STM piti tiukanlaatuisen keskustelun THL:n kanssa koronapuheista – nyt Kiuru pehmentää: "THL yritti parhaansa"

Sosiaali- ja terveysministeriön johto piti torstaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johdolle puhuttelun laitoksen tiedottamisesta.

Asiasta kirjoitti aiemmin tänään Yle.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila vahvistaa MTV Uutisille, että ministeriö piti tiukan asiallisen keskustelun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johdolle THL:n torstain ulostulon johdosta.

THL suositteli tiedotteessaan pubien ja yökerhojen sulkemista pääkaupunkiseudulla mahdollisimman nopeasti ja aina 14. maaliskuuta asti.  Lisäksi THL suositteli, että HUS-alueen asukkaat välttävät lomamatkustamista oman alueen ulkopuolelle 14. maaliskuuta asti. STM kuitenkin vastasi jo samana päivänä, ettei ravitsemusliikkeiden sulkemista pidetä mahdollisena nykyisessä koronatilanteessa.

– Tiukan asiallisesti on keskusteltu, ettei tulisi ristiriitaista viestiä, Varhila muotoilee THL:n ja STM:n välisen keskustelun sisällön. Varhila ei kuitenkaan täysin allekirjoita, että kyse olisi ollut nuhtelevasta puhuttelusta.

Ylen mukaan keskusteluun osallistuivat ministeriöstä sekä kansliapäällikkö Kirsi Varhila että molemmat ministerit, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.). THL:stä paikalla oli laitoksen johto pääjohtaja Markku Tervahaudan johdolla.

"Oikealla asialla"

Ministeri Kiuru oli perjantaina haluton kommentoimaan puhuttelua, vaan sanoi mieluummin katsovansa tulevaan.

Vaikka THL:n esitys olikin lainsäädännön näkökulmasta ongelmallinen, THL oli Kiurun mukaan ulostulossaan "oikealla asialla".

–  THL yritti parhaansa tukeakseen pääkaupunkiseudun hyvin vaikeaa koronatilannetta, luodakseen päätöksentekokykyä ja tahtoa tätä epidemiaa hallita, Kiuru sanoi STM:n tiedotustilaisuudessa.

Lue myös:

    Uusimmat