Sukeltajan ja snorklaajan Koh Tao

Tutustu Thaimaan Koh Taon kiehtovaan ja värikkääseen vedenalaiseen maailmaan sukeltaen tai snorklaten.

Kilpikonnasaari Koh Tao on täynnä toinen toistaan upeampia hiekkarantoja, lohkareita ja rantakallioita, jotka tarjoavat upeat puitteet sekä sukeltamiselle että snorklaamiselle. Saaren ympärillä on yli 20 sukelluskohdetta, joista jokainen hemmottelee vesiseikkailijaa värikkäällä merielämällään hieman eri puitteissa.

Kirkkaat vedet ja värikkäät korallit pitävät sisällään niin barrakudia, riuttakaloja, groupereita sekä ajoittain myös jättimäisiä valashaita. Kilpikonniakin saaren vesistöissä voi vielä hyvällä tuurillä bongata, mutta suurin osa niistä on siirtynyt viime vuosina muille vesille.

Sukelluskursseja edullisesti

Koh Taon sukelluskeskukset tarjoavat eripituisia- ja tasoisia sukelluskursseja. Jos sukeltaminen epäilyttää, esimerkiksi herkkien korvien takia, kannattaa ilmoittautua ensin päivän kestävälle discovery-sukelluskokeilulle. Noin 50 euron hintaisen kokeilun avulla saat esimakua sukelluksesta maksimissaan kuuden metrin syvyydessä. Kokeilun jälkeen sukellusfirmat tarjoavat yleensä peruskurssia ja kokeilusukelluksesi lasketaan osaksi kurssisukelluksiasi.

Peruskurssi, eli PADI Open Water Diver kestää noin 3,5 päivää ja sisältää sekä teoriaa että sukelluksia. Kurssien hinnat pyörivät noin 9000 bahtin tienoilla (n. 200 euroa). Harjoittelu aloitetaan matalilta rannoilta kunnes kurssilla siirrytään pikku hiljaa syvempiin kohteisiin. Kurssin suoritettua sinulla on sertifikaatti sukeltaa 18 metrin syvyyteen.

Muista, että sukelluskurssit edellyttävät tiettyä terveystasoa. Jos olet peruskuntoinen, et tarvitse kurssille lääkärintodistusta. Tietyt asiat terveydentilassasi voivat kuitenkin vaatia lähempää lääkärintutkimusta ja lääkärintodistusta ennen kurssin aloittamista. Tällaisia asioita ovat mm. astma, epilepsia, diabetes, kohonnut verenpaine sekä rikkinäiset kudokset.

Sukellusta suomeksi: Koh Tao Divers

Koh Taon ensimmäinen sukelluskeskus Koh Tao Divers perustettiin vuonna 1987 Sairee-rannan eteläpäätyyn. Sukelluskoulu siirtyi vuonna 2002 suomalaisomistukseen. Keskus onkin nyt ainoa saarella toimiva sukelluskoulu, josta saa suomalaisten ohjaamaa opetusta suomen kielellä. Koh Tao Divers toimii thaimaalaisen rennolla otteella, mutta kuitenkin kansainväliset turvallisuusstandardit huomioon ottaen.

Koh Tao Diversin kurssit eivät ole saaren halvimmasta päästä, mutta hieman korkeammalle hinnoittelulle löytyy hyvä syy. Sukelluskeskuksen shoppityttö Elina Koskivuoren mukaan Koh Tao Diversilta saa varmasti henkilökohtaista palvelua.

– Isoimmissa sukelluskouluissa on toki halvempaa, mutta siellä mennäänkin yleensä sitten isoissa ryhmissä. Me pystymme tarjoamaan henkilökohtaisempaa opetusta, eikä homma mene liukuhihnaksi. Hintaerot keskusten välilä ovat kuitenkin vain muutamia kymppejä, kun puhutaan monen päivän kursseista.

Koskivuoren mukaan suomalaiset ovat alkaneet pikku hiljaa löytää Koh Taon, vaikka sukelluskeskuksella riittääkin asiakkaita myös muualta maailmasta. Mikä Koh Taon vedenalaisessa maailmassa sitten on niin erikoista, että matkaajat suuntaavat juuri tälle saarelle sitä tutkimaan?

– Koh Tao on sukellus- ja snorklauskohteena täydellinen, sillä täällä on halvimmat sukelluskurssit, upeat sukelluskohteet ja monipuolinen vedenalainen elämä. Sen lisäksi täällä on käytännössä ympäri vuoden rauhalliset ja kirkkaat vedet, mikä mahdollistaa hyvän näkyvyyden. Olosuhteet ovat myös helpot, joten täällä on hyvä suorittaa ensimmäinen sukelluskurssi.

Snorklaile tuhansien kalojen ympäröimänä

Jos sukeltaminen tuntuu liian haastavalta tai et terveydellisestä syistä voi sitä harrastaa, kannattaa sinun tutustua Koh Taon vesiolosuhteisiin snorklaten. Sinun ei tarvitse kävellä kuin muutama metri rannasta lähes 30 asteiseen veteen ja olet jo tuhansien kalojen ympäröimänä. Vuokraa siis hotellilta tai sukellusfirmalta snorkkeli ja lasit ja lähde snorklailuretkelle saaren ympäri. Jokainen Koh Taon snorklailukohteista tarjoaa hieman erilaiset puitteet ja vedenalaisen elämän. Jos olet epävarma uintitaidoistasi, vuokraa myös kevyt pelastusliivi.

Matalat rannat: Aow Leuk, Hing Wong Bay, Mango Bay

Syvät rannat: Shark Island, Shark Bay, Tanote Bay

Yksityiset rannat(varaudu pieneen sisäänpääsymaksuun): Nang Yuan Island, Thian Og Bay, Jansom Bay

Muista nämä säännöt vedessä

  • Älä ruoki kaloja.
  • Älä ankkuroi venettäsi koralliin.
  • Älä myöskään koske koralliin. Jo pieni kosketus saattaa vahingoittaa korallia.
  • Älä sokaise kaloja kirkkailla valoilla yöaikaan.
  • Jätä vedenalainen elämä rauhaan, älä kerää mitään mukaasi.
  • Älä roskaa.

Petra Kiiski/ MTV3

Lue myös:

    Uusimmat