94-vuotiaan reservin luutnantti Antti Henttosen mukaan hän oli vain muutaman askelen päässä kuolemasta 17-vuotiaana, kun hänet joutui ensimmäisenä päivänä pistimen kanssa etulinjaan hurraavien venäläisjoukkojen eteen.
Henttonen oli eturintamassa, kun Summa murtui.
– Olin ensimmäisen kerran rintamalla Summassa ja Äyrässä 17-vuotiaana. Kun Summa murtui, Kannaksen joukkojen komentaja soitti Viipurin suojeluskuntapiirin päällikölle: "Löytyisikö vielä jostain miehiä, kun kaikki joukot pyytävät lisää miehiä?". Tähän päällikkö totesi, että on vain poikia. Komentaja totesi tähän, että lähetä niitä.
– Niinpä meistä pojista kerättiin yhdessä yössä patalojoona ja meidät vietiin murtuneeseen Summaan. Meillä oli vain kahden viikon suojelukuntakurssi takana, joka oli pääasiassa suljettuja harjoituksia.
Henttosen mukaan kuolema tuli lähelle, kun tuli käsky pistää pistimet aseen päähän.
– Mitäpä me sotilaskoulutusta vailla olevat nuoret pojat – viluiset ja nälkäiset olisimme voineet hurrata huutavan tankkien tukeman venäläisjoukon edessä. Onneksi vanhemmat miehet saivat rintaman edessä kulkevat tankit palamaan polttopulloilla ja kasapanoksillaan.
Veteraanipäivällä on iso merkitys
Henttonen oli vielä mukana jatkosodassakin, joten hän ehti olla rintamalla reilut kolme vuotta.