IQM:n pääkonttori on Suomessa, ja yhtiö suunnittelee myös rinnakkaislistautumista Helsingin pörssiin.
Suomalainen kvanttitietokoneyhtiö IQM listautuu pörssiin Yhdysvalloissa. Yhtiön arvoksi tulee järjestelyssä noin 1,8 miljardia dollaria eli suunnilleen 1,5 miljardia euroa.
Listautuminen toteutetaan spac-järjestelyssä, jossa IQM ja kuoriyhtiö Real Asset Acquisition Corp yhdistyvät. Järjestelyssä IQM saa rahoitusta, jolla on tarkoitus vauhdittaa yhtiön kaupallista ja teknologista kehitystä.
IQM kehittää kvanttitietokoneita.
– IQM:llä oli alusta alkaen yksi tavoite – tuoda toimivat kvanttitietokoneet niiden ihmisten käyttöön, jotka käyttävät niitä todellisten ongelmien ratkaisemiseen. Ei tulevaisuudessa, vaan nyt, sanoo toimitusjohtaja Jan Goetz tiedotteessa.
IQM:n pääkonttori on Suomessa. Yhtiö suunnittelee myös rinnakkaislistautumista Helsingin pörssiin.
Viime syksynä kerrottiin, että IQM on saanut 275 miljoonan euron kasvurahoituksen.
"Pääkonttori pysyy Suomessa"
Uutinen herätti myös huolia siitä, onko yhtiö kenties tulevaisuudessa siirtymässä ulkomaille.
Toimitusjohtaja Jan Goetz rauhoittelee huolia MTV Uutisten haastattelussa.
Goetz sanoo, että IQM aikoo jatkossakin pitää pääkonttorinsa sekä tutkimus- ja tuotekehitystoimintansa Suomessa. Goetzin mukaan yhtiö ei ole aikeissa muuttaa liiketoimintasuunnitelmaansa.
– Olemme juuri ilmoittaneet, että investoimme 40 miljoonaa lisää sirutehtaaseemme Suomessa, se on mielestäni erittäin vahva viesti siitä, että jatkamme investoimista Suomeen ja työskentelemme täällä, sanoo Goetz MTV Uutisille.

