Lauri Mäki-Eskeli haavoittui pahoin 19-vuotiaana rintamalla: "Ei siellä tullut kuuloonkaan pohtia, että kuinka käy"
Rintamalla taistelleita veteraaneja on keskuudessamme tänään hieman runsaat 6000. Nuorimmat heistä ovat 95-vuotiaita. Lauri Mäki-Eskeli sai 19-vuotiaana kutsun jatkosotaan Keski-Pohjanmaan miehistä koottu Jääkärirykmentti 50 komennettiin kauas Syväri-joen varteen. Nuoren miehen sota päättyi talvella 1943. Hän haavoittui vakavasti ja selvisi täpärästi hengissä.
Tänään 97-vuotias Lauri Mäki-Eskeli Kannuksesta, Kokkolan kupeesta muistelee sotaretkeään rauhallisesti kertoen. Maaliskuussa 1943 Jääkärirykmentti 50 sai käskyn hyökätä Syväri-joen eteläpuolella. Joukkoja johti kapteeni Jukka Malmivaara, josta tuli myöhemmin luterilaisen kirkon piispa.
Kauhistuttavan päivän muistot
Hyökkäyksellä oli annettava tukea saksalaisille, jotka olivat ahdingossa Leningradin rintamalla. Etulinjaa saatiinkin työnnettyä eteenpäin, mutta se maksoi satojen miesten hengen.
Haavoittumisensa Mäki-Eskeli muistaa kuin eilisen päivän.
– Kranaatti räjähti puun runkoa vasten. Siitä levisi sirpaleita, kypäräänikin osui. Kypärä minut pelasti.
Mutta sirpaleita tuli myös käsivarteen.
– Tajusin heti, että nyt kävi huonosti. Kipu oli kova, jänteitä ja hermoja meni poikki pitkin käsivartta.
Useita päiviä jatkuneet taistelut vaativat uhrinsa.
– Kun minut tuotiin siihen joukkosidontapaikalle, oli se kauhistuttava näky. Kaatuneita miehiä oli koottu pitkään riviin, heitä oli toista sataa jo siinä.
Elämän ja kuoleman ruletti
– Se oli vain minun onnea, etten sinne kuollut, miettii Mäki-Eskeli.
Mäki-Eskeli kuvaa, miten vihollisen ammusta tuli solkenaan kuin hihasta. Mitä siinä ehtii miettiä? Ei juurikaan kuolemaa, sanoo veteraani.
– Ei siellä tullut kuuloonkaan pohtia, että kuinka käy. Hengissä selviää – tai sitten ei.
Hänet vietiin ensin läheiseen kirkkoon, josta oli tehty kenttäsairaala. Petroskoin sotasairaalassa hän makasi kuukauden siteet kädessä.
– Kun sitten pääsin viimein Vaasaan leikkaukseen, siteiden alta löytyi asetakin paloja. Käsi oli alkanut mädäntyä.
Veteraani on kantanut kipeää kättänsä läpi elämänsä.
– Nyt se kipu on tuolla olkapäässä. Piikeillä yritetään huojentaa.
Yhä on vihollinen kurkussa – unissa
Sodan jälkeen Mäki-Eskelistä tuli aviomies ja viiden tyttären isä. Onko hän katkera siitä, mitä hän joutui uhraamaan sodan takia?
– Eihän sille mitään voinut. Tulihan ainakin palveltua niin kuin piti, mies tuumii tyynesti.
Monille miehille sota jätti vakavat henkiset traumat, miten Mäki-Eskeli on selvinnyt?
– Unet se jätti. Välillä vieläkin näen painajaisia, kuinka vihollinen on kurkussa kiinni. Vaimo siinä sitten herättää ja rauhoittelee, että ei tässä mitään hätää ole.
Pian sodan jälkeen Mäki-Eskeli kouluttautui sitkeästi siihen, mistä haaveili. Hän käänsi vuosikymmenet kuljetusauton rattia paljolti yhdellä kädellä. Oikea käsi ei nouse.
– Voi että, kun sitten 70-luvulla tulivat ohjaustehostimet. Sitten se muutti niin helpoksi, Mäki-Eskeli muistelee.
"Vaarallinen" mies sodan jälkeenkin
Yksi muisto häntä oikein naurattaa.
– Eihän tätä saisi julki kertoa... Olisi ollut Poutun tehtaan lihakuljetus Viroon, silloiseen Neuvostoliittoon. En saanut viisumia, koska olin sotinut Neuvostoliittoa vastaan. Onneksi oli nuorempia kuskeja.
Mäki-Eskelin perheestä sodassa oli neljä veljeä. Kolme heistä haavoittui, mutta joku ihme siunasi tätä perhettä. Kaikki palasivat elossa. Tänään Lauri Mäki-Eskeli on viimeinen.
– Olihan niitä kavereita enemmänkin, joiden kanssa sodasta puhuttiin. Mutta eipä ole juuri enää, ovat kuolleet. Kannuksessa ei ole enää muita sotainvalideja kuin minä.
97-vuotias mies sanoo olevansa tyytyväinen saamaansa hoivaan. Kannuksessa on veljeskoti, jossa kipeä käsi saa hierontaa. Vanhuuden päiviään hän saa viettää kotonaan omakotitalossa vaimonsa huomassa. Ja voimassa oleva ajokorttikin on yhä taskussa.
Vietä itsenäisyyspäivää MTV Uutisten seurassaMTV Uutiset Live seuraa itsenäisyyspäivän viettoa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Juhlailtaa ennakoidaan kello 18 alkaen yhdessä vuoden kiinnostavimpien viihdenimien kanssa MTV Uutiset Livessä. Poikkeusvuoden juhlatunnelmat huipentuvat kello 19.30 alkavaan Itsenäisyyspäivän juhlat -ohjelmaan. Erikoisohjelma näytetään suorana MTV3-kanavalla ja MTV Uutiset Livessä. Lue lisää: MTV:n Itsenäisyyspäivän juhlat -ohjelmassa nähdään vuoden kiinnostavimmat nimet presidenttiparista Vesa-Matti Loiriin |
Uusimmat
-
02:00
Tutkimus: Yksinäisyys rassaa korona-aikana eniten yli 80-vuotiaita ja nuoria aikuisia – ”Kyllä siinä jokainen tulee vähän mökkihöperöksi”
-
00:00
MTV seuraa koronan etenemistä: Ruotsin koronatilanne hälyttävä – Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden aikoo ottaa rokotteen julkisesti
-
23:56
Tukholman alueen terveysjohtaja haluaisi keskeyttää kaiken kiireettömän ja välttämättömän hoidon – "Meillä on historiallisen suuri hoidon tarve"
-
23:36
Peter Nygård pysyy pidätettynä Kanadassa – asianajaja aikoo vaatia vapautusta takuita vastaan
-
23:15
Helsingin poliisi huolissaan ilmiöstä, jossa nuoret menevät purkukunnossa olevan koulun sisälle – "Koulun tilat ovat erittäin vaaralliset"
-
22:47
Chelsea hukkasi tilaisuutensa nousta sarjakärkeen – Wolves iski voittomaalin lisäajan loppuhetkillä
-
22:40
Mediat: Biden nimittämässä entisen kilpakumppaninsa Pete Buttigiegin liikenneministeriksi
-
22:32
No nyt on loistetta! Katso videolta, kuinka jouluvalot välkkyvät musiikin tahtiin porvoolaisen omakotitalon pihalla
-
22:05
Boko Haram väittää olevansa nigerialaisten koululaisten kidnappauksen takana – oppilaita edelleen kateissa yli 300
-
21:59
Jare Tiihonen lopetti somehiljaisuutensa musiikkialan puolesta: "Nyt keskusteluun tarvitaan myös pääministeri"
-
21:53
Onko tässä korona-ajan sympaattisin keksintö? "Halauskopin" ansiosta vanhukset ovat viimein päässeet halaamaan perhettään
-
21:41
Wayne Gretzkyn isän kotiin murtauduttiin – kiekkolegendan arvokkaat muistoesineet päätyivät pitkäkyntisten käsiin
-
21:33
Video upeista tähdenlennoista: Nasa julkaisi upean koosteen vuoden näyttävimmästä meteoriparvesta!
-
21:30
Kuski hyppäsi ensimmäistä kertaa F1-auton rattiin – nämä asiat Mercedeksen mestariautossa ällistyttivät: "Kuin toiselta planeetalta"
-
21:17
Kaksi henkilöautoa ja traktori kolaroivat rajusti Ähtärissä: Auto poikittain tiellä, traktori ojassa
-
20:50
Jenni Alexandrova kommentoi radioyhteistyön päättymistä Sami Kurosen ja Jarkko Valteen kanssa: "Se haikeus on käsiteltävä"
-
20:47
Hoitaja Matias Ahlsved muistelee työpäiviään, kun Lapissa todettiin Suomen ensimmäinen koronatapaus – ulkomailta asti soiteltiin pelokkaita puheluita: "Itseäkin pelotti"
-
20:44
Vanhustenhuollon valvonta-asioiden ja kanteluiden määrä liki puolittunut – pelkona on, että ongelmia jää piiloon: "Vanhukset ansaitsevat arvokkaan elämän"
-
20:30
F1-kuskin ura tallissa päättyi uskomattomalla tavalla – "Onko maailma loppumassa?"
-
20:20
Tuottaako lahjojen paketointi vaikeuksia? Nappaa viime hetken vinkit: Näin tumpelokin onnistuu!
-
Lataa lisää
