuin moukari (kelpasi 80-luvulla lastenlauluksi!). Ja taas julistusta, jossa “paljastetaan” lähiöiden kurjuus ja kapitalismin riisto. Lopulta liisteri-iskelmän kautta kantritanssiin.

Tämän päälle pitäisi vielä ymmärtää, että tämä kansanlaulaja lähti politiikkaan ja istui kansaedustajana 16 vuotta. Artistikaverikin yritti sanoa, että älä hyvä mies mene politiikkaan, ei se taiteilijalle sovi.

Elämäkerta antaa ymmärtää, että Alatalo ei paljon muita kuunnellut – hän on tehnyt, mitä on itse lystännyt. Hän ei ole aina kuunnellut edes itseään, koska järki ja muiden ihmisten huomioonottaminen ovat tulleet pahasti perässä, kun mieli ja mielihalut ovat menneet menojaan.

Seuraukset ovat pahimmillaan karmeaa luettavaa.

Avarakatseisen perheen onnenpoika

Alatalo kiittää, että hänellä oli rikas lapsuus ja nuoruus köyhässä perheessä. Hänestä kasvoi valveutunut maailmankansalainen jo nuorena, koska vanhemmat olivat valistuneita ja sallivia.

Peräpohjolassa syntynyttä kundia onnisti. Tampereelle tultiin opiskelemaan ja vastaan tuli Juice Leskinen. Tehtiin 70-luvun historiaa.

Rockmuusikon ura jatkui tyylikkäästi kuplettiosastolle sekä rankkoihinkin Siirtomaasuomen lauluihin, joissa Alatalo tilitti maaseudun alasajoa ja peräkammarin poikien kohtaloa. Sitten hän lähti kellomainoksiin ja venyttelemään henkseleitään Syksyn sävel -kilpailuihin. Paluuta uskottavaksi rockmuusikoksi ei enää ollut.

Alatalolla on läpi kirjan kiusallinen tapa selittää musiikilliset floppinsa ja sammakkolausuntonsa aina niin sanotusti kotiin. Ikään kuin hän olisi olosuhteiden, levybisneksen ja julkisuuden paineiden uhri. Tosiasiassa hän on aina aivan palavasti rakastanut julkisuutta ja musiikkibisnestä.

Kun Alatalo vielä kerran halusi Syksyn säveleen vakavalla laululla, silloinen levy-yhtiöpomo sanoi, ettei missään tapauksessa tuollaista laulua, vaan vedät uimahousut jalkaan ja huumoriralli taas soimaan. Alatalo tuohtui ja kieltäytyi – vähäksi aikaa. Ei hän oikeasti kieltäytynyt.

Lopulta uimahousuissaan keekoillut kansanlaulaja kimpaannutti muita kilpailijoita. Muut yrittivät tosissaan, kun Alatalo tulee taas pelleilemään ja vie voiton, piehtaroi joku kollega. Uimahousumies ei voittanut.

Julkisuuden ihanuus ja kurjuus

Mikko Alatalo selittää levottoman elämänsä hihnaa neljällä kirjaimella: ADHD. Minkäänlaisista tutkimuksista tai diagnooseista kirjassa ei puhuta. Tällä kirjainyhdistelmällä voi selittää sekä työ- että seksimanian. ADHD:n oire on ylikehittynyt libido, analysoi artisti itse.

Kun lapset hoitanut ja kotia pystyssä pitänyt avovaimo teki itsemurhan 1992, Alatalon omaa elämäänsä varten laatimansa käsikirjoitus petti ensi kerran täysin. Hän teki palstoilla julkista surutyötä “aivoinfarktiin” kuolleen vaimonsa muiston äärellä. Lopulta Seura paljasti kuolinsyyn. Alatalo uhkasi lehteä oikeusjutulla. Seura pyysi anteeksi.

Sitä kirjassa ei kerrota, että Alatalo lähti paljastusjutun ilmestymisen jälkeen esiintymään Seuran markkinointikiertueelle. Haastattelin tuolloin Alataloa dokumenttielokuvaani, joka käsitteli julkkisten bisnestä median kanssa. Kysyin, miksi lähdet mainostamaan lehteä, joka kirjoittaa sinusta näin. Hän vastasi, että keikat oli jo myyty, eikä hän halua mitään verirahoja (korvauksia oikeuden kautta).

Runsaan puolen vuoden kuluttua avovaimon kuoleman jälkeen hän löysi uuden naisen, koska omien sanojensa mukaan tuskasta piti päästä nopeasti ulos. Pian Alatalo neuvoo kirjan sivuilla lukijoita, että ei pidä suinpäin rynnätä uuteen suhteeseen.

Uusi nainen (edelleen vaimo) oli pitkään terapeutin roolissa. Naiset kestävät paljon – jotkut loppuunsa saakka.

Suoraa puhetta suojakelmun takana

Suurelta osin kirja on karua luettavaa maanisesta ihmisestä, joka on ollut poissaoleva kotonaan ja vapaa tien päällä. Avointa tilitystä. Kyllä, mutta jotenkin koko eeposta peittää outo suojakelmu.

Kirjailija kirjoittaa asioita julki myötäeläen, puolustusasianajajana. Tämä on hyvin tyypillistä Suomessa, joka on kylä. Jari Tervo ylisti rakastavansa Vesa-Matti Loiria niin paljon, että kehitti tälle oman nimenkin. Minun Mattini.

Hämmentävintä on se, että avovaimon itsemurhakaan ei muuttanut Alataloa juuri mitenkään. Mentyään naimisiin 1995 keväällä uuden naisystävänsä kanssa häämatka tehtiin 7 päivää -lehden piikkiin. Sama vauhti ja vuorille kiipeily (sananmukaisesti) jatkui.

Kiusallisinta luettavaa on Alatalon loputon tappelu median kanssa. Ikäänkuin tämä 70-luvun nuoruudessaan punaisen Yleisradion yhteiskuntatoimittajana työskennellyt laulajatähti ei lainkaan ymmärtäisi median saalisvainua.

Kun artisti ajoi hirvikolarin, hän huusi pää punaisena iltapäivälehden toimittajalle, että kaikki hirvet pitäisi lahdata. Uutisvuodossa Alatalosta tehtiin hirvenmetsästäjä, josta hän poltti päreensä. 

Tuohon aikaan ei ollut managereita. Sellaisen Alatalo olisi tarvinnut. Ison ja vahvan, joka painaa kouransa Alatalon suun eteen juuri tarpeellisella hetkellä.

Miksei kansa halua kuulla kurjuudestaan?

Alatalo valittaa myös syvästi, että ketään ei kiinnostanut hänen laulunsa lähiöiden alistetuista duunareista ja kapitalismin riistämästä keskiluokasta. Kuolemattomasti hän lausuu, että ei kai heitä kiinnostanut tulla kuulemaan, miten surkeasti heillä menee. Yhden rallin nimi oli Ei ota eteen.

Valkeakosken työväenmusiikkitapahtumassa Alatalo kutsui Jukka Virtasta katsomaan Lähiörapsodiaansa. Virtanen tuumasi, että katsoo mieluummin Hakan jalkapallo-ottelun.

Sanoittajakaverinsa Harri Rinteen kanssa Alatalo on painanut lauluja, joissa asiat sanotaan suoraan. Niinpä ne kuulostavat pahimmillaan Kelan eläkeoppailta. Lyyrisyyttä, runollisuutta ja symboliikkaa ei liikoja harrasteta – enemmänkin sosiaalipoliittista luennointia. Ja mitä niihin lähiörapsodioihin tulee, Irwin Goodman ja Vexi Salmi sanoivat kaiken yhdessä laulussa: Ostoskeskus ja krouvi.

Eppu Normaalin Martti Syrjä kettuili jo 80-luvulla Alatalolle, “mitä helvetin järkeä on laulaa, että minä se olen tämmöinen tavallinen talonmiehen muija vaan”. Kirjassa todetaan, että Alataloa on moitittu kansan kosiskelusta.  

Hienoa musiikkia ja hirveitä huteja

Pari vuotta sitten Alatalo esiintyi Helsingin Kalliossa punk-klubilla. Ilta oli loppuunmyyty.

Hyvä, jos Alatalon vanhat laulut jäisivät eloon. Kun hän esittää ohjelmistoaan albumeiltaan Maalaispoika oon, Hasardi, Rokkilaulaja, Viimeinen lehmipoika, Onnepoika ja Siirtomaa-Suomen laulut I-III, kasaan saadaan vankka setti hienoja sävellyksiä  ja laululyriikkaa. Tässä on sentään kahdeksan albumia!

Sitten alkaa palkkaliukuma vielä terävän Maailmanlopun meiningin kautta Hyasinttien aikaan, Suojelusenkeliin ja muihin myös sävellyksinä vaatimattomiin iskelmä- tai kantriveisuihin. Ihmettelen, millaisen tuotantokoneiston läpi on päästetty sellaisia floppeja kuin Neekerin poika tai Kouluampuja.

2003 Alatalo valittiin ensi kertaa eduskuntaan. Esko Aho epäili häntä vasemmistolaiseksi, koska hän oli sitä. Alatalo tarkensi olevansa vihervasemmistolainen, mutta ei mitään Satu Hassin porukoita. Mitähän tuokin tarkoittaa? Kirjassa heittoa ei selitetä.

Moisten letkautusten äärellä on pakko muistuttaa: Alatalo on julkaissut järkyttävän hienon apokalyptisen laulun Iso joki tulvii vuonna 1981. Elämäkerrassaan hän kummallisella tavalla selittää, että laulu kertoo Lapin tekoaltaiden ja padottujen jokien tulvauhasta. Eihän kerro. Se kuvaa ihmisen ahneutta ja ilmastonmuutoksen seurauksia todella terävällä tavalla jo 40 vuotta sitten. Tällaisena lauluna Harri Rinne sitä tekstitti.

Keskustan turpeenruskeilta listoilta Alatalo parlamenttiin lopulta nousi. Oppositiossa oli kuulemma helpompaa, kun sai olla känkkäränkkänä (tätä ilmausta hän käytti vaalikampanjan puheissaan) hallitukselle. Keskustan istuessa hallituksessa kipeiden leikkausten puolustaminen oli vaikeaa, kun oli itse niitä vastustanut.

Alatalo vastusti myös puolueensa ajamaa uutta taksilakia – ja voi nyt sanoa, että oikeassa oli. Anne Berneriltä puuttui hoksnokka tavallisen ihmisen elämästä, kuittaa Alatalo.

Eduskunnassakin Alatalo teki paljon töitä. Hän kamppaili parempien teiden ja taiteilijoiden tekijänoikeuksien puolesta – menestyksellä. Hän olisi halunnut eritoten liikenne- ja viestintäministeriksi. Kirjassa ei kerrota, miksi puolue ei häntä tähän tehtävään ottanut.

Pitää antaa anteeksi – myös itselleen

Mikko Alatalo täyttää ensi vuonna 70. Kirjan mukaan hänellä on tänään hyvät välit läheistensä kanssa. Alatalolla on neljä poikaa ja hän on myös isoisä. Lapset ja lapsenlapset kuvaavat Alataloa reiluksi isäksi ja isoisäksi. He hymyilevät muistoille, miten kummallista oli, kun naapurin isä oli iltaisin kotona.

Elämäkertansa kannessa Alatalo on ikuisine sinisine laseineen ja maireine hymyineen jopa hiukan koominen ilmestys. Viimeinen albumi vuodelta 2018 on Viimeinen juna. Hän on tämän levyn kannessa parroittunut ja vakava mustien lasien takana. Kuva on tyylikäs. Tämä olisi voinut olla myös kirjan kansikuva – ja sen myötä kirjan nimen olisi voinut valita toisin.

Hän hymyilee kuin Mikko? Siis kuka hän lopulta on? 

Elämäkertansa viimeisinä sanoina Mikko Alatalo toteaa, että täytyy antaa myös itselleen anteeksi. Niin, onhan se lopulta elämässä parempi rakentaa kuin särkeä.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja