Spike on virallisesti maailman vanhin koira – omistaja pelasti chihuahuan supermarketin parkkipaikalta
Spike-niminen chihuahua, jonka ego on omistajan mukaan koiran kokoa suurempi, on virallisesti maailman vanhin elossa oleva koira.
Guinness World Records on kruunannut virallisesti maailman vanhimman, vielä elävän koiran: Spike-nimisen chihuahuan. Spike sai tittelin haltuunsa jo 7. joulukuuta 2022 23 vuoden ja 43 päivän ikäisenä.
Koiran matka ennätysikään ei ole ollut kuitenkaan se kaikkein tavallisin. Spiken omistaja Rita Kimball löysi koiran ohiolaisen supermarketin parkkipaikalta 13 vuotta sitten Spiken ollessa jo 10-vuotias.
Kimballin mukaan Spike näytti melko karulta ja kaupan työntekijä kertoi koiran olleen parkkipaikalla jo kolme päivän ajan.
– Sen turkki oli ajeltu selässä, sen kaulassa oli veritahroja ketjusta tai narusta ja se näytti melko karkealta. Kaupan myyjä kertoi, että he ovat syöttäneet sille tähteitä, Kimball kertoo.
Koska kukaan ei tiennyt kenelle koira kuuluu, Kimball päätti viedä Spiken kotiin pienen laumansa jatkoksi.
Kokoaan suurempi ego
Ei ole täysin selvää, oliko Spikella ennen Kimballia omistajaa, mutta koiran ikä pääteltiin perustuen useisiin todisteisiin, mukaan lukien asiakirjoihin useilta eläinlääkäreiltä, jotka kaikki arvioivat Spiken likimääräisen syntymäajan vuoden 1999 heinä- ja marraskuun 1999 väliselle ajalle.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Vaikka Spike on pieni koira, sillä on Kimballin mukaan kokoaan suurempi ego.
Kimball kertoo, että Spike on jo lähes sokea ja kuuro, mutta koira pitäytyy tiukoissa rutiineissa.
Spiken päivä alkaa viimeistään puoli kahdeksalta aamulla – toisinaan se syö aamupalan saman tien, toisinaan paastoaa tovin. Kesäviikonloppuisin Spike lähtee kävelylle Kimballin kanssa heidän maalaiskylässään ja vierailee lehmien, hevosten ja tallikissojen luona.
– Kun se oli nuorempi, se yritti matkia lehmiä ja hevosia haukkumalla ja jahtaamalla niitä. Nyt ne vain tuijottavat sitä, eivätkä edes liiku, Kimball kertoo.
Kotiin palattuaan Spike ottaa yleensä nokoset verannalla, mutta se on osallistunut myös moniin farmin askareisiin: matkustanut traktorilla ja leikkuupuimurilla sekä osallistunut puiden kaatoon.
Kimballin mukaan lemmikeille kannattaa taata terveellinen ruokavalio, tilaa temmeltää, päivittäistä liikuntaa sekä rajoittamaton määrä rakkautta ja huomiota.
Katso myös: Brasilialaispoliisin univormuun pukeutuneesta koirasta tuli somejulkkis
Lähde: Guinness World Records
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää