Suojele jalkojasi: Näin valitset urheilukengät oikein
Urheilukenkien valinta saattaa yllättäen osoittautua yllättävän haastavaksi, sillä liikuntasuoritteet asettavat kengille vaatimuksia, joita arjessa ei välttämättä tule kenkävalintojensa kohdalla ajatelleeksi. Ota selvää, kuinka suojelet jalkojasi ja valitset oikeanlaiset urheilukengät!
Vaikka monet urheilukengät tuntuvat kaupassa sovittaessa sopivilta, joutuvat kengät todelliseen testiin vasta useampien kilometrien jälkeen asfaltilla tai metsäpolulla. Kiinnittämällä huomiota oikeisiin seikkoihin ja valitsemalla kenkäsi suosikkilajisi ja jalkasi mukaan, voit taata sen, että sinulla ja urheilukengilläsi on vielä edessänne kilometrikaupalla onnistuneita liikuntasuorituksia.
Valitse itsellesi täydelliset kengät
Jos harrastaa aktiivisesti hyvin erilaisia lajeja, ei jokaista lajia varten tarvitse hankkia erikseen sopivia urheilukenkiä. Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että jos tiettyä lajia harrastaa enemmän kuin kolmesti viikossa, olisi lajia varten hyvä ostaa kengät, jotka on tarkoitettu juuri tiettyä lajia varten.
On tärkeää pitää mielessä, että jos on kärsinyt jonkinlaisista terveysongelmista, on oma fysiikka otettava erityisen hyvin huomioon. Esimerkiksi nilkkaongelmista kärsineen on syytä käyttää urheilukenkiä, joista nilkka saa erityisen hyvin tukea.
Kaikkein parhaimmatkaan urheilukengät eivät täytä odotuksia, jos ne eivät sovi käyttäjälleen täydellisesti. Kenkien istuvuuden ja muiden ominaisuuksien tärkeys korostuu silloin, kun niitä käytetään urheillessa, sillä jalkoihin kohdistuu huomattavasti suurempi rasitus. Vaikka useimmilla onkin kymmenen varvasta ja kaksi kantapäätä, on ihmisten jaloissa niin paljon eroja, että urheiluun tarkoitettuja kenkiä on syytä sovittaa erityisen huolellisesti.
Juoksukengät
Lenkkeilijän olisi syytä valita jalkaansa kengät, joissa on erityisen hyvä iskunvaimennus. Lenkkitossujen olisi hyvä myös tukea kantapäätä mahdollisimman hyvin, jotta jalkaterä ei ole väärässä asennossa sen osuessa maahan. Juoksijan vammoihin ei ole yhtä ja ainoaa parannuskeinoa, mutta parhaimmillaan juoksijalle sopivimmat kengät ehkäisevät jopa juoksijoilla yleisiä vammoja penikkataudista rasitusmurtumiin.
Kävelykengät
Silloin kun harrastetaan reipasta kävelyä, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että lajiin valitut kengät ovat erityisen kevyet. Kävelykengissä on hyvä olla riittävä tuki jalkapohjan kaaren kohdalla ja tukeva kantapää takaa sen, että kenkä pysyy hyvin jalassa ja askel on suora ja hallittu.
Aerobic-kengät
Vauhdikkailla ryhmäliikuntatunneilla useimpien jalkaan sopivimmat ovat kengät, jotka ovat kevyet ja joissa on iskunvaimennus pohjassa, jalkapöydän alla. Sähäkät liikkeet rasittavat helposti jalkateriä ja tästä syystä tunti kannattaa viettää mahdollisuuksien mukaan lattiaa pehmeämmällä alustalla kuten jumppamatolla.
Tenniskengät
Tenniksen harrastamiseen paras jalkinevalinta on kengät, jotka tukevat jalkaa sivuttaisliikkeissä erityisen hyvin. Tenniskenkien on tärkeää tukea jalkaa hyvin, jotta nopeatahtisessa lajissa säästyy yllättäviltä nyrjähdyksiltä ja venähdyksiltä. Iskunvaimennus tenniskengissä saattaa olla tarpeen silloin kun pelikenttä on erityisen kova.
Koripallokengät
Jos oma laji on koripallo, jo harrastetasolla on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että kengät ovat kovapohjaiset ja tarttuvat hyvin kenttään materiaalinsa puolesta. Koripalloilussa käytettävien urheilukenkien olisi tärkeää myös tukea nilkkaa erityisen hyvin, sillä yhden jalan varaan heittäytyessä nilkka on altis nyrjähdyksille.
Cross training -kengät
Hyvin suosituksi nousseen Cross Trainingin tai muiden erityisen monipuolisten liikuntalajien harrastamiseen kaikkein sopivimmat kengät on hieman haastavampi valita kuin muihin suosittuihin lajeihin, sillä Cross Trainingissa jalka kaipaa erilaista tukea riippuen siitä, millaista harjoitetta tehdään. Kaiken kaikkiaan olisi tärkeää, että kenkä takaa jalkaterän liikkuvuuden nopeissa osuuksissa treeniä, mutta tukee myös sivuttaissuunnassa jalkaa hyvin.
Pidä nämä asiat mielessäsi:
– Kokeile urheilukenkiä treenin tai lenkin jälkeen päivän päätteeksi. Jalat ovat suurimmillaan illalla ja urheilusuorituksen päätteeksi.
– Älä luota sokeasti siihen, minkä kokoinen jalkasi on. Jalan koko voi muuttua iän myötä ja naisilla etenkin raskauden aikana.
– Valitse sovitukseen samanlainen sukka kuin mitä tulisit kenkiä käyttäessäsi käyttämään.
– Sovita kenkiä molempiin jalkoihisi, sillä usein toinen jalka on toista suurempi.
– Valitse kenkä, jonka sisällä voit vapaasti liikutella kaikkia varpaitasi.
– Urheiluenkien on syytä olla mukavat heti kun sovitat niitä. Ensimmäisellä käyttökerralla jalkoihin ei kuulu tulla rakkuloita.
– Ota rohkeasti muutama juoksu- tai kävelyaskel sovittamillasi kengillä. Kokemuksen tulisi olla mukava.
– Valitse kengät, joiden kantaosa on napakasti kiinni kantapäässäsi. Kantapää ei saa lipsua kengästä.
Lähteet: rei.com, webmd.com, realsimple.com
Uusimmat
-
12:28
Pikku-Huopalahden murhatutkinta etenee: Poliisi löysi tekopaikan läheltä aseen
-
12:27
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
12:16
Jussi Tapola sai huippupestin Sveitsistä
-
12:09
Kuva: Prinssi Harry saapui todistamaan kustantajajättiä vastaan lontoolaisoikeuteen
-
11:54
Prinssi Harry tekee historiaa – ensimmäinen merkittävä Britannian kuninkaallinen, joka todistaa oikeudessa yli sataan vuoteen
-
11:54
Vanhus ajeli päin seiniä ja punaisia – poliisilla täysi työ ikäihmisen pysäyttämisessä
-
11:33
Kalle Rovanperä vastasi kritiikkiin – selvitti arvostelua saanutta tekoaan Sardinian MM-rallissa: "Voisi aiheuttaa vaaratilanteen"
-
11:27
Milloin sää viimein lämpenee? Meteorologi: "Tämä viikko on kaikista kamalimman näköinen"
-
11:22
Syytöntä sivullista ammuttiin silmien väliin Kokkolassa keskellä kirkasta päivää – kahta syytetään murhasta
-
11:22
Suurin osa patovallia näyttää huuhtoutuneen pois – MTV seuraa sotaa
-
11:02
Love Island -villalle saapui heti miesvahvistusta! Vili, 21, kertoo, miten aikoo hurmata itseään kiinnostavan tyypin
-
11:01
Stora Enson muutosneuvottelut päätökseen: 50 irtisanotaan Anjalankoskella
-
11:01
"Wow, wow, wow!" – Silminnäkijä kuvasi, kuinka tulvavesi virtaa maantasolla Ukrainassa
-
10:58
Työnantaja siirsi kohun keskelle joutuneen demarivaikuttaja Tage Lindbergin syrjään päivittäisestä työstä
-
10:55
Porin oudon lapsikaappauksen taustat ovat selvinneet poliisille – "Kyllä meillä ihan hyvä käsitys on"
-
10:45
Ukrainalaisyllättäjä aikoi lopettaa uransa Venäjän hyökättyä – takoo nyt huimaa tulosta maalleen: "Paras tapa auttaa"
-
10:41
Ukrainan sisäministeriön neuvonantaja: Kahovkan padon tuho voi vaarantaa Zaporizhzhjan ydinvoimalan
-
10:35
Ostitko tämän pakastetuotteen Prismasta? Ei kannata syödä – erä vedetään myynnistä
-
10:33
Säteilyturvakeskus vakuuttaa: "Zaporizhzhjan reaktorit ovat turvallisessa tilassa" – huojentava viesti myös suomalaisille
-
10:23
Ukrainan presidentti jakoi paljonpuhuvan drone-videon: Näin vesi virtaa valtoimenaan tuhotun padon lävitse
-
Lataa lisää