Sotaa paennut Maria löysi Tampereelta ystäväkseen Elisan – "Meillä on yhteinen vihollinen"

Ukraina-talon ovi käy tiuhaan. Sisään astelee jatkuvasti uusia ihmisiä, lapsia, aikuisia ja vanhuksia. Iloinen puheensorina täyttää paikan. Entisen ravintolan tiskillä on tarjolla kahvia ja pullaa.

– Suomalainen kieli kuulostaa kauniilta. Siinä on samanlainen melodia kuin ukrainan kielessä. Meissä on muutenkin paljon samanlaisia piirteitä. Sekä suomalaiset että ukrainalaiset ovat kovia tekemään töitä, Maria Zhyhurt kertoo.

Ukraina-talossa olevaan lasten leikkihuoneeseen tuodaan haastattelun aikana uusia leluja. Lapset tutkivat niitä uteliaina. Yksi poika istuu legokasan keskellä ja rakentaa totisena lentokonetta. Toiset pudottelevat helmiä puiseen leluun. Helmistä lähtee kaunis ääni niiden kieriessä alas.

– Tulee todella hyvä mieli, kun näen lasten leikkivän. On hienoa, että tämä paikka avattiin. Täällä on helppo tehdä yhdessä asioita ja tutustua, Elisa Kivistö-Orjatsalo iloitsee.

Lue myös: Ukrainasta sotaa paenneet lapset pääsivät jalkapalloseuraan Vihdissä – "Yksi tunti viikossa, jolloin voi olla ajattelematta muuta"

Halusin auttaa konkreettisesti

Kivistö-Orjatsalo osallistui Tampereen Keskustorilla järjestettyyn mielenosoitukseen Ukrainan sotaa vastaan ja tutustui siellä Zhyhurtiin. Ystävyys on syventynyt Ukraina-talon remontoinnin keskellä.

– Halusin auttaa ja tehdä jotain merkityksellisempää kuin vain osoittaa mieltäni sotaa vastaan. Sota on niin järkyttävä asia. Haluan olla ukrainalaisten kanssa ja tukea heitä, Kivistö-Orjatsalo kertoo.

Zhyhurt kertoo, että luuli aluksi Kivistö-Orjatsalon olevan ukrainalainen, koska hän oli niin voimakkaasti ukrainan puolella.

– Meistä on tullut hyvät ystävät ja meillä on yhteinen vihollinen. On tärkeää taistella yhdessä Venäjää vastaan. Ajattelemme monista asioista samalla tavalla hänen kanssaan, Zhyhurt sanoo.

Naiset valmistivat suojaverkkoja sotilaille

Zhyhurt pakeni kahden lapsensa kanssa Ukrainasta Suomeen Puolan kautta. Lasten isä jäi Ukrainaan. Kyyneleet nousevat Marian silmiin hänen kertoessaan lähtöpäätöksestä.

– Heräsin sodan ensimmäisenä aamuna sireenien ulvontaan. Halusin ensin lähteä taistelemaan isänmaani puolesta. Ymmärsin kuitenkin nopeasti, että minun on huolehdittava kahdesta lapsestani ja paettava, Zhyhurt kertoo.

Ukrainassa ollessaan Maria ja hänen ystävänsä tekivät sotilaille verkkoja, joiden alle he saivat piilotettua muun muassa aseita.

– Ostimme kalaverkkoja ja ompelimme niihin tummia kangaspaloja. Se oli hidasta, mutta tärkeää. Ystäväni jatkavat edelleen verkkojen tekemistä. He ovat valmistaneet niitä jo sata kappaletta, Maria sanoo.

Lapset pääsivät harrastamaan judoa

Zhyhurt kertoo, että lähteminen Ukrainasta oli todella vaikeaa. Hän tuli lastensa kanssa Suomeen maaliskuun alussa. Hänen poikansa on 12-vuotias ja tyttö 10-vuotias.

– He kaipaavat kotiin, entistä kotipihaa ja ystäviään. Onneksi he ovat löytäneet Suomessa uusia ystäviä ja pääsivät aloittamaan koulun. Opettaja on ukrainalainen, ja se on mahtavaa, Zhyhurt riemuitsee.

Hän kertoo lasten tulevan koulusta vastaanottokeskukseen silmät ilosta loistaen ja kertovan innoissaan koulupäivistään. Hän painottaa, että on tärkeää saada arki toimimaan.

– Lapset harrastivat judoa Ukrainassa. Kävimme täällä Tampereella Nääshallissa harjoittelemassa, ja siellä ystävällinen henkilö tuli pyytämään heitä mukaan judoharjoituksiin. Nyt he saavat jatkaa rakasta harrastustaan täällä, Zhyhurt kertoo hymyillen.

Hän toivoo, että suomalaiset löytävät Ukraina talon ja tulevat sinne viettämään yhdessä aikaa.

– Kaikki ovat tervetulleita tänne. Täällä voi soittaa musiikkia, tanssia, leikkiä ja keskustella, Zhyhurt kertoo kutsuen.