Suomessa on paljon ihmisiä, joilla on kiinteät yhteydet Ukrainaan. Nyt Suomessa töissä olevat ukrainalaiset tuovat perheitään turvaan tänne. Joukkoon liittyy matkan varrelta pakolaisia, joilla ei ole mitään siteitä Suomeen. Tärkeintä oli päästä sodan jaloista.
Alexandra ja Niko Ahlqvist ovat maatalousyrittäjiä, joiden tila työllistää ympärivuotisesti kymmenen ukrainalaista ja kesäsesongin aikaan työntekijöitä on noin sata.
Ukrainan sodan alettua Ahlqvistit ovat antaneet maillaan olevia asuinrakennuksia sotaa pakenevien käyttöön.
– Tämä sai alkunsa siitä, että ne meidän työntekijät, joilla perheet olivat yhä Ukrainassa, pyysivät saada hakea vaimonsa ja lapsensa tänne, kertoo Alexandra Ahlqvist.
– Totta kai se sopi meille. Ensin tuli työntekijöiden perheitä, mutta pian alkoi tulla kyselyjä muiltakin. Ja koska meillä on tarkoitukseen sopivia tiloja, tietenkin autamme.
Spontaani ja yksityinen
Vihdissä sijaitsevat Tervalammen kartanon maat ja rakennukset ovat Ahlqvistien omistuksessa ja siellä riittää tilaa.
– Tähän asti on menty omilla resursseilla ja kyläläisten lahjoitusten varassa, mutta vaikka tilaa on, tarvitaan myös ruokaa ja vaatteita.
Tällä hetkellä Ahlqvistien tiloissa on noin kaksikymmentä sotaa paennutta ihmistä – naisia ja lapsia. Lisää ukrainalaisia odotetaan saapuvan lähipäivinä.
– Edellisvuosilta tutut kausityöntekijät ovat ottaneet yhteyttä ja kysyneet, voiko meille päästä. Totta kai he voivat tulla, sanoo Alexandra Ahlqvist.
Ahlqvisteilla on nyt spontaanisti syntynyt yksityinen Ukrainan sotapakolaisten majoitus.
Tulijat ovat matkustaneet vuorokausikaupalla autoilla, junilla, linja-autoilla ja lopulta laivalla päästäkseen turvaan. Lähtö on ollut nopea ja matka hankala, siksi heillä ei ole ollut matkatavaroita.
– Heillä oli vain päällään olevat vaatteet, kun he tulivat, kertoo Alexandra Ahlqvist.
Rauhallista ja surullista
Ukrainasta tulleet naiset esittelevät toimittajalle kännyköistään kuvia ja videoita kotimaastaan. Uutisista tuttua kuvamateriaalia he esittelevät tyyninä, mutta silmät kostuvat ja ääni sortuu, kun puhelimesta löytyy kuva omasta kodista, johon on osunut ammuksia. Yhteistä kieltä ei ole muutamaa englannin sanaa lukuunottamatta, mutta ei niitä tarvitakaan. Kuvat puhuvat.
– Monet heistä ovat olleet vuosia töissä ulkomailla ja säästäneet kotia varten. Hän on juuri saanut miehensä kanssa ostettua kodin, jossa oli remontti kesken. Nyt Venäjän pommit ovat tuhonneet unelman, kertoo Alexandra Ahlqvist pommituksissa kärsineen kerrostalon kuvaa esittelevän naisen tarinaa.
Toinen näyttää kuvaa sortuneesta rakennuksesta, jossa on sen verran seiniä jäljellä, että sen rakennukseksi tunnistaa.
– My school, hän sanoo.
Opettaja, jonka koulu on tuhottu pommituksissa.
Samaan aikaan kun aikuiset kertovat kuvin ja videoin taakse jääneen kotimaan tilanteesta lapset leikkivät lahjoitusleluilla. Nukkekoti, jumppapallo ja piirustusvälineet ovat aktiivisessa käytössä. Lapset leikkivät sievästi. Sotaa paenneet elävät nyt päivä kerrallaan.
– Tulevaisuudesta ei ole keskusteltu, nyt mennään päivä kerrallaan, sanoo Alexandra Ahlqvist.
Paperit nopeasti kuntoon
Ahlqvist on huolehtinut siitä, että kaikki heidän tiloissaan asuvat ukrainalaiset ovat ilmoittautuneet viranomaisille. Biometrisellä passilla voi tulla Ukrainasta Suomeen ilman viisumia ja oleskella EU-maassa 90 päivää.
– He arastelevat poliisia, mutta olemme vakuuttaneet, että poliisi on hyvä ja että heidän kannattaa jättää turvapaikka-anomus, sillä silloin he pääsevät pakolaisille tarkoitettujen palvelujen piiriin, sanoo Ahlqvist.
Hän korostaa muutenkin rekisteröitymisen tärkeyttä.
– Silloin Suomen viranomaisilla pysyy kokonaiskuva oikeana.
Ahlqvist huomauttaa, että 90 päivää EU-maassa ei monellekaan ukrainalaiselle riitä, vaikka sota loppuisi nopeastikin.
– Ei heillä ole siellä enää paikkaa, mihin palata. Kotouttaminen pitää aloittaa heti, sanoo Ahlqvist.