STT:n tietojen mukaan Suomi on virallisesti ilmoittanut olevansa kiinnostunut hakemaan lainaa puolustusmenoihin EU:n Safe-puolustusvälineestä.
Kiinnostuksesta piti ilmoittaa komissiolle tiistaihin keskiyöhön mennessä.
Kiinnostus ei vielä tarkoita, että Suomi lopulta hakisi lainaa, hallituslähteet kertovat STT:lle. Lopulliset päätökset on määrä tehdä marraskuun loppuun mennessä.
Vielä ei ole tiedossa esimerkiksi, miten isoa lainaa Suomi mahdollisesti olisi hakemassa ja mihin hankkeisiin. Tiedossa ei ole sekään, hakisiko Suomi lainaa yhdessä jonkun muun maan kanssa.
Lue myös: Eurooppa aseistautuu Venäjän uhan edessä: Tällainen on Safe-väline
Politico-lehden mukaan kiinnostuksensa ovat ilmaisseet Suomen lisäksi Belgia, Bulgaria, Kypros, Tsekki, Viro, Espanja, Unkari ja Liettua.
Ranskan odotetaan Politicon tietojen mukaan myös hakevan lainaa, kun taas Saksan, Ruotsin ja Hollannin odotetaan kieltäytyvän. Myöskään STT:n tietojen mukaan Ruotsi ei ole hakemassa lainaa.
EU hyväksyi keväällä 150 miljardin euron Safe-puolustuslainavälineen, jonka kautta jäsenmaat voivat tehdä puolustushankintoja EU:n takaamalla lainalla. Välineestä on tarkoitus tukea EU-maiden yhteisiä puolustushankintoja.
Yksinkertaistettuna ensin komissio hakee lainaa markkinoilta, minkä jälkeen se myöntää jäsenmaille lainoja yhteisiin puolustushankintoihin hakemusten pohjalta.
Monen asiantuntija-arvion mukaan Safe on teknisesti yhteisvelkaa, vaikka se poikkeaakin vuonna 2020 perustetusta elpymisvälineestä.
Lue myös: Orpo: Suomen luottoluokituksen heikkeneminen vakava paikka
Arvioitava vielä mikä edullisinta
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoi heinäkuun alkupuolella, että Suomi ei ollut vielä päättänyt, aikooko se hakea lainoja välineen kautta.
Arvioon tuli Purran mukaan vaikuttamaan ainakin se, onko Suomen edullisempaa tehdä hankintoja itse lainavälineen ulkopuolella.
– Pidämme mahdollisena, että haemme tästä jotain, mutta tarkemmat yksityiskohdat päätetään myöhemmin, Purra sanoi tuolloin.
Lue myös: Ensimmäiset nato-Upseerit saapuneet Mikkeliin - "Täällä tiedetään"
Orpo EU-puolustusrahoituspaketista MTV:lle: Erittäin epätodennäköistä, että Suomi joutuisi jonkun muun velkaa hoitamaan
Näin Eurooppa aiotaan "aseistaa uudelleen" Venäjän uhkaa vastaan
Uutista päivitetty 30.7. kello 13.49: Muutettu otsikkoa.