Mainos

Suomalainen luonto saa runoilemaan

Skimbacon blogi-kilpailuun osallistuneet arvostavat kotimaassa eniten luontoa. Vuodenaikojen näkyminen ulkona innosti osaa vastaamaan jopa runomuodossa.

Kysymys kuului: Mitä mainostaisit Suomesta Yhdysvalloissa? MTV3:llekin kuulumisiaan kirjoittavan superblogaaja Katja Presnalin blogi-kisaan lähteneet olivat vakuuttuneita luonnon lumovoimasta ulkomaalaisten silmissä. Mikä parasta, jokaiseen vuodenaikaan mahtuu upeita hetkiä talven kylmästä tyylikkyydestä kesän riemuihin.

– Minusta on mitä kauneinta, kun saa kokea kylmän ja kauniin aurinkoisen talvipäivän ulkoilemalla, muun muassa hiihtämällä, luistelemalla, retkeilemällä, kävelemällä tai tekemällä lumienkeleitä lumeen, aloittaa eräs osallistuneista.

– On myös ihanaa kokea pitkän talven jälkeen kaunis kevätpäivä, kun yhtäkkiä tajuaakin, että lumi sulaa ja puissa on silmukat, ja ruohikko vihertyy päivä päivältä enemmän kesään valmistuen, hän jatkaa.

– Suomessa on neljä vuodenaikaa, jotka rytmittävät elämää eri jaksoihin.Voi harrastaa erilaisia lajeja: hiihtää, lasketella, retkeillä ja vaeltaa, luettelee yksi osallistuja.

– Suomessa parasta on sininen hetki; pakkasiltapäivän hämärä hohde, rauhaisa maisema, hiljainen lumen ropse kenkien alla. Suomessa parasta on punainen kajo; ruskan läiskyvä, kutkuttava ilo, kuun lämmin suudelma meren pinnalla.

Suomessa parasta on keltainen valo; auringon hehkeä suudelma, voikukan makea tuoksu, kävely heräävään luonnon helmassa. Suomessa parasta on vihreä unelma, ruohon houkutteleva pinta varpaiden välissä, metsän valtava, tuoksuva, korkea peitto, kuiskaus havujen herkän huminan keskellä, runoilee eräs kisaaja.

Suomen suvi ja syksyinen metsä

Syksyn ruska ja lyhyen kesän tuomat elämykset saavat useita mainintoja.

– Kesämökillä hermot lepäävät, kun kuuntelee lintujen laulua. Sorsa pienine poikasineen ui ohitse ja saunasta tulee ihana tuoksu, kun sitä lämmitetään. Kesäiltana tango soi jollain tanssilavalla järven rannalla. Suomalaiset koivut huojuvat tuulessa, maalailee vastaaja.

– Parasta Suomessa on kesäaamu, kahvikuppi, lintujen laulu ja se rauha. Ei sitä tarvitse perustella sen enempää. Se hetki pitäisi jokaisen kokea, hehkuttaa joku.

– Suomen suvi on vertaansa vailla. En tiedä mitään niin kaunista kuin yöttömän yön aurinko. Katselen tyynen järven pintaa ja hiljalleen leviävää savuvanaa lämmittäessäni rantasaunaa ja taitellessani oksia koivikossa saunavihtaa varten. Ensimmäisten löylyjen koivun tuoksuisen höyryn levitessä lauteille, haaveilen jo Turun sinapista ja Itikan käristemakkarasta, tunnelmoi kolmas kesäfani.

– Amerikkalaisille olisi varmasti elämys päästä sienestämään syksyiseen metsään. Tämän jälkeen sienet puhdistettaisiin ja niistä tehtäisiin kastiketta ja ihanaa piirakkaa. Leipomuksen valmistuessa lämmitettäisiin sauna ja nautittaisiin pimenevästä syysillasta luonnon helmassa mökillä, takkatulen ja kynttilöiden lämmössä sienipiirakasta ja valkoviinistä nauttien, ehdottaa syksyyn ihastunut kilpailija.

Luonto lähellä kaupungissakin

Luontokokemuksille nimetään myös erityisiä paikkoja. Muun muassa pääkaupunkiseudulta ja Lapista löytyy suosittuja seutuja.

– Kesällä voi mennä kaivopuistoon piknikille ja lähteä Suomenlinnaan nauttimaan maisemista ja historiasta, ehdottaa Helsingistä lumoutunut.

– Minusta parasta Suomessa on Turun jokiranta kesäisin, huoahtaa yksi kilpailijoista.

– Suomessa on parasta lähellä oleva luonto. Vaikka asuisi pääkaupunkiseudulla isossa kivitalossa, niin kansallispuistoon ei ole pitkäkään matka, huomioi kilpakumppani.

Vehreys innoittaa käsityöläisiä

Luonto näkyy myös taiteessa, muodissa ja suunnittelussa.

– Suomessa on parasta kaunis luonto yhdistettynä huippuluokan tekniikkaan ja designiin. Minusta hyvä esimerkki tästä on Artek, jolla on hieno designperintö ja kaunista suomalaista puuta hyödyntävät tuotteet, kehuu kilpailuun osallistunut.

– Kalevala-korut kuvastavat parhaiten Suomen luontoa ja sen yksilöllisiä ominaisuuksia. Korujen pehmeät ja tyylikkäät muodot ovatkin olleet merkin suuren suosion pohjana. Samalla tähän kategoriaan kuuluu suomalaisten erinomainen tapa käsitellä puuta. Kauniit puusta valmistetut tuotteet korostavat kuinka taidetta tehdään helpostakin raaka-aineesta, pohtii eräs vastaajista.

– Parasta Suomessa on ehdottomasti meidän upea luonto sen kauneuden ja monimuotoisuuden vuoksi. Suomen luonto toimii monilla eri aloilla innovatiivisena inspiraationlähteeenä ja suomalaisesta taiteesta, kuten muotoilusta ja vaatesuunnittelusta puhuttaessa, on luonnon merkitys ja vaikutus nähtävissä hyvin selvästi, kuittaa kisaaja.

Lue Skimbaco-blogia täällä

MTV3

Kuvat: Eira Talka

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.