Sote-asiantuntijoilta viesti hallitusneuvotteluihin: Suuremmat alueet ja uusi hallinto tällä kaudella

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta ei voi lähteä tekemään nykypohjalta, kuten kokoomus, perussuomalaiset ja RKP vaaliohjelmissaan esittävät. Näin kuului johtavien sote-virkamiesten viesti hallitusneuvotteluihin keskiviikkona.

Suuremmat alueet ja järjestämisvastuussa oleva hallinto tarvitaan asiantuntijoiden mukaan välttämättä, eikä uudistuksen tarve ole kadonnut mihinkään.

STM:n ja THL:n asiantuntijoiden kanta alueiden määrään on yhä sama kuin vuonna 2015.

– Silloin tehdyn virka-arvion mukaan hyvä määrä alueita olisi joko 5 tai 12. Nämä lukumäärät ovat edelleen sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta erittäin relevantit, mutta 18 aluettakin on huomattavasti parempi kuin 300 kuntaa, sanoo ylijohtaja Kirsi Varhila sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Muun muassa SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kannattamaa alueen verotusoikeutta asiantuntijat eivät vielä löisi hallitusohjelmassa lukkoon.

– Jos on vahvaa halua muuttaa rahoitusta uudella verotusmallilla, toivoisin, että hallitusohjelmaan tehtäisiin ennemminkin kirjaus, että sitä selvitetään kuin ehdoton linjaus, että tällaiseen mennään. Se on äärettömän iso muutos ja tarvitsee pitkäaikaisen valmistelun, Varhila sanoo.

"Seinien sisälle meneminen ei riitä"

Varhilan mukaan esimerkiksi perussuomalaisilta on ollut vaikea löytää selkeää kantaa soteen.

– Se mitä löytyi on, että nykyjärjestelmällä lähdetään ja aikaa myöten voidaan siirtyä johonkin toiseen hallinnolliseen järjestelmään. Puolueella ei ollut vastauksia esimerkiksi siihen, montako aluetta tarvittaisiin.

Asiantuntijoiden huoli on, että kymmenen seuraavan vuoden aikana puolet hoitoalan noin 300 000 työntekijästä lähtee eläkkeelle ja samaan aikaan palveluiden tarve kasvaa tuntuvasti, kun suuret ikäluokat ikääntyvät.

Nykyisten terveyskeskusten palveluiden parantaminen ja lääkäreiden lisääminen ei virkakunnan mielestä ole ratkaisu.

– Terveyskeskukset oireilevat vakavaa systeemivirhettä, eikä seinien sisälle meneminen riitä. Se on ollut nähtävissä jo ainakin kymmenen vuotta, sanoo ylijohtaja Marina Erhola Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. 

Lue myös:

    Uusimmat