Suo oikealla - vetelä vasemmalla

Antonis Samarasin, Mariano Rajoyn ja Mario Montin savotta on ja oli epätoivoinen. Keskustaoikeistolaiset johtajat ovat joutuneet tolkuttamaan letkeään elämänmenoon tottuneille eteläeurooppalaisille, ettei kukaan voi loppupeleissä syödä enempää kuin tienaa.

Kaikki ovat omalla tavallaan onnistuneet. Rajoy ehkä parhaiten Espanjassa. Hänen asemansa on myös kohtuullisen vakaa - toistaiseksi. Montille italialaiset äänestäjät ovat jo näyttäneet ovea. Kreikan Samarasilla on todennäköisesti sama kohtalo sunnuntain vaaleissa.

Muutospaine tulee vasemmalta. Välimeren letkeään menoon tottuneet kansalaiset ovat lopen kyllästyneitä Pohjois-Euroopan sanelupolitiikkaan taloudessa. Syrizan johtaja Alexis Tsipras tarjoaa vaihtoehdon Kreikassa. Mariano Rajoy saa Espanjan vaaleissa pelätä vasemmistolaisen Podemos-liikkeen johtajaa Pablo Iglesiasta.

Tsiparsin kreikkalaiset äänestäjät eivät ole pelkästään työttömiä. Liian moni heistä jättää kokonaan äänestämättä.

Syrizan ehdokkaita valitsevat nuoret koulutetut keskiluokkaiset, joiden mielestä eurooppalaisuus ei voi olla pelkkää palkkojen, eläkkeiden ja sosiaalimenojen leikkaamista.

Paino on tässä sanalla eurooppalaisuus. Tsiprasin kannattajat haluavat pysyä Euroopan unionissa ja pitää euron. Valitettavasti Kreikan karismaattinen vasemmistojohtaja joutuu tuottamaan näille kyllästyneille karvaan pettymyksen. Suo vaihtuu veteläksi.

Missään ei ole sitä runsaudensarvea, jolla Alexis Tsiprasin ja hänen aseenkantajiensa liputtamat muutokset maksetaan.

Huonoista vaihtoehdoista vähiten huono kreikkalaisille ja muille eurooppalaisille on rakentava kompromissi Kreikan lainoista ja säästöohjelmasta. Vähintään sitä ja vain sitä Syriza-vetoinen hallitus voi sunnuntaina todennäköisesti saamallaan mandaatilla lähteä vaatimaan.

Muun Euroopan on tultava vastaan, jos halutaan, että Eurooppa on. Yksinkertaisia keinoja löytyy, jos niitä halutaan käyttää.

Lainojen maksuaikoja voidaan venyttää loputtomasti. Näin on tehty kautta maailmansivun erityisesti suurten sotien jälkimainingeissa.

Toinen helppo kikka on todeta, ettei kreikkalaisten ole vielä syytä tavoitella yli kolmen prosentin primääriylijäämää. Eli se raha, joka helleeneille laskennallisesti jää, kun ei oteta huomioon lainanhoitokustannuksia, voidaan laittaa maan talouden elvyttämiseen ja kaikkein surkeimmassa asemassa olevien tavallisten kreikkalaisten tukemiseen.