Lauri Mäki-Eskeli haavoittui pahoin 19-vuotiaana rintamalla: "Ei siellä tullut kuuloonkaan pohtia, että kuinka käy"

Tänään 97-vuotias Lauri Mäki-Eskeli Kannuksesta, Kokkolan kupeesta muistelee sotaretkeään rauhallisesti kertoen. Maaliskuussa 1943 Jääkärirykmentti 50 sai käskyn hyökätä Syväri-joen eteläpuolella. Joukkoja johti kapteeni Jukka Malmivaara, josta tuli myöhemmin luterilaisen kirkon piispa.

Kauhistuttavan päivän muistot

Hyökkäyksellä oli annettava tukea saksalaisille, jotka olivat ahdingossa Leningradin rintamalla. Etulinjaa saatiinkin työnnettyä eteenpäin, mutta se maksoi satojen miesten hengen.

Haavoittumisensa Mäki-Eskeli muistaa kuin eilisen päivän.

– Kranaatti räjähti puun runkoa vasten. Siitä levisi sirpaleita, kypäräänikin osui. Kypärä minut pelasti.

Mutta sirpaleita tuli myös käsivarteen.

– Tajusin heti, että nyt kävi huonosti. Kipu oli kova, jänteitä ja hermoja meni poikki pitkin käsivartta.

Useita päiviä jatkuneet taistelut vaativat uhrinsa.

– Kun minut tuotiin siihen joukkosidontapaikalle, oli se kauhistuttava näky. Kaatuneita miehiä oli koottu pitkään riviin, heitä oli toista sataa jo siinä.

Elämän ja kuoleman ruletti

– Se oli vain minun onnea, etten sinne kuollut, miettii Mäki-Eskeli.

Mäki-Eskeli kuvaa, miten vihollisen ammusta tuli solkenaan kuin hihasta. Mitä siinä ehtii miettiä? Ei juurikaan kuolemaa, sanoo veteraani.

– Ei siellä tullut kuuloonkaan pohtia, että kuinka käy. Hengissä selviää – tai sitten ei.

Hänet vietiin ensin läheiseen kirkkoon, josta oli tehty kenttäsairaala. Petroskoin sotasairaalassa hän makasi kuukauden siteet kädessä.

– Kun sitten pääsin viimein Vaasaan leikkaukseen, siteiden alta löytyi asetakin paloja. Käsi oli alkanut mädäntyä.

Veteraani on kantanut kipeää kättänsä läpi elämänsä.

– Nyt se kipu on tuolla olkapäässä. Piikeillä yritetään huojentaa.

Yhä on vihollinen kurkussa – unissa

Sodan jälkeen Mäki-Eskelistä tuli aviomies ja viiden tyttären isä. Onko hän katkera siitä, mitä hän joutui uhraamaan sodan takia?

– Eihän sille mitään voinut. Tulihan ainakin palveltua niin kuin piti, mies tuumii tyynesti.

Monille miehille sota jätti vakavat henkiset traumat, miten Mäki-Eskeli on selvinnyt?

– Unet se jätti. Välillä vieläkin näen painajaisia, kuinka vihollinen on kurkussa kiinni. Vaimo siinä sitten herättää ja rauhoittelee, että ei tässä mitään hätää ole.

Pian sodan jälkeen Mäki-Eskeli kouluttautui sitkeästi siihen, mistä haaveili. Hän käänsi vuosikymmenet kuljetusauton rattia paljolti yhdellä kädellä. Oikea käsi ei nouse.

– Voi että, kun sitten 70-luvulla tulivat ohjaustehostimet. Sitten se muutti niin helpoksi, Mäki-Eskeli muistelee.

"Vaarallinen" mies sodan jälkeenkin

Yksi muisto häntä oikein naurattaa.

– Eihän tätä saisi julki kertoa... Olisi ollut Poutun tehtaan lihakuljetus Viroon, silloiseen Neuvostoliittoon. En saanut viisumia, koska olin sotinut Neuvostoliittoa vastaan. Onneksi oli nuorempia kuskeja.

Mäki-Eskelin perheestä sodassa oli neljä veljeä. Kolme heistä haavoittui, mutta joku ihme siunasi tätä perhettä. Kaikki palasivat elossa. Tänään Lauri Mäki-Eskeli on viimeinen.

– Olihan niitä kavereita enemmänkin, joiden kanssa sodasta puhuttiin. Mutta eipä ole juuri enää, ovat kuolleet. Kannuksessa ei ole enää muita sotainvalideja kuin minä.

97-vuotias mies sanoo olevansa tyytyväinen saamaansa hoivaan. Kannuksessa on veljeskoti, jossa kipeä käsi saa hierontaa. Vanhuuden päiviään hän saa viettää kotonaan omakotitalossa vaimonsa huomassa. Ja voimassa oleva ajokorttikin on yhä taskussa.