Kommentti: EU-maiden yhteinen emämunaus ajaa koko maanosaa kaaokseen

EU:n yhteinen emämunaus lähti kypsymään kymmenen vuotta sitten. Jo 2000-luvun lopulla EU-parlamentissa kannettiin huolta EU:n sisärajat avanneen Schengenin sopimuksen valuviasta: ulkorajojen valvonta sekä turvapaikanhakijoiden rekisteröinti ja paimentaminen jäi rajavaltioiden, ennen muuta Kreikan ja Italian huoleksi.

Viimeistään vuonna 2010 jokaiselle, joka vähänkään seurasi uutisia oli selvää, että Afganistanista, eri puolilta Afrikkaa ja Lähi-idästä tulevat pakolaisvirrat ovat EU:lle kasvava ongelma.

Pelkästään Kreikkaan tuli pahimmillaan satoja turvapaikanhakijoita päivittäin. Vastaanottokeskukset olivat ala-arvoisessa kunnossa ja niitä oli aivan liian vähän.

Ateenan kaduilla yöpyi pahimmillaan kymmeniä tuhansia epätoivoisia maahanmuuttajia. Satamakaupungit täyttyivät pakolaisista, jotka yrittivät ängetä väkisin Italiaan purjehtiviin lauttoihin.

Muun Euroopan reaktiot olivat tylyjä

Saksaa, Suomea ja koko muuta Eurooppa tämä kaaos ei hetkauttanut, koska pakolaiset eivät vielä liiemmin "häirinneet" kotinurkilla. Reaktiot olivat tylyjä. Kreikalta ja Italialta – kahdelta jo tuolloin vakavissa talousvaikeuksissa olleelta EU-maalta – vaadittiin tiukempaa rajavalvontaa ja parempia vastaanottokeskuksia.

Viimeistään tuolloin EU:n olisi pitänyt ryhtyä rakentamaan yhteistä rajavalvontaa ja yhteistä turvapaikanhakijoiden rekisteröintiä raja-alueilla. Mutta kun ei ryhdytty. Jäsenmaat eivät halunneet – tai viitsineet. Oli muka tärkeämpää tehtävää.

Viime vuonna, kun Länsi-Balkan muuttui pakolaisten valtatieksi, järkevien yhteisten päätösten tekeminen oli jo mahdotonta. Itä-Euroopan maat, Unkari etunenässä, lähtivät vetämään yksin omaa tiukkaa linjaansa. Merkelin oli pakko avata rajat Unkariin jumiin jääneille turvapaikanhakijoille.

EU:n ulkomaalaispolitiikan kulmakivi, niin sanottu Dublinin sopimus, lakkasi käytännössä olemasta. Se EU-maa, johon turvapaikanhakijat tulivat, ei enää kantanut kunnolla vastuuta tulijoiden rekisteröinnistä, palauttamisesta ja ohjaamisesta eteenpäin. Kaaos oli valmis.

Tilanne muuttui kestämättömäksi

Saksaan tuli viime vuonna yli miljoona ja Suomeen yli 30 000 turvapaikanhakijaa. Kaikki tiesivät, että tilanne oli kestämätön eikä niin voinut jatkua, mutta hyviä nopeita ratkaisuja ei enää ollut.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi solmia Turkin kanssa vähintäänkin kyseenalainen pakolaissopimus. Sen ansiosta pakolaisia tulee vähemmän. Ainakin toistaiseksi.

Nyt Saksassa, Suomessa ja monissa muissa EU-maissa on käperrytty sisäänpäin ja keskitytty selviämään yhteisen emämunauksen seurauksista: ulkomaalaisten kotouttamisesta ja kotiuttamisesta sekä poliittisen ilmapiirin dramaattisesta kärjistymisestä.

Ilmapiiri on kiistatta kärjistynyt

Toisin kuin muualla, Suomessa EU:n pakolaispolitiikan haaksirikko ei ole kasvattanut oikeistopopulistien eli hallituksessa istuvien perussuomalaisten kannatusta. Päinvastoin. Mutta toisaalta yhteiskunnallinen ilmapiiri on kiistatta kärjistynyt.

Avoimen rasistisen ja natsistisen Suomen vastarintaliikkeen (SVL) aktiivijäsentä epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta. Tapaus on ehdottomasti hälyyttävä ja tuomittava, vaikka miten selitettäisiin.

Uhrin kuolemaan johtanut pahoinpitely poliittisen mielenosoituksen yhteydessä keskellä Helsinkiä osoittaa, että tilanne ei todellakaan ole kaikilta osin päättäjien ja viranomaisten hallinnassa.

Myös Kajaanin Otanmäessa tapahtunut surmatyö, josta epäillään kahta turvapaikanhakijaa, puhuu omaa huolestuttavaa kieltään. Moni kysyy syystä, pystytäänkö turvapaikan saaneiden kotouttamisesta huolehtimaan niin, etteivät ihmiset turhaudu ja radikalisoidu? Ja miten reagoivat ne, joille annetaan lähtöpassit?

Saksassa virheet koitumassa Merkelin kohtaloksi

Saksassa väkivaltaisen äärioikeiston kanssa on painittu jo pitkään. Eikä kuolonuhreilta ole vältytty.

Nyt ihmisten ennakkoluulot, pelot ja turhautumiset kanavoituvat myös poliittisesti: ulkomalaisvastainen AfD-puolue (Vaihtoehto Saksalle) kasvattaa nopeasti kannatustaan ja nousee ensi syksyn liittopäivävaaleissa sotkemaan myös valtakunnan politiikkaa.

Näyttää vahvasti siltä, että EU:n pakolaispolitiikan massiiviset virheet koituvat liittokansleri Angela Merkelin kohtaloksi. Siinä ei sinänsä ole mitään dramaattista. Ei, vaikka Merkel maksaa loppupeleissä kovaa hintaa koko EU:n törttöilystä. Demokratian pitää toimia. Oikeiston vetämän suuren koalition tilalle tulee demarivetoinen koko vasemmiston ja vihreiden hallitus – jos on tullakseen.

Mutta kotouttamis- ja kotiuttamissavotta pitää vallanvaihdosta huolimatta hoitaa. Se vie aikaa ja maksaa miljardeja. Ne ajat, jolloin turvapaikanhakijoista tulee tuottavia kansalaisia, ovat kaukana tulevaisuudessa. Myös Saksassa ulkomaalaisten turhautuminen purkautuu rikollisuutena ja väkivaltana.

Poliittiset tarkkailijat muistuttavat lisäksi, että punavihreän hallituksen linja suhteessa pakolaisiin on vääjäämättä pehmeämpi kuin oikeistovetoisen suuren koalition. Se voi radikalisoida Saksan äärioikeistoa entisestään.

Samaan aikaan sekä Suomessa että Saksassa on pidettävä mielessä, että miljardeja maksanut Turkin pakolaistulppa voi poksahtaa auki koska tahansa. Ja että Välimeren yli Italian kautta Eurooppaan pyrkivien määrä kasvaa.

Uutta hallitsematonta pakolaistulvaa EU ja jäsenmaat eivät välttämättä kestä, jos vanhoja virheitä ei saada korjattua.