Huonoja uutisia Suomen koronatilanteesta: Tänään tulossa noin 40 uutta tapausta – "Viruksen vaarallisuutta ei syytä vähätellä"

7:47
STM:n Pasi Pohjola: "Koronaviruksen vaarallisuutta ei syytä vähätellä".

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat pitäneet tilannekatsauksen koronavirustilanteesta.

Tilaisuudessa käsiteltiin tautitilannetta ja koronavirustilanteen epidemiologista arviota Suomessa ja kansainvälisesti.

Euroopan tautitilanne menossa huonompaan suuntaan

Tilaisuudessa kerrottiin, että Euroopan koronatilanne menossa alkusyksynä huonompaan suuntaan. Espanja on korkean ilmaantuvuuden aluetta. Ranskan koronatilanne on myös hankaloitunut.

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoo, että Ruotsi on vaikean kevään ja kesän jälkeen saavuttamassa parempaa tilannetta maakunnasta riippuen. Koronan ilmaantuvuus on kuitenkin Ruotsissa kolme kertaa korkeampi kuin Suomessa.

Tanskan tilanne on heikentynyt selvästi viime viikkoina. Kööpenhaminan seudulla on käynnissä laaja koronaepidemia. Norjan tilanne on rauhallisen jakson jälkeen hankalampi. Esimerkiksi Oslon seudulla on isompia tautiryppäitä. Islanti on testannut tehokkaasti maan rajoilla ja tilanne on ollut rauhoittumaan ja parantumaan päin.

Tapausmäärissä piikki Suomessa

Suomen tilanteesta tilaisuudessa kerrottiin huonoja uutisia. Puumalainen kertoo, että tapausmäärät ovat olleet nousussa Suomessa. Ennakkotietojen mukaan uusia tartuntatapauksia tulee tänään noin 40. Tauti on tällä hetkellä painottunut työikäisiin ja nuoriin.

STM:n johtaja Pasi Pohjola kertoo, että usealla eri alueella Suomessa on tartuntaryppäitä. Pohjola kertoo, että viimeisen viikon aikana tartuntojen määrässä näkyy selvästi kasvupiikki.

Ulkomailta tulleiden tartuntatapausten osuus on Pohjolan mukaan vähentynyt.

– On tärkeä huomata, että koronavirus tarttuu helpoiten pidemmässä lähikontaktissa, Pohjola painottaa.

"Koronavirukseen suhtauduttava vakavasti"

Pohjola toteaa, että käsihygieniasta on huolehdittava ja tarpeettomia sosiaalisia kontakteja tulisi rajoittaa samalla tavalla kuin viime keväänäkin.

Pohjola toteaa, että koronaviruksen kuolleisuusriski on 2-3-kertainen verrattuna vakavaan influenssaan. Koronan vaarallisuutta ei hänen mukaansa ole syytä vähätellä.

– Tähän tulee suhtautua vakavasti, Pohjola toteaa.

Puumalainen toteaa, että mikäli koronavirus lähtee leviämään iäkkäämpien keskuudessa, niin kuolleisuus saattaa nousta.

Puumalainen toteaa, että koronaviruksen testausmäärää on nostettava syksyn aikana. Puumalainen sanoo toivovansa, että testaukseen tarkoitetut määrärahat riittävät.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja