SS: Finavia haluaisi panostaa isoihin lentokenttiin – professori huolissaan pienten kohtalosta

Lentokenttäyhtiö Finavian toimitusjohtaja haluaisi isoille lentokentille parempia yhteyksiä ja lisää lentoja, kertoo Savon Sanomat.

Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen toivoo myös matkaketjujen parantamista niin, lentokentät olisivat tavoitettavissa kauempaakin.

– Sen sijaan, että pidetään joitain pieniä kenttiä keinotekoisesti hengissä, voitaisiin parantaa teitä ja yhteyksiä sille suuremmalle kentälle, Savolainen sanoo lehdelle.

Hän ehdottaa lisäksi erillisiä check in -pisteitä niihin kaupunkeihin, joissa lentokenttiä ei ole. Uusi lentoliikenneverkosto muodostuisi markkinoiden ehdoilla niin, että kenttiä varsinaisesti lakkautettaisiin. Vähäisen matkustajamäärän kentät hiipuisivat itsestään hiljalleen pois.

Savolainen ei ota tarkemmin kantaa, mitkä lentokentät toimisivat parhaiten liikennekeskuksina.

Professori huolissaan pienien kenttien kohtalosta

Liikenne- ja kuljetustekniikan professori ja WSP Finlandin johtaja Jorma Mäntynen on huolissaan siitä, mitä pienille lentokentille tapahtuisi, jos niiden annettaisiin hiipua alas.

Hänen mukaansa Suomessa olisi parempi siirtää kentät mieluummin jonkun muun omistukseen kuin antaa kokonaan näivettyä.

– Suomessa on ihan erilainen strategia kuin muissa Pohjoismaissa, joissa on keskitytty alueellisten lentoasemien vahvistamiseen. Vaikka väestö on Ruotsissa pakkautunut etelään, siellä halutaan säilyttää yhteydet myös muualle maahan. Se on matkailun ja elinkeinoelämän etu, Mäntynen sanoo.

– Ruotsissa ei myöskään lasketa lentokenttien kannattavuutta ensisijaisesti matkustajamäärien kautta, vaan ensin mietitään, miten alueet olisivat parhaiten saavutettavia. 

Uusi lentoyhtiö houkuttelee matkustajia ketteryydellä 2:04

Lue myös:

    Uusimmat